Lännen Median lehdet kirjoittavat sugardaddy-ilmiöstä, joka koskee nuorten naisten lisäksi myös nuoria miehiä. Varakkaampi, yleensä vanhempi mies maksaa vähävaraisemman ja yleensä nuoremman henkilön elämisen kuluja ja saa vastineeksi seksiä.
Asetelmassa ei ole mitään laitonta, jos järjestelystä on sovittu yhteisymmärryksessä ja osapuolet ovat täysi-ikäisiä. Tilanne muuttuu, jos taustalla on pakottamista. Silloin kyse on seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Lännen Media kertoi torstaina, että Oulun seudulla on tullut esiin ilmiö, jossa varakkaat aikuiset miehet maksavat opiskelevan miehen asumiskustannukset. Tämän vastineeksi vaaditaan seksiä ja edellytetään seurustelemattomuutta muiden kanssa.
Poikien talossa Helsingissä työskentelevä seksuaalineuvoja ja terapeutti Tommi P. Pesonen kertoo tällaisten asumisjärjestelyjen tulevan harvoin esiin. Hän kertoo kohdanneensa tällaisia tapauksia työnsä kautta. Jotkut saattavat havahtua vasta aikojen kuluttua siihen, että oli todellisuudessa uhrin asemassa.
Rikosylikomisario Markus Kiiskinen Oulun poliisilaitokselta sanoo lehdelle hyväksikäytön merkkien täyttyvän, jos vuokranantaja käyttää asemaansa hyväksi ja pakottaa vuokralaisen sukupuoliyhteyteen. Hän kuvaa tällaista piilorikollisuudeksi: se ei näy tilastoissa, mutta on sen tiedetään olevan olemassa.
Sekä Pesonen että Kiiskinen nostavat esiin kiristyksen mahdollisuuden, esimerkiksi suhteen paljastamisella. Seksuaalivähemmistöihin kuuluvien kohdalla asiaan liittyy usein erityistä häpeää ja pelkoja. Etenkin omaa seksuaalisuuttaan salaavat vaikenevat hyväksikäytöstä. Kiristyksen uhka on suurin silloin, jos nuorempi tulee katumapäälle, eikä haluakaan jatkaa yhdessä aiemmin sovittua järjestelyä.
Rikosylikomisario Pesosen mukaan poliisi ei ole saanut ilmoituksia tällaisesta, eikä poliisi voi asiaan puuttua: ei ole rikosta, johon puuttua.