Ecuadorin korkein oikeus: Avioliitto kuuluu myös samaa sukupuolta oleville pareille

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 2
Plaza de la Independencia Ecuarodin pääkaupungissa Quitossa.

Ecuadorin korkeimman oikeuden keskiviikkoisen "sitovan ja velvoittavan" ratkaisun mukaan myös samaa sukupuolta oleville pareille kuuluu oikeus avioliittoon.

Uutistoimisto AFP:n välittämän tiedon uutisoi esimerkiksi France 24 -palvelu.

Ratkaisu syntyi pääkaupunki Quitossa toimivassa perustuslakituomioistuimessa äänin 5-4. Ratkaisun perusteluna on ajatus ihmisten yhdenvertaisuudesta.

Vastaan äänestäneiden tuomarien mukaan asian ratkaisu olisi kuulunut kansalliskokoukselle. Vuonna 2008 hyväksytyn perustuslain mukaan avioliitto on määritelty miehen ja naisen väliseksi ja adoptio on rajoitettu tällaisille pareille.

Ecuadorissa säädettiin hlbti-vähemmistöjä syrjinnältä suojaava laki vuonna 1998. Vuonna 2008 samaa sukupuolta olevien parein parisuhteet tunnustettiin. Eheytysterapiat kiellettiin vuonna 2014.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Lähimaista samaa sukupuolta olevien avioliitot sallittiin Argentiinassa vuonna 2010, Brasiliassa 2013 ja Kolumbiassa 2016.

Amerikan valtioiden ihmisoikeustuomioistuin teki vuoden 2018 alussa päätöksen, jonka mukaan samaa sukupuolta olevia pareja on kohdeltava kuten eri sukupuolta olevia pareja. Lisäksi tuomioistuimen silloisen päätöksen mukaan transsukupuolisille henkilöille kuuluu oikeus muuttaa nimi henkilöpapereihin. Esimerkiksi Ecuador on tunnustanut tuomioistuimen ratkaisut sitoviksi.

2 kommenttia

Ensiksi päivitys
Nyt vasta huomasin, että uutinen oli jo olemassa. En älynnyt katsoa muita kuin ylimmäiset uutiset vasemmassa reunassa, pahoittelen mokaa.
-------
Ecuadorin perustuslakituomioistuin päätti eilen (12.6.) äänin 4-3, että samaa sukupuolta olevilla pareilla on oikeus solmia avioliitto. Tuomioistuin perusteli päätöstään mm. Amerikan maiden ihmisoikeustuomioistuimen (Inter-American Court of Human Rights) viime vuonna tekemällä päätöksellä, jonka mukaan samaa sukupuolta olevien parien syrjintä on kielletty.
Prosessi alkoi viime vuonna, kun kaksi pariskuntaa nosti oikeusjutun.
Deutsche Wellen englanninkielinen uutinen
https://www.dw.com/en/ecuador-approves-same-sex-marriage/a-49169619

Perustuslakituomioistuimen lehdistötiedote, jossa vahvistetaan, että samaa sukupuolta olevilla pareilla on oikeus solmia avioliitto ja parlamentin on sen vuoksi muutettava nykyistä avioliittolakia.
https://www.corteconstitucional.gob.ec/index.php/boletines-de-prensa/item/34-sesi%C3%B3n-del-pleno.html
Samaa sukupuolta oleville pareille on näillä näkymin tulossa täysin samat oikeudet kuin heteropareilla (adoptio jne.).

Sateenkaariaktiivit juhlivat historiallista päivää
https://twitter.com/ODJEcuador/status/1138894554239787013?ref_src=twsrc%5Etfw
------
Ecuadorin päälehtien uutisia

El Comercio
https://www.elcomercio.com/actualidad/corte-constitucional-matrimonio-igualitario-ecuador.html

El Universo
https://www.eluniverso.com/noticias/2019/06/12/nota/7374447/corte-constitucional-ecuador-admite-matrimonio-igualitario

(Pahoittelen mahdollisia epätarkkuuksia.)