Tansaniassa pyydetään ilmiantamaan homoseksuaaleja viranomaisille - käynnistymässä ratsiat

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 5

Tansanian hallinnollisessa ja talouselämän keskuksessa Dar es Salaamissa aiotaan järjestää homoihin kohdistuvia ratsioita. Paikallishallintoa johtava Paul Makonda pyysi maanantaina kansalaisia ilmiantamaan viranomaisille tuntemiaan homoseksuaaleja. 

Asiasta on kertonut uutistoimisto AFP.

Jo kesällä 2016 Makonda ilmoitti pidättävänsä avoimesti homona sosiaalisessa mediassa esiintyvät ja tällaisia henkilöitä seuraavat. Samalla hän myös määräsi poliisin tekemään ratsioita yökerhoihin. Tämä johti kymmenien ihmisten pidätykseen ja peräaukkotutkimusten tekemiseen pidätetyille seksuaalisen suuntautuneisuuden selvittämiseksi.

- Minulla on tiedossani, että provinssissamme on paljon homoseksuaaleja. Nämä homoseksuaalit ylpeilevät sosiaalisessa mediassa. Kerro minulle heidän nimensä, niin ryhmäni alkaa kaivaa heitä käsiinsä ensi maanantaista lähtien. 

Kiihkeänä kristittynä tunnettu Makonda katsoo, että hän on valmis toimillaan suututtamaan mieluummin tiukkaa linjaansa vastustavat kuin Jumalan. Hänen mukaansa homoseksuaalinen käyttäytyminen polkee tansanialaisten sekä niin kristittyjen kuin muslimienkin moraalisia arvoja. 

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Miesten väliset seksuaalisuhteet ovat Tansaniassa lailla kiellettyjä, ja "luonnottomasta lihallisesta suhteesta" voidaan rankaista jopa elinkautisella vankeustuomiolla. Viime vuosina pidätykset ovat lisääntyneet merkittävästi. Suhtautuminen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin on muuttunut Tansaniassa entistäkin torjuvammaksi sen jälkeen kun John Magufulista tuli presidentti vuonna 2015. Presidentin mukaan kaikkien pitäisi tuomita homoseksuaalisuus, "jopa lehmien".

Makonda on presidentti John Magufulin läheinen liittolainen. 

Seksuaali- ja sukupuolien asemaa edistävät kansalaisjärjestöt on ajettu ahtaalle. Kaikenlainen hlbtiq-aktivismi voi johtaa ongelmiin viranomaisten kanssa. 

Viranomaisten koventuneet otteet haittaavat hiv-valistusta ja muuta hivin leviämistä suitsimaan pyrkivää työtä. Aids-klinikoita esimerkiksi on suljettu, koska niiden on katsottu "edistävän" homoseksuaalisuutta. Runsaan 50 miljoonan asukkaan Tansaniassa arvioidaan olevan lähes puolitoista miljoonaa hi-viruksen kantajaa - se on noin kolme prosenttia väestöstä. Vuonna 2016 arvioiden mukaan 33 000 henkeä kuoli aidsista johtuviin sairauksiin.

5 kommenttia

Tansaniassa siis mellastavat kristinuskomus ja islam ... Oliko noissa sitä "rakkauden uskontoa"?

Tuskinpa.

Tansaniahan on yksi Suomen antaman kehitysavun pääkohteista, jotain ainakin 52 miljoonalla. Mitenkähän on noinkin huonosti kehittämisessä onnistuttu? Ovatko tukirahat valuneet vain homofobisten uskovaislähetysjärjestöjen tukemiseen?
Meilläkinhän on tuoreehkoa kokemusta siitä, etteivät nuo uskontojen ongelmat kosketa vain ns. kehittyvää maailmaa, vaan "aitoja avioliittoja" on masinoitu meilläkin.

Ja juuri myös Britanniassa koulutusylitarkastaja joutui kirjelmöimään hallitukselle, todettuaa että Brianniassa on kouluja joiden oppimateriaaleissa opetetaan mm. että
- mies saa käyttää väkivaltaa vaimoaan kohtaan
- mies saa pakottaa vaimon seksiin
- homot pitää surmata
Ja kyse noissa on Britanniassa toimivista kristillisistä kouluista, kuten em. esimerkit toki antavat ymmärtääkin.

https://assets.publishing.service.gov.uk/government/uploads/system/uploads/attachment_data/file/752721/HMCI_PAC_letter_311018.pdf