Kiinalainen homomies voitti oikeusjutun jouduttuaan pakotetuksi ns. eheytyshoitoihin

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
Kiinan suurkaupungeissa hlbti-vähemmistöihin kuuluvien asema on hiljalleen kohentunut, vaikka aihepiiri on hyvin vaiettu.

Keskisessä Kiinassa Henanin provinssissa oikeus määräsi mielisairaalan julkaisemaan lehdessä anteeksipyynnön ja maksamaan korvauksia 38-vuotiaalle miehelle pakolla tehdystä ns. eheytyshoidosta.

Vuonna 2015 vaimo ja muut sukulaiset veivät oikeusjutun nyt voittaneen miehen sairaalaan, jossa hän joutui yli 19 päivän ajan syömään lääkkeitä ja ottamaan ruiskeita.

Nyt oikeus katsoi, että pakottaminen hoitoihin loukkasi miehen oikeuksia, sillä mies ei ollut vaaraksi. Sairaala joutuu pyytämään virallisesti anteeksi paikallisessa sanomalehdessä ja maksamaan miehelle noin 650 euron suuruisen korvauksen, joka vastaa noin kahden kuukauden keskipalkkaa.

Tuomioistuin ei ottanut yleisesti kantaa eheytysterapioihin.

Kiinassa homoseksuaalisuus oli rikos vuoteen 1997 saakka, ja mielisairaudeksi se luokiteltiin vuoteen 2001 asti. Yhä vielä homoseksuaalisuus nähdään Kiinassa asiana, josta voidaan sopivilla menetelmillä "oppia pois". Joissain oppikirjoissa homoseksuaalisuus katsotaan edelleen häiriötilaksi.

Homoseksuaalisuus ja homosuhteet ovat olleet vaiettu asia, vaikka suurkaupungeissa onkin viime vuosina ollut tilaa elää vapaammin, ja hlbti-aktiivisuutta virinnyt. Viime vuosina on kuitenkin kulttuurisensuurin nimissä homoseksuaalisuus-teemaa häivytetty tiedotusvälineistä.

Gay Chinese man wins legal battle over forced conversion therapy
Iltalehti: Sukulaiset yrittivät ´parantaa´ homomiehen Kiinassa - oikeusistuin määräsi maksamaan korvauksia ja pyytämään anteeksi sanomalehdessä

Kommentoi juttua ja keskustele aiheesta