Tom of Finland esillä Tallinnan Fotografiskassa

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 1

Touko Laaksosen (1920-1991) syntymästä on kulunut sata vuotta 8. toukokuuta. 

Perjantaina 21.2. avautunut Tom of Finland - The Darkroom -näyttely on esillä Tallinnan Fotografiskassa 19.4. asti. Sen jälkeen se siirtyy New Yorkin Fotografiskaan, jossa avajaisia vietetään Touko Laaksosen syntymäpäivänä. Heinäkuun lopulla Tukholman priden aikaan näyttely avautuu Tukholmassa.

Näyttelyssä on esillä paitsi Laaksosen piirroksia myös valokuvia. Kuvapareina on Laaksosen ottamia valokuvia, joita hän käytti lähteenä piirrostöilleen. Kaikkiaan valokuvia näyttelyssä on esillä 130. Kuvissa malleina esiintyvät ovat Laaksosen ystäviä, kumppaneita ja muita tämän kohtaamia miehiä.

Ylen perjantaina julkaisemassa näyttelystä kertovassa jutussa Fotografiskan näyttelytuottaja Berndt Arell kummastelee sitä, että Laaksosen syntymän merkkivuoteen on kiinnitetty niukasti huomiota Suomessa. Suomen Lontoon-instituuttiin avautuu keväällä Tom of Finlandin elämää esittelevä juhlanäyttely. Sen sijaan Suomen suurimmat taidemuseot eivät ole noteeranneet aihetta lainkaan. Arell muistuttaa, että Tom of Finland kuuluu Suomen kansainvälisesti tunnetuimpiin kuvataiteilijoihin.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Yle mainitsee, että näyttelyn nimi The Darkroom viittaa sekä valokuvauksessa käytettävään pimiöön että baareista ja yökerhoista tuttuihin intiimien kohtaamisten paikkoihin.

Tallinnan valokuvataiteen museo Fotografiska sijaitsee Telliskiven alueella lähellä rautatieasemaa.

1 kommenttia

Tuo näyttely sulkeutui Tallinnassa ennenaikojaan, mutta
Sunnuntaina 19.4.2020 klo 17 - 18 luvassa harvinaista herkkua, YouTuben kautta
Live-tour: The Darkroom by Tom of Finland

https://www.facebook.com/events/2526736970988586/

Online-opastus Tom of Finlandin valokuvia sisältävään näyttelyyn.
Koronapandemian vuoksi Fotografiskakin jouduttiin sulkemaan, eivätkä kaikki halukkaat ehtineet nähdä näyttelyä paikanpäällä.
Englanninkielisen weblive-näyttelykierroksen oppaana toimii Elo Aun, ja Tom of Finlandin teosten kanssa vuosia työskennellyt näyttelyn kuraattori Berndt Arell liittyy kierrokselle videopuhelun kautta.
Katsojilla on mahdollisuus nähdä teokset läheltä ja kuulla tarinoita kuvien takaa.

Osallistumaan pääsee Youtube-linkin kautta, joka jaetaan Tallinnan Fotografiskan some-kanavisa. Kierroksen aikana kuraattorille ja oppaalle voi esittää kysymyksiäkin Slido-sovelluksen kautta.

Kierros on osallistujille ilmainen, mutta Fotografiskaa ja näyttelyä tukeakseen osallistujat voivat myös ostaa näyttelylipun Fotografiska Tallinnan verkkokaupasta.