Norjalainen erotuomari avasi kaappinsa ovet - taustalla homottelutapaus

  • Uutinen
  • Urheilu
  • Sami Mollgren

Norjalainen huipputason jalkapalloliigan erotuomari Tom Harald Hagen kertoi kuuluvansa seksuaalivähemmistöön. Hagen ei aiemminkaan ollut varsinaisesti kaapissa, mutta homottelutapaus päivää aiemmassa ottelussa sai hänet ottamaan asian julkisesti esiin.

Asiasta kirjoittanut Verdens Gang (VG) -julkaisu kertoo, että sunnuntaisessa liigaottelussa Kristiansundin hyökkääjä Flamur Kastrati oli huutanut Vålerengan valmentajalle Dag-Eilev Fagermolle "jævla soper". Sanoista jälkimmäinen on homoihin viittaava halventava nimitys.

Suomessa asiasta kirjoittaa Ilta-Sanomat.

Hagen itse oli tuomaroimassa kyseisessä ottelussa, muttei itse kuullut huutelua. Mediaan päätynyt Kastratin huutelu sai kuitenkin Hagenin seuraavana päivänä kertomaan VG:n myöhemmin siteeraamalle Glåmdalen-paikallislehdelle kuulumisestaan seksuaalivähemmistöön. Hän kertoi kokeneensa, että esiintulolla juuri nyt on merkitystä.

Esimerkiksi Norjan maajoukkuepelaaja Jan Åge Fjørtoft kehui Hagenia roolimalliksi.

Virhe median upotuksessa.

Nyt 42-vuotias Hagen puolestaan kertoi paikallislehdelle alkaneensa vähitellen luottamaan itseensä ja totesi elämässään kaiken olevan hyvin.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

- Olen elänyt näin koko elämäni, enkä varsinaisesti mieti asiaa. Se on osa arkielämääni, suhteita, perhettäni - ja jalkapalloperhettäni, kertoi Hagen. 

Vuodesta 2006 Elitserienissä tuomaroinut Tom Harald Hagen, 42, on yksi Norjan tunnetuimmista jalkapallotuomareista.

Toistaiseksi kukaan miespuolisista huipputason pelaajista tai valmentajista ei Norjassa ole kertonut kuuluvansa seksuaalivähemmistöön.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!