GayRussia.ru

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 1

Venäläinen ihmisoikeussivusto GayRussia.ru on saanut kolmessa ja puolessa vuodessa merkittävän aseman. Nettisivuilla on käynyt jo yli miljoona ihmistä (tilastoja tutkimalla voi arvioida, että ranneliikkeessä on satoja tuhansia käyntejä vuodessa). Noin 30 hengen aktivistiryhmä on tuottanut sivustolle tänä aikana 5000 artikkelia. Pieni osa niistä on englanniksi, mutta netin käännöskoneiden avulla kuka tahansa voi seurata myös venäjänkielistä uutispalvelua.

Toiminta alkoi kansainvälisestä homfobian vastaisesta päivästä 2005. Johtohahmona on koko tämän ajan ollut Nikolai Aleksejev, noin kolmikymppinen lakimies Moskovasta. Vuoden 2006 Moskovan Pride nousi kansainväliseen julkisuuteen, kun uskonnollis-kansalliset joukkiot ja poliisi käyttivät kovia otteita Priden kansainvälisiä vieraita vastaan Moksovan keskustassa. GayRussia -sivusto on siitä lähtien lähes reaaliajassa kertonut Moskovan Pridejen tilanteesta paikan päältä. Moskovan Pridestä on tullut paitsi gay-oikeuksien, myös kaikkien kansalaisoikeuksien symboli Venäjällä.

GayRussia ja sen takana olevat aktivistit ovat vieneet kaikki viranomaisten asettamat kiellot oikeuteen, ja oikeus on todennut kaikki kiellot lainmukaisiksi. Perusteluna on mm. se, että häiritään liikennettä tai pridet aiheuttavat yleistä paheksuntaa. Osa tapauksista on viety myös ihmisoikeustuomioistuimeen, mutta sieltä on odotettavissa päätöksiä aikaisintaan 5 vuoden kuluttua. Puolan pride-kiellot käsiteltiin 18 kuukaudessa. Pelottaako iso ja mahtava Venäjä?

Kun Moskovan Pride piti ensimmäistä lehdistökonferenssia kolme vuotta sitten, sinne ei saapunut ketään. Tällä hetkellä lehdistötilaisuuksiin tuleee aina vähintään 100 toimittajaa eri maista. Aktiivinen kansainvälinen työ alkaa näkyä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


GayRussia on ollut tärkeä tietolähde myös ranneliikkeen uutisissa jo aivan sivuston alkuajoista lähtien. Se on ei-kaupallinen palvelu ja viime aikona myös englantilaiset UkGayNews ja PinkNews ovat alkaneet tiiviimmin seurata Moskovan tapahtumia. UkGayNews on mm. "releoinut" minuuttikohtaiset blogipäiväkirjat englanniksi viime vuosien Moskovan Prideistä. Tänään UkGayNews kertoo laajasti Moskovan aktivistien toiminnasta.

http://ukgaynews.org.uk/Archive/08/Dec/2002.htm

1 kommenttia

gayrussia-saitilla on myös linkki kaupallisiin palveluihin. Sieltä löytää muun muassa varsin huomattavan määrän venäjäksi käännettyä hlbt-kirjallisuutta - sekä belletristiikkaa että faktateoksia, joita pienkustantamot ovat ahkerasti kääntäneet ja toimittaneet venäjäksi. Myös venäjänkielisten kirjailijoiden ja toimittajien töitä tuntuu tulevan yhä enenevässä määrin myyntiin. Olen itse kerännyt vuosien saatossa kohtuullisen käsikirjaston kotiin eikä kertaakaan ole tullut ongelmaa maksuissa tms.