Cheerleader-sarjan Jerry Harris lapsipornoepäilyn kohteena

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
Jerry Harris (vas) pääsi Oscar-gaalan punaisen maton kirjeenvaihtajaksi Ellen DeGeneres show'hun (kuva: John Locher / AP / Lehtikuva)

Netflixin Cheerleader-dokumenttisarjassa esiintynyt Jerry Harris, 21, on epäiltynä lapsipornoon liittyvistä rikoksista.

Asiasta kertoneiden BBC:n, CNN:n ja Helsingin Sanomien mukaan Harrisin epäillään houkutelleen tuolloin 13-vuotiaita kaksospoikia tuottamaan itsestään seksuaalisesti paljastavia videoita ja kuvia sosiaalisessa mediassa. Epäillyt teot ajoittuvat kahden vuoden taakse. Poikien äiti oli ottanut yhteyttä viranomaisiin. Harrisin kerrotaan olleen tietoinen uhrien alaikäisyydestä. Median tietojen mukaan Harris on viestittänyt asiattomasti muidenkin alaikäiseksi tietämiensä kanssa. Hänen myös kerrotaan olleen vuonna 2019 seksuaalisessa kanssakäymisessä 15-vuotiaan kanssa ja tarjonneen rahaa 17-vuotiaalle alastonkuvista.

Torstaiaamuna uutistietojen mukaan pidätetty Harris on tuomioistuimeen toimitettujen asiakirjojen mukaan myöntänyt houkuttelemisen ja myös sen, että tämä on vastaanottanut kuvia. Harrisin vangitsemisesta kerrotaan päätettävän maanantaina.

Netflixin Cheer: Teksasin ihme -dokumenttisarja seurasi texasilaista cheerleader-ryhmää. Nuoret harjoittelivat koko vuoden ajan kahden ja puolen minuutin esitystään. Ryhmän tavoiteena oli 14. kansallinen mestaruus. Dokumentin nuorista tuli sosiaalisessa mediassa seurattuja henkilöitä, ja he olivat muutenkin esillä julkisuudesa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Harrista on kuvattu nuorten mustien homoseksuaalien esikuvaksi ja roolimalliksi.

Netflixistä on kommentoitu Harrisin rikosepäilyjä tuomitsemalla alaikäisten hyväksikäyttö ja toteamalla, että oikeudenkäyntiä kunnioitetaan. Yhdysvalloissa lapsia kuvaavan seksuaalisen materiaalin tuottamisesta voidaan Yhdysvaltain liittovaltion lainsäädännön mukaan tuomita 15-30 vuoden vankeusrangaistukseen.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!