Aukeavatko Star Wars -elokuvissa kaapin ovet?

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
Tähtien sota -elokuvat on yksi maailman menestyneimmistä elokuvakokonaisuuksista.

Tähtien sota (Star Wars) -elokuvissa mahdollisesti esiintyvistä homoseksuaalisista hahmoista on puhuttu viime aikoina. On myös pohdittu, nähdäänkö seuraavassa elokuvassa Tähtien sota -elokuvien ensimmäinen miesten välinen suudelma.

Vuonna 2015 julkaistun Tähtien sodan ohjannut J.J. Abrams sanoi haluavansa nähdä homon hahmon elokuvassa. Hän on vihjannut sen tapahtuvan hyvinkin pian.

Star Wars -elokuvissa näytellyt Mark Hamill kertoi The Sun -lehdelle, että hänen esittämänsä jedimestari Luke Skywalker voisi hyvinkin olla homo. Tämä ei ollut alkuperäisessä trilogiassa osallisena rakkaustarinoissa, ja ainoan pusun hän on antanut sisarelleen.

- Luin juuri netistä, että JJ on hyvin avoin asian suhteen.

- Mutta nyt fanit kirjoittavat ja kysyvät: "Minua kiusataan koulussa... En uskalla tulla kaapista". He kysyvät minulta, "Voisiko Luke olla homo"? Minä sanon, että se on jätetty katsojan tulkittavaksi. Jos ajattelet Luken olevan homo, hän tietysti on. Ei siitä pitäisi olla häpeissään. Tuomitse Luke hänen luonteensa mukaan, ei sen ketä hän rakastaa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Hamill näytteli Luke Skywalkeria viimeksi vuonna 2015 ensi-iltansa saaneessa Star Wars: The Force Awakens -elokuvassa ja hänet nähdään myös vuonna 2017 ilmestyvässä Episodi VIII:ssä.

Tähtien sota -fanit ovat jo ehtineet maalailla sateenkaaren väristä romanssia kahden The Force Awakens -elokuvan tärkeän hahmon välille: Vastarinnan X-siipihävittäjän lentäjä Poe Dameron (Oscar Isaac) ja Ensimmäisen ritarikunnan iskusotilas Finn (John Boyega) olivat elokuvassa läheisiä, ja läheisyyden uumoillaan jatkuvan ja kenties syvenevän tulevassa elokuvassa. Isaac on myös kommenteillaan antanut lisäpureskeltavaa asian ympärillä käytävään keskusteluun.

Vuonna 2003 julkaistussa Star Wars -tietokonepelissä on kuitenkin nähty sateenkaarivähemmistöön kuuluva hahmo, jedi Juhani, lesbo. Star Wars -peleissä on myös ollut mahdollista luoda samaa sukupuolta olevien välisiä suhteita.

Ensimmäinen Tähtien sota -elokuva on vuodelta 1977 ja siitä tuli maailmanlaajuinen ilmiö. Trilogian seuraavat osat saivat ensi-iltansa vuonna 1980 ja 1983. Sittemmin elokuvien ympärille on tuotettu leluja, kirjoja, televisiosarjoja, videopelejä, ja sarjakuvia. Tähtien sodan esiosatrilogia julkaistiin vuosina 1999-2005 ja jatkotrilogian kolmannen osan on määrä saada ensi-iltansa vuonna 2019. Lisäksi on julkaistu animaatioelokuva sekä kolmiosaisen antologiasarjan ensimmäinen osa. Kaikkiaan Tähtien sota oheisilmiöineen on yksi maailman massiivisimmista ja menestyneimmistä elokuvasarjoista.

PinkNews: ´Of course Luke Skywalker is gay´, says Mark Hamill
PinkNews: Is Star Wars planning its first gay love story?
The Sun: Katy Perry´s a star in stripes as she performs at Hillary Clinton benefit gig
YleX: Star Wars -tähti Mark Hamill: Luke Skywalker voi olla homo

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!