Kiina: Oikeus ei antanut miesparille lupaa avioitua

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 4
Sun Wenlin ja hänen kumppaninsa Hu Mingliang puhuvat medialle oikeudenkäynnin jälkeen keskiviikkona. (kuva: Reuters / Lehtikuva)

Kiinassa oikeusistuin ei hyväksynyt homoparin vaatimusta saada solmia laillisesti avioliittoa.

Keskiviikkona parituntisen käsittelyn jälkeen annettu päätös koski kannetta, jonka Sun Wenlin, 27 ja Hu Mingliang, 37 olivat nostaneet loppuvuodesta 2015 Hunanin maakunnan pääkaupungin Changshan kaupungin viranomaisia vastaan, virkailijan kieltäydyttyä miesten parisuhteen rekisteröimisestä kesäkuussa 2015.

Yllättäen oikeus hyväksyi asian käsiteltäväksi tammikuussa 2016. Kyse oli tiettävästi ensimmäisestä kerrata, kun samaa sukupuolta olevien oikeutta saada tunnustus parisuhteelleen ylipäänsä käsitellään virallisesti Kiinassa.

Pariskunnan lakimies Shi Funong piti päätöstä odotettuna, muttei odottanut päätöstä näin nopeasti. Hänen mukaansa ratkaisu on Kiinan kansantasavallan lain hengen vastainen. Oikeus määräsi kanteen nostajan myös maksamaan 50 juanin (noin 6,80 euroa) suuruiset oikeudenkäyntikulut.

Pari kertoo olevansa ratkaistusta pettynyt, mutta kuitenkin toiveikkaita, koska niin monet kiinnittivät tapaukseen huomiota. BBC:n mukaan oikeuden ulkopuolelle oli kokoontunut satoja yhdenvertaisuuden kannattajia. Tapaus oli näkyvästi esillä myös sosiaalisessa mediassa, ja vaikka päätös oli odotettu, katsotaan sen saaman huomion olevan iso askel eteenpäin hlbti-kysymysten suhteen.

Sun Wenlin kertoo uutistoimisto Reutersille, että pari valittaa päätöksestä. Lain mukaan heillä on 15 päivää aikaa tehdä valitus.

Samaa sukupuolta olevien parisuhteita ei Kiinassa tunnusteta virallisesti mitenkään. Homoseksuaalisuus ja homosuhteet ovat olleet vaiettu asia, vaikka suurkaupungeissa onkin viime vuosina ollut tilaa elää vapaammin, ja hlbti-aktiivisuutta virinnyt.

Kiinassa homoseksuaalisuus oli rikos vuoteen 1997 saakka, ja mielisairaudeksi se luokiteltiin vuoteen 2001 asti.

BBC: Chinese couple lose fight for gay marriage recognition
NY Times: Judge in China Rules Gay Couple Cannot Marry
Yle: Ainoalaatuinen tuomio: Kiinalaiselle homoparille ei lupaa mennä laillisesti naimisiin
Kiina: Oikeus hyväksyi käsiteltäväkseen samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeutta koskevan jutun

4 kommenttia

  • 1 / 4
  • Cadence
  • 14.4.2016, 1.11
"Homoseksuaalisuus ja homosuhteet ovat olleet vaiettu asia, vaikka suurkaupungeissa onkin viime vuosina ollut tilaa elää vapaammin, ja hlbti-aktiivisuutta virinnyt."

Olen tavannut Suomessa jo 15 vuotta sitten kiinalaisia homoja, joilla ei ollut asian suhteen mitään ongelmia. Enemmän niitä ongelmia on ollut luterilaisilla suomalaisilla ja vaikuttaa olevan edelleenkin, mitä tulee masennusdiagnooseihin, terapiointiin, häpeän tunteisiin ja ylipäätään pelkkään narinan määrään asian tiimoilta.

Väittäisin myös, että Kiinan suurkaupungeissa on Eurooppaa kukoistavampi skene, ja on ollut pitkään. Tässä on noin kymmenen vuoden takainen dokumentti Shanghaista -> https://www.youtube.com/watch?v=dOz9euaigPA

Mutta ilmeisesti tässäkin on taustalla sama juttu, elikä avioliittoinstituutio on kaikenkattava mittari. Mielenkiintoista kuitenkin tietää, että Kiinassa ei esiinny väkivaltaa, toisin kuin Ruotsissa tai Englannissa. Ei ole tapauksia, missä nuoriso hakkaa homomiehen kuoliaaksi tai että opiskelija-asuntolan huonekaveri hakkaa vasaralla nukkuvaa homonuorta päähän. Mitenköhän tuo väkivalta muuten "arvotetaan" noissa spartacus-tyylisissä pisteytyksissä? Montako yksittäistä väkivaltatapausta avioliittolainsäädäntö vastaa?

http://www.expressen.se/gt/polisen-utesluter-inte-hatbrott-bakom-mord/
http://www.telegraph.co.uk/news/uknews/crime/11082858/Man-jailed-for-hammer-attack-on-gay-flatmate.html
Niin, Kiina on keskusjohtoinen yksipuoluediktatuuri, eikä valta perustu kansan valintaan. Vaikkapa homouden hyväksymisen kohdalla avioliitto-oikeus tai parisuhteen jonkinlainen tunnustaminen ei ole yhtä hyvä asennemittari kuin sellaisissa maissa, joissa päättäjät ovat vastuussa kansalle. Sama koskee tietysti homoseksin rangaistavuutta ja homouden sairaudeksi määrittelyä.

Mainitussa Spartacus-vertailussa parisuhteen jonkinlainen tunnustaminen tuo yhden pisteen ja avioliittoyhdenvertaisuus toisen. Murhien yleisyys vie kaksi pistettä, mutta väkivallantekoja ei ole huomioitu. Kiina muuten oli edellisessä 193 maan vertailussa sijalla 64, esimerkiksi Italian, Puolan, Japanin, Vietnamin ja Albanian kanssa. Yksittäisistä väkivaltatapauksista on vaikea vetää johtopäätöksiä; länsimaissa teoista ja etenkin niiden motiiveista ylipäänsä kerrotaan. Väkivallatonta ei ole Kiinassakaan.

On oletettavaakin, että asukasmäärältään noin viiden Suomen suuruinen kaupunkikeskittymä sisältää myös vilkkaan homoskenen. Ihan hyvä, että tällaista on. Toinen kysymys on, toimiiko skene pakopaikkana ympäröivältä maailmalta vai ei. Esimerkiksi läntisessä Euroopassa yleisesti homoille ei toimi, enää. Nykyään se on sitä enemmänkin erinäisille alakulttuureille.

Vaikka tämä meidän pieni Suomemme on korpia ja järviä, niin väestöstä suurin osa on kuitenkin enemmän-vähemmän kaupungistunutta, kuten läntisessä Euroopassa yleensäkin, ja maalla elävilläkin on realistiset mahdollisuudet käydä päästelemässä paineita kaupungin paheissa. Kiinassa näin ei ole. Puolet väestöstä elää maaseutuun sidottuna. Maaseudulla asuvalle homolle on melko sama, kuinka kimalteleva Shanghain homoskene onkaan.