Setan nuorisotoimikunta: Vuoden sateenkaarinuori on raahelainen Sani Koskimäki

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
Sani Koskimäki (kuva: Elli Kujala)

Setan nuorisotoimikunta jakoi kolmatta kertaa Vuoden sateenkaarinuori -palkinnon. Vuoden 2017 sateenkaarinuoreksi valittiin raahelainen Sani Koskimäki, 26.

Setan tiedotteessa kerrotaan, että Koskimäki on toiminut ryhmänvetäjänä Raahen Psyyke ry:n ja Oulun Setan yhteisessä sateenkaari-ihmisten ryhmässä. Sen lisäksi hän on nostanut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä esiin paikallisissa medioissa. Koskimäki on pitänyt hlbti-aihepiiriä esillä myös sosiaalisessa mediassa.

Kunniakirja myönnetään ansioituneelle sateenkaarinuorelle kiitoksena jo tehdystä työstä sateenkaarinuorten parissa, sateenkaarinuorten oikeuksien aktiivisesta ajamisesta, sateenkaarinuorten hyvinvoinnin edistämisestä, esimerkillisestä toiminnasta oman yhteisönsä sisällä ja ulkopuolella tai seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten positiivisesta esiin tuomisesta yhteiskunnassa.

Palkinto julkistettiin 25.8. Torniossa ja Haaparannalla järjestettävän Border Pride -viikon nuorten bileissä. Vuoden sateenkaarinuoreksi valittiin 2016 Elina Partanen ja vuonna 2015 Mio Kivelä.

Seta: Vuoden sateenkaarinuoreksi raahelainen Sani Koskimäki

Kommentoi juttua ja keskustele aiheesta