Berndt Arell on loppukesän Raasepori Priden suojelija

  • Uutinen
  • Pride
  • Sami Mollgren

Berndt Arell on valittu syyskuun alussa järjestettävän Raasepori Pride -tapahtuman suojelijaksi.

- Olen iloinen mahdollisuudesta tukea festivaalia ja odotan innokkaana Raasepori Pridea. Arvostan erityisesti, että nuoriso teki aloitteen. Yhteiskunnassa on vielä vanhentuneilla asenteilla olevia yksilöitä, jotka eivät hyväksy toisia ihmisiä sellaisina kuin on. On olemassa tarve ottaa vähemmistökysymyksiä esiin ja keskustella avoimesti. Tasa-arvoinen yhteiskunta on kaikkien etujen mukaista, toteaa Berndt Arell.

Tammisaaressa syntynyt ja Tukholmassa asuva Arell, on Ruotsin kansallismuseon ja Prinssi Eugenin Waldemarsudden johtaja. Hän toimi vuonna 2009 Taiteen keskustoimikunnan (osana Opetus- ja kurttuuriministeriötä) johtajana. Vuosina 2001-2007 hän oli Helsingin kaupungin taidemuseon johtaja ja vuosina 2007-2009 Helsingissä sijaitseva Kiasman johtaja. Vuosina 2010-2011 Arell oli Svenska Kulturfondenin johtaja.

- On tärkeää, että vakiintunut profiili kuten Berndt Arell on mukana Pridessa ja työskentelyssä tasa-arvon puolesta Raaseporissa. Tiedämme, että nuoret jotka ovat epävarmoja seksuaalisuudestaan voivat huonommit kuin nuoret yleisesti. Se ei voi olla tabuna, tarvitsemme avoimman yhteiskunnan. Silloin voimme kaikki myös paremmin, sanoo nuorisosihteeri Fredrika Åkerö.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Raasepori Pride järjestetään Tammisaaren keskustassa lauantaina 3.9.2016. Aamu kymmeneltä alkavaan tapahtumaan kuuluu paraati, piknik, puheita ja musiikkia. Tapahtumapaikka on Stallörenin puisto Tammisaaren vierasvenesataman kupeessa. Lisäksi on määrä järjestää ajankohtainen seminaari Luonokeskuksessa iltapäivällä.

Länsi-Uusimaa saa kaksi pride-tapahtumaa kesällä 2016

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!