Porin Teatteri otti riskin ja toi vanhoillisen pikkukaupungin yleisölle vakavan komedian "Paavo 1,5". Rekisteröidyssä parisuhteessa elävät Rami (Hannu Müller) ja Simo (Timo Nissi) saavat "sosiaalisena kokeiluna" adoptoida Paavo-pojan (oheisessa kuvassa Simo, Rami ja Paavo). Kaikki ei suju ihan suunnitelmien mukaan, kun pilkkuvirheen vuoksi 1,5 vesseliä odottavat isät saavatkin ovelleen 15-vuotiaan korsto-Paavon (Peter-Sebastian Lehtonen), vieläpä homofobisen sellaisen. Ruotsalaisen näytelmäkirjailijan ja näyttelijän Michael Druckerin käsikirjoitukseen perustuva näytelmä on nähty Suomessa aikaisemmin vain kahdesti: alkuperäiskielellään Helsingin Svenska Teaternissa v. 2002 ja suomeksi kantaesitettynä Rovaniemen Kaupunginteatterissa kuluvan vuoden tammikuussa.
"Paavo 1,5" pyörii ennakkoluulojen ja väärinkäsitysten ympärillä. Näytelmän kaikki kolme roolihahmoa ovat omalla tavallaan arjen sankareita ja pahiksiksi jäävät vain näiden repliikeissä mainitut vanhoilliset sukulaiset, kahvi ja viina. Ajatuksen kanssa näytelmää seuratessa herää väkisinkin se kysymys, että kenellä on oikeus moralisoida muita ja millä perusteilla.
Porin Teatterin kantakalustoon kuuluvat Müller ja Nissi tekevät takuutyötä maailman huolia kantavana keksijänä ja viinalle persona sosiaalineuvojana. Aiemmin tuntematon Peter-Sebastian Lehtonen vetää Paavon roolin läpi nuoruuden innolla. Lehtosen suusta kuuluvat ...ttu, ...tana ja ...kele kuulostavat aivan murrosikäisen, sijaisperheestä toiseen lennätetyn nuoren miehen kielenkäytöltä, eikä Lehtosen ulkoisissa avuissakaan ole vikaa. Toivoa sopii, että miehen ura nousee siivilleen Paavon roolin myötä, vaikka Pori ei varmasti ole helpoin paikkakunta tämänlaisille näytelmille.
Näytelmälle olisi suonut myöskin tyhjentävästi selittävän lopun; nyt tarinan päätös jäi hieman kuin kesken. Ensi-illasta poistuessa allekirjoittaneella oli kuitenkin hyvä mieli eikä teatterinjohtaja Reino Braggen ohjaamassa näytelmässä ollut juurikaan heikkoja hetkiä. Porin Teatteriin ennen kesätaukoa (syyskaudella "Paavo 1,5" jatkaa ohjelmistossa) Paavoa katsomaan meneville suosittelen vaseliinia hampaisiin: väliaikoineen n. 2 tuntisen esityksen aikana kun saa hymyillä ja nauraa solkenaan kuin hammastahnamainoksessa.
Liput 18e/13e
Porin Teatterin kotisivut: www.pori.fi/tea
» Lue pääosan esittäjän haastattelu.
Teksti: Ossi Halme, kuva: Jalo Porkkala / Porin Teatteri