Indonesia valokeilassa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 1

Maailman ilmastoväki on lentänyt Indonesiaan riitelemään päästövähennyksistä. Indonesia on maa, jossa fundamentalististen islamilaisten ryhmien vaikutusvalta on kasvamassa. Jungle World -lehti julkaisi indonesialaisten gay-aktivistien haastattelun. Kamilia Manaf ja Imelda Taurina Mandala puhuvat homfobiasta ja islamista.

Kamilia Manaf on ollut perustamssa kansalaisjärjestöjen Pelangi Permepuan -instituuttia (naisten sateenkaari-instituutti). Taurina Mandala on ollut kuusi vuotta järjestämässä queer-filmiestivaaleja Jakartaan.

Homoseksuaalisuutta ei nimenomaisesti Indonesiassa kielletä, mutta jos joku tulee ulos kaapista, se merkitsee vahvan tabun rikkomista, ja siitä on seurauksena syrjintää ja henkistä ja fyysistä väkivaltaa.

Indonesiaan syntyi homoliike jo 1980-luvun alkupuolella. Lesboliike alkoi 1995. Homoyhteisö on aika laaja ja näkyvä. Maassa on vahva patriarkaalinen yhteiskunnan rakenne, ja sen vuoksi homot ovat paremmassa asemassa kuin lesbot. Pojat kasvatetaan lapsesta alkaen ulospäin suuntautuneiksi ja ehkä aggressiivisemmiksi, tytöt kohteliaisuuteen ja alistumiseen. Lesbot tapailevat yleensä vain yksityisesti. Pelätään, että asia paljastuisi.

Naisten sateenkaari-instituutti syntyi, koska lesbot kohtaavat väkivaltaa yksityiselämässä, koulussa ja yliopistossa. Heitä on myös yritetty psykiatrisesti "hoitaa". Monet pakotetaan naimisiin. Jos lesbo tulee ulos kaapista, hän saa pelätä miespuolisten lähisukulaisten väkivaltaa. Väkivallalla yritetään muuttaa suuntautumista. Monet ajetaan pois lapsuudenkodista ja he jäävät puille paljaille ilman asuntoa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Perhe on Indonesiassa keskeinen instituutio. Moni lesbo joutuu naimisiin miellyttääkseen vanhempiaan. Hän elää lesbouttaan salaisesti. Seksi nähdään yleisesti vain lisääntymistapahtumana. Monikaan ei ymmärrä, että olisi elämää heteroseksuaalisen perheen ulkopuolella.

Monet LGBT-ihmiset pitävät suuntautumistaan syntinä, ja sen vuoksi he ajautuvat naimisiin. Tällä hetkellä fundamentalismi on nousussa. Se vaikuttaa sekä LGBT-oikeuksiin että naisten asemaan. Fundamentalismi tulee sekä islamista että joistakin muista uskonnoista. Islamistien vaikutus on kuitenkin voimakkain. Indonesia on maa, jossa on suhteellisesti eniten muslimeja maailmassa.

Vuonna 2000 islamistit hyökkäsivät Yogjakartassa aids-konferenssin HLBT-osanottajia vastaan. Se oli iso trauma HLBT-väestölle. Tammikuussa 2007 useat ihnmiset islamin nimissä hyökkäsivät homomiehen kimppuun. Poliisiasemalla hänet pahoinpideltiin toisen kerran. Ongelma ei kuitenkaan ole islam yleisemmin. HLBT-järjestöillä on yhteistyötä joidenkin liberaalien islamilaisten järjestöjen kanssa.-Toisaalta monet kristityt ovat Indonesiassa hyvin homofobisia.

Indonesia on hyvin pitkälle desentralisoitu. Etelä-Sumatralla on autonomisia provinsseja, joissa homous ja lesbous on kiellettyä. Joissakin provinsseissa naisten on käytettävä huivia. Sateenkaari-instituutti yrittää luoda verkostoja näihin provinsseihin.

Fundamentalistiset ilmiöt ovat lisääntyneet viime vuosina ja niille on tullut uudenlaista painoarvoa. Pitkään on ollut tekeillä pornolaki, joka kieltäisi homojen ja lesbojen näkymisen elokuvissa ja tv:ssä. Myös kaikki heterojen hellyydenosoituksen kiellettäisiin. Laista on keskusteltu jo vuoden ajan, mutta näkemykset vaihtelevat.

Sateenkaari-instituutin sivuille tulee vuoden 2008 alussa myös englanninkielistä materiaalia,.
http://satupelangi.com/

1 kommenttia

Oras Tynkkynen kuvailee blogissaan elävästi, millaista työtä on ilmastokatastrofin torjunta. Ilmastokokous Balilla Indonesiassa on jo päättynyt.
http://www.orastynkkynen.fi/?p=510

==========

Trans-ihmiset Indonesiassa



Transgender-radio kävi tutkimassa Indonesian queer-elämää. Jakartassa oli äskettäin queer-filmifestivaalit. Niiden järjestäjä "Imeil" kertoo tilanteesta maassaan.

Joskus olo tuntuu yksinäiseltä, kun on niin vähän muita queer-ystäviä. Arjessa heitä ei koskaan tapaa. Mutta kun itsepäisesti yrittää, voi saada kontakteja muihin ja erityisesti homomiehiin. Lesbojen osalta se käy niin, että ensin oppii tuntemaan yhden ja hän esittelee toisen, jne.

Tämä ei ole täysin maanalaistoimintaa, sillä Indonesiassa on HLBT-komitea, Se tosin ei ole vielä saanut paljon aikaan, koska koko hlbt-teema on kovin uusi, eikä komitea vielä oikein tiedä, mihin suuntaan pitäisi toiminnassa lähteä.

Indonesia on maa, jossa uskonnolla on iso vaikutusvalta. Suurin uskonnollinen ryhmä ovat muslimit, mutta on myös kristittyjä, budhisteja ja hinduja. Henkilöllisyyskortissa näkyy, mihin uskontoryhmään kuulun. Samoin se merkitään papereihin, kun avaan pankkitilin tai menen sairaalaan. Kaikki uskontokunnat hyväksyvät vain heteroseksuaalisuuden. Seksuaalisuus on jälkeläisten tuottamista eikä huvia varten. Lapsettomia pareja väheksytään. Lasten tuottaminen on siis erityisen tärkeää. Jos ei halua jatkaa sukua, asettuu perhettä, isovanhempia ja koko sukua vastaan. Vanhempia ihmisiä kunnioitetaan. Eläminen homona tai lesbona merkitsee asettumista poikkiteloin perinnettä vastaan. Valtio vielä tukee vanhaa rakennetta. Jotkut hlbt-ihmiset menevät naimisiin ja elävät kaksoiselämää. Jotkut ovat siihen tyytyväisiä, koska he silloin tietävät tarkalleen, mitä heiltä odotetaan ja miten pitää elää. Toiset yrittävät luoda yhteyksiä muihin hlbt-ihmisiin ja mm. järjestää yhteisiä juhlia. Jotkut ovat uskaltaneet tulla ulos kaapista omalle lähipiirilleen.

Millaista on elää transgender-ihmisenä, miten se sujuu, mistä saa tietoa? On joitakin kansalaisjärjestöjä, joihin voi ottaa yhteyttä. Erityisesti tällaisia ovat aids-/hiv-järjestöt. Nämä toimivat yhdessä trans-ryhmien kanssa. Internetin kautta löytyy lesboyhteisö ja sitä kautta tietoa myös niistä naissukupuolisista, joilla on miesidentiteetti. Indonesiassa on jo lesbofoorumi ja sateenkaari-instituutti.

Indonesiassa on muutama ihminen, joka on käynyt läpi sukupuolen vaihdoksen. Se vaatii psykologin tai psykiatrin lausunnot.

Onko Indonesiassa avoimesti homo- ja queer-julkkiksia? On yksi, "Hadji", joka on saanut sukupuolenvaihdosleikkauksen. Hän on harras muslimi ja tehnyt pyhiinvaellusmatkan Mekkaan. Hänellä on oma tv-show, ja hän on vaikuttanut paljon trans-mielikuviin kansan keskuudessa.

Jakartassa on joitakin transnaisia, jotka toimivat kampaajina tai esiintyjinä. Jotkut työskentelevät seksipalvelujen alalla. Poliisi suorittaa paljon ratsioita, mutta esim. transshowt ovat aika pidettyjä. Poliisi pitää ratsioita puhdistaakseeen kaupungin. Ei kuitenkaan ole mitään lakia joka kieltäisi homoseksuaalisuuden tai queer-elämän. Jokainen saa tehdä mitä haluaa, ja erityisesti ne joilla on rahaa. Raha merkitsee valtaa. Transesitykset eivät ole kiellettyjä, mutta sosiaalinen paine tekee ne vaikeiksi. Uskonnolliset ryhmät yrittävät estää tällaisia tilaisuuksia.