Oras Tynkkynen ehdolle kevään 2019 eduskuntavaaleissa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 3
Oras Tynkkynen

Vihreiden kansanedustajana 11 vuotta toiminut Oras Tynkkynen aikoo asettua kevään 2019 eduskuntavaaleissa ehdolle. Ensimmäisenä avoimesti homona Suomessa eduskuntaan vuonna 2004 varasijalta noussut Tynkkynen kertoo asiasta keskiviikkoaamuna Facebookissa.

Eduskunnasta vuoden 2015 vaaleissa pois jättäytynyt Tynkkynen on sen jälkeen työskennellyt Sitrassa ja omassa yrityksessään sekä Euroopan vihreiden hallituksen jäsenenä. Hän toteaa tehtävien olleen opettavaisia ja merkityksellisiä ja eduskunnasta pois jäämisen olleen tarpeelliseksi katsomansa hypyn mukavuusalueensa ulkopuolelle. Lisäksi hän kertoo 11 vuoden tuntuneen pitkältä ajalta kansanvallan kannalta.

- Eduskunta on ainutlaatuinen työpaikka, joka myös muuttaa ihmistä. Kansanedustajan on vuosi vuodelta vaikeampi edustaa kansaa, jos valtaosa päivistä menee Helsingissä kollegojen ja muun yhteiskunnan eliitin seurassa, kirjoittaa Tynkkynen.

Tynkkysen vaalipiiri on Pirkanmaa.

Suomen 38. eduskuntavaalit järjestetään sunnuntaina 14. huhtikuuta 2019. Vaaleissa valitaan 200 kansanedustajaa eduskuntaan vaalikaudelle 2019–2023.

Aiemmin syksyllä keskusteltiin Tynkkysen mahdollisesta ehdokkuudesta Vihreät vaaleihin johdattavan puheenjohtajan tehtävään, kun Touko Aalto luopui puheenjohtajuudesta. Lopulta tehtävään asettui ehdokkaaksi ja tuli valituksi Pekka Haavisto.

3 kommenttia

Pitäisi varmaan sen maahanmuuttajaan rakastuneen, aiemmin ainakin maahanmuutto-vastaisen Sebastian Tynkkysen lähteä persujen ehdokkaaksi, jotteivät persut syyttelisi Vihreitä ihan homo-lobbyksi nyt.
Jännä instituutio tuo Sitra. Muistuttaa poliitikkojen jatkosijoituspaikkana hieman Lontoon ylähuonetta tai Kanadan senaattia. Mutta Sitrassa voi saada paljonkin aikaan ja löytää oman asiantuntijauran, tai sitten vain jäädä maailmanmenoa seurailemaan. Tynkkynen ei kuulu jälkimmäisiin.