Nalle Pubin nallet tekevät paluun Helsinki Pride -viikolla

  • Uutinen
  • Vapaalla
  • Sami Mollgren
  • 3
Nalle Pubista tutut nallet pääsevät vielä kerran yhdessä esille.

Helsingin Kalliossa Kaarlenkadulla toimineessa Nalle Pubissa esillä olleet toistasataa pehmonallea nähdään Pride-viikolla Sörnäisten Pääskylänrinteessä sijaitsevassa Sörkan Ruusu -nimisessä olutravintolassa.

Nykyään Sörkan Ruusua Janne Mäkisen kanssa pyörittävä Nallen toinen perustaja Tiina Kullas kertoo ranneliike.netille, että Nalle Pubin avauduttua toukokuussa 1994 syntyi perinne: monet asiakkaat lahjoittivat pehmonalleja, ja saadut nallet olivat sitten esillä pubissa.

Kun Nalle Pub sulki ovensa marraskuussa 2013, pakattiin nallet varastoon.

Pehmonallejen on määrä olla esillä koko Helsingin pride-viikon ajan, eli maanantaista 26. kesäkuuta sunnuntaihin 2. heinäkuuta asti. Nalleja aikanaan antaneet voivat käydä pride-viikon aikana nimikoimassa aikanaan itse tuomansa nallen, ja pride-viikon jälkeen voivat viedä omansa kotiin. Nimikoimattomat nallet aiotaan huutokaupata.

Nallet odottavat vielä esille pääsyään.
Helsinki Pride -viikon ajan Nalle Pubista tutut pehmonallet ovat esillä Sörkan Ruusussa. Nalleja laitettiin esille sunnuntai-iltana.

Sörkan Ruusu Facebookissa

3 kommenttia

  • 1 / 3
  • Milla
  • 26.6.2017, 7.37
Ihanaa!
  • 2 / 3
  • Anonyymi
  • 26.6.2017, 10.47
"Nimikoimattomat nallet aiotaan huutokaupata." Ja saadut rahat menee.....?