Turku saa Tom of Finlandille nimetyn aukion

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
Tom of Finland -kuvastoa näkee nykyään esimerkiksi kodin tekstiileissä.

Kuvataiteilija Touko Laaksonen eli Tom of Finland saa nimikkioaukion Turkuun, kertoo Turun Sanomat. Laaksosen nimikkoaukio tulee kulttuurin, taiteen ja luovan talouden keskuksena toimivan Logomon ja Turun ratapihan väliin.

Aukion nimeäminen sisältyy kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan keskiviikkoiseen Vaunukadun asemakaavaesityksestä tehtyyn päätökseen. Turun Sanomien mukaan kyseessä on ns. vähäinen kaavamuutos, johon riittää lautakunnan hyväksyntä. Aukion lisäksi ratapihan viereen on tulossa myös pysäköintialue.

Aukion nimeämisen taustalla on kesäkuussa 2016 vihreiden Niina Ratilaisen tekemä valtuustoaloite.

Turun naapurikunnassa Kaarinassa syntynyt Tom of Finlandina tunnettu Touko Laaksonen (1920-1991) on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaistaiteilijoista. Vuonna 2011 juuri Turun Logomossa järjestettiin laaja Tom of Finland -näyttely.

TS: Turku nimesi aukion Tom of Finlandille

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!