Muenchenin CSD piti konservatiivit (CSU) ulkona

  • Uutinen
  • Pride
  • jnsto
  • 1
CSD:n kannatusnapeissa oli tämäkin viesti.

Maltillisten konservatiivipuolueiden monikaistainen  tasa-arvolinja  ei ole yksin suomalainen ongelma. Muenchenin CSD-Priden järjestäjät eivät jo toistamiseen sallineet Baijerin kristillissosiaaliselle unionille (CSU) paikkaa kulkueessa 24.6.23

Julkisuudessa porttikiellon keskeiseksi syyksi kerrottiin CSU-poliitikkojenennakkokritiikki lapsille suunnatusta luentatapahtumasta. Muenchenin kaupunginkirjaston kutsumina esiintyivät 13.6 drag queen Vicky Voyage,  drag king Eric "BigClit" ja trans-kirjailija Julana Gleisenberg.

CSD:n toiminnanjohtaja Alexander Kluge sanoi, ettei CSU voi "samanaikaisesti sekä polemisoida drag-kirjastotapahtumaa ettäosallistua seksuaalista monimuotoisuutta korostavaan tapahtumaan". CSU:n näkyminen kulkueessa oli kyllä päätetty kieltää jo ennen kirjastokohua, koska CSU:n ohjelma ei vastaa CSD:n järjestäjien moniarvoisuusvaatimuksia. 

Muenchenin kaupunki on vasemmistojohtoinen saareke CSU-valtaisessa osavaltiossa. Ylipormestari Dieter Reiter (SPD) oli myös ennaltaarvostellut kirjastotapahtumaa, mutta sittemmin lieventänyt lausuntoaan. 

Muenchenin CSD:n teemana oli tänä vuonna "toimintaohjelma nyt" ("Queerer Aktionsplan Bayern jetzt").  Baijeri on Saksan ainoa osavaltio, missä ei vielä ole tällaista tiekarttaa.  

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Poliitikkojen paneliin lopulta osallistunut Baijerin CSU-sosiaaliministeri Ulrike Scharf vahvisti  osavaltiohallituksen laativan "lomien jälkeen"toimenpideluettelon LGBTIQ-kansalaisten aseman parantamiseksi". Pääministeri Markus Söder oli jo lupaillut toimenpiteitä aiemmin.  Baijerissa järjestetään osavaltiovaalit lokakuussa.

Standialueella demarien (SPD) ja vasemmiston (Linke) edustajat taustoittivat  Baijerin CSU:n menneen yhä populistisempaan suuntaan, radikaalioikeiston AfD:n paineessa. 

Tilanne vastaa eurooppalaista kehitystä. EPP-ryhmään (Euroopan kansanpuolue) kuuluvat konservatiivipuolueet ovat EU-tasolla tunnustelleet yhteyksiä ja yhteistä pohjaa radikaaliin oikeistoon, ajatellen yhteistyötä eurovaalien jälkeen. Enemmistön muodostaminen nykypohjalla ei välttämättä onnistu.

Muenchenin CSD:n järjestäjien mukaan esittelyalueilla kävi kaikkiaan 520 000 tutustujaa, ja PolitParade -kulkueeseen 24.6.23 osallistui 60 000.

1 kommenttia

Minusta asioiden edistämisen kannalta pride-järjestäjien toiminta (Suomessa tai Saksassa) ei ole kovin pitkänäköistä, mitä tulee suhteilemiseen sellaisten poliittisten toimijoiden kanssa, joissa on jonkinlaista ristivetoa hlbti-kysymyksissä. Molemmissa maissa (ja muuallakin) yritetään painostamalla ja ulossulkemalla pakottaa toimimaan halutulla tavalla.

Kestävämpi tapa olisi pyrkiä edistämään myönteistä kehitystä niiden henkilöiden kautta, joiden kautta se on mahdollista. He pystyvät edistämään yhdenvertaisuutta sisältä päin. Mukaan ottaminen prideen sitoo puoluetta yhdenvertaisuustyöhön, halusivat arvokonservatiivit sitä tai eivät.

Ongelma ei niinkään ole "puolueiden monikaistainen tasa-arvolinja", vaan yhdenvertaisuutta edistävien toimijoiden (l. tässä tapauksessa priden järjestäjät) onneton pelisilmä, joka johtaa vastakkainasettelun lisääntymiseen ja syöttöihin suoraan yhdenvertaisuutta vastustavien lapaan, laajemminkin kuin kyseisen puolueen sisällä.

Tämä "monikaistaisuus" pitäisi nähdä merkkinä siitä, että asiat kyllä muuttuvat, kun sille annetaan mahdollisuuksia ja tukea. Ulossulkeminen on märällä rätillä huitomista niiden naamaan, jotka aidosti pyrkivät muuttamaan asenteita.

Kirjailin tästä aiheesta muutaman sanan jokunen viikko sitten: https://ranneliike.net/blogit/smo/helsinki+pride+pelaa+vastakkainasettelua/27873

Näyttää siltä, että poliittiset rakenteet ja ryhmät nähdään usein monoliitteina, ja kuvitellaan, että suhtautuminen hlbti-kysymyksiin on jotenkin kiveen hakattua. Näin ei kuitenkaan ole. Konservatiivikin muuttaa näkemystään, jos tarve muutokselle perustellaan tarpeeksi hyvin.

Minä luotan siihen, että hlbti-ilmiöiden taustan parempi hahmottaminen (l. biologisen taustan ymmärtäminen) on muutoksen avain, mutta tälle monet hlbti-toimijat eivät halua antaa tilaisuutta - vaan ankkuroivat toimintansa höttöisesti ihmisoikeuksista puhumiseen, ilman että liittävät tätä mihinkään yleisesti hahmotettavaan konkretiaan.

Hlbti-toimijoiden pelisilmän heikkous saattaa olla näennästäkin ja osittain liittyä pyrkimykseen monopolisoida hlbti-aihepiiri, ja siten saada välineistettyä hlbti-vähemmistöt työkaluksi muiden poliittisten pyrkimystensä edistämiseen.

Olisi viisaampaa, että hlbti-toimijat pyrkisivät tekemään hajuraon koko puoluepoliittiseen peliin, asettumalla selkeästi puoluepoliittisen pelin ulkopuolelle tai yläpuolelle.