Turkulainen jääkiekon SM-liigajoukkue TPS pelasi lauantain kotiottelun Helsinkiläistä HIFK:ta vastaan pride-väreissä olevissa pelipaidoissa. TPS viestii kunnioittavansa pelipaidoilla suvaitsevaisuutta ja yhdenvertaisuutta sekä ihmisten tasa-arvoisuutta.
Pelipaidat pistettiin ottelun jälkeen huutokaupattavaksi.
Paitojen pride-teemasta huolimatta niiden tuottoja ei kuitenkaan ohjata erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluviin liittyviin projekteihin, vaan seuran mukaan paitojen myynnistä saatavat tuotot ohjataan lyhentämättömänä TPS Naisten Liiga-joukkueelle, tueksi sen budjetille. Pride-paitojen yhteistyökumppanina toimii tänä vuonna Hartwall.
TPS voitti lauantaisen kotiottelunsa maalein 4-0.
TPS on aiemmin osoittanut tukeaan Turku Pridelle ja samalla ottanut kantaa syrjintää ja ennakkoluuloja vastaan. Ensimmäistä kertaa joukkue tuki pridea vuonna 2017. Myöhemmin tempaus palkittiin markkinoinnin ja mainonnan ammattilaisten tapahtumassa Vuoden Mainos -palkinnolla.