Helsinki Pride 2015 - kulkue ja puistojuhla lauantaina 27.6.

  • Uutinen
  • Pride
  • (päivitetty )
  • Sami Mollgren
  • 7
Helsinki Pride 2015 -kulkue oli tähänastisista suurin: lähellä määränpäätä sen ohimarssi kesti yli tunnin.

Helsinki Pride 2015 -viikko huipentui pride-kulkueeseen ja puistojuhlaan lauantaina 27. kesäkuuta.

Kulkueeseen aikovat alkoivat kokoontua puolenpäivän jälkeen Senaatintorille ja Suurkirkon portaille. Kulkueeseen osallistui erilaisia ryhmiä, kuten puolueita, järjestöjä, muita yhteisöjä, erilaisia intressiryhmiä. Kulkueeseen osallistui myös mihinkään varsinaisiin ryhmiin kuulumattomia. Lisäksi puolenkymmentä ajoneuvoa oli asettunut odottamaan kulkueen lähtöä; näiden kyydissä kulkueeseen osallistuvat hankkiutuivat hyvissä ajoin ennen lähtöä ajoneuvojen lavoille.

Kulkue pääsi lähtemään noin neljännestunnin myöhässä yhden jälkeen etenemään kohti Kaivopuistoa. Kulkue eteni reittiä Unioninkatu - Pohjois-Esplanadi - Mannerhemintie - Etelä-Esplanadi - Kasarmikatu - Neitsytpolku. Kulkueen lähdön viivästymisen ja suuri osallistujamäärä johtivat siihen, että suuri osa kulkueesta oli vielä matkalla, kun ohjelman mukaan kello 14 oli Puistojuhlan käynnistymisen aika. Viimeiset lähtivät Senaatintorilta liikkeelle vasta kun kulkueen kärki oli jo aikaa aiemmin saapunut Kaivopuiston puistojuhlapaikalle. Vuorimiehen puistikon kohdalla kulkueen eteneminen kesti tunnin ja 15 minuuttia.

Kello 13.15 kulkue oli liikkeellä. Runsaan kahden kilometrin mittaisen kulkuereitin Senaatintorilta Kaivopuistoon marssi tuhansia ihmisiä, joilla oli matkassaan esimerkiksi sateenkaarilippuja ja kylttejä. Kulkueväki sai nauttia sateen raikastama ilmasta - ja auringonpaisteesta. Etenkin Esplanadilla, mutta muuallakin reitin varrella oli paljon yleisöä kulkuetta seuraamassa.

Poliisin mukaan kulkue ja puistojuhla ovat sujuneet rauhallisesti. Kulkueen osallistujamääräksi on arvioitu yli 20 000 ihmistä. Puistojuhlaan osallistui arvioiden mukaan jopa 25 000 ihmistä. Osallistujia oli paitsi pääkaupunkiseudulta myös muualta Suomesta, naapurimaista ja etäämmältäkin.

Myös vakavat asiat esillä

Iloisesta tunnelmasta huolimatta pride-tapahtumassa puhuttiin myös vakavista asioista. Pride-kulkueessa marssittiin jälleen heidänkin puolestaan, jota eivät voi itse osallistua pride-tapahtumiin esimerkiksi oman yhteisön painostuksen tai kotimaansa lainsäädännön vuoksi. Lisäksi pride-kulkueen monissa kylteissä vaadittiin korjaamaan translakia.

Ihmisoikeusjärjstö Seta ry palkitsi Asiallisen tiedon omenalla Finlaysonin, Vuoden sateenkaarinuori -tunnustuksella Espoonlahden seurakunnan erityisnuorisotyöntekijän Mio Kivelän. Kunniarotta-antipalkinnon sai Jyväskylän yliopiston professori Tapio Puolimatka.

Juhlayleisölle esittäytyi myös Suomessa vierailulla oleva, keväällä nimitetty USA:n hlbti-vähemmistöjen ihmisoikeuksia edistävä erikoislähettiläs Randy Berry. Hän kertoi saaneesa tiedon USA:n korkeimman oikeuden perjantaisesta avioliittopäätöksestä laskeuduttuaan Helsinki-Vantaan lentoasemalle tekstiviestitse mieheltään, joka on pariskunnan kahden lapsen kanssa kotona Washington DC:ssä. Berry toivotti suomalaisten osallistujien lisäksi tervetulleeksi prideen myös venäläiset, virolaiset, latvialaiset ja liettualaiset vieraat, sekä muista maista saapuneet vieraat. Berry kertoi hlbti-vähemmistöihin kuuluvien aseman parantamisen kuuluvan USA:n ulkopolitiikan ytimeen: hlbti-oikeudet nähdään ihmisoikeuksina, ja ihmisoikeudet kuuluvat kaikille ihmisille, riippumatta ihmisen rodusta, etnisestä taustasta, sukupuolen ilmaisusta, vammaisuudesta, seksuaalisesta suuntautuneisuudesta tai sukupuoli-identiteetistään. USA:n hän lupasi tekevän työtä kaikkialla maailmassa hlbti-vähemmistöjen aseman parantamiseksi.

Pride-viikon suojelija Ville Niinistö käsitteli juhlayleisölle pitämässään puheessa joulukuussa eduskunnassa hyväksytyn tasa-arvoisen avioliittolain merkityksestä: sen lisäksi, että toisiaan rakastavat ihmiset voivat tulevaisuudessa solmia avioliiton keskenään, myös esimerkiksi seksuaalivähemmistöihin kuuluva nuoret voivat kokea olevansa saman arvoisia kuin muutkin.

Niinistö myös muistutti päivää aiemmin USA:sta tulleesta ilouutisesta: siellä korkein oikeus päätti, että myös samaa sukupuolta olevilla pareilla on perustuslaillinen oikeus on solmia avioliitto koko liittovaltiossa, kaikissa osavaltioissa. Hän luki juhlayleisölle USA:n korkeimman oikeuden päätöksen loppulauseen: "Mikään liitto ei ole syvällisempi kuin avioliitto, koska siihen symboloituu rakkauden, uskollisuuden, sitoutumisen, uhrautuvaisuuden ja perheen korkeimmat ideaalit. Nämä ihmiset jotka haluavat tätä oikeutta itselleen, eivät tee sitä siksi, että he eivät kunnioittaisi avioliittoa. Heidän toive on juuri kunnioittaa sitä, kunnioittaa sitä niin paljon, että he haluavat saman oikeuden myös itselleen, mikä muilla jo on. Heidän toivonsa on saada tasa-arvoinen kunniallisuus lain edessä ja perustuslaki takaa heille tämän oikeuden."

Myös joukko poliitikkoja oli mukana pride-kulkueessa, jonka käytännössä voi nähdä jo itsessään poliittisena kannanottona. Mukana olivat ainakin Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö ja Yhdysvaltain suurlähettiläs Bruce Oreck, jotka olivat kulkueen olivat alkupäässä. Presidentti Tarja Halonen, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki olivat mukana kulkueen loppupuolella.

» Helsinki Pride 2015 - kulkue ja puistojuhla lauantaina 27.6.
» Helsinki Pride 2015 - kulkue ja puistojuhla, kuvagalleria #1
» Helsinki Pride 2015 - kulkue ja puistojuhla, kuvagalleria #2
» Helsinki Pride 2015 - kulkue ja puistojuhla, kuvagalleria #3

Pride-kulkue suuntaa varakkaan Ullanlinnan läpi Kaivopuiston silokallioille
Setan Asiallisen tiedon omena Finlaysonille
Ainakin kolme puoluejohtajaa mukana pride-kulkueessa

7 kommenttia

Pride toi kesän kaupunkiin : )

Mukava suurlähetystöjen rekka, jossa ainakin lippujen perusteella Belgian, Iso-Britannian, Etelä-Afrikan, Kanadan, Ruotsin, Yhdysvaltain, Alankomaiden, Meksikon, Israelin ja Suomen väkeä - eli Israelia lukuunottamatta osa yhdenvertaisen avioliiton maista (Meksiko osin).
(luettelosta voi uupua muutama lippumaa)

Puistojuhlan esiintyjistä Aste nostatti parhaiten tunnelman puitten latvojen yläpuolelle ja sai yleisön keinumaan aalloilla; siispä tässä heiltä muutama vireokin osasta puistokonsertin kappaleista
https://www.youtube.com/watch?v=tC_ce45uO6I
https://www.youtube.com/watch?v=K6BtKPVFiHk
https://www.youtube.com/watch?v=po43cSnql9c
https://www.youtube.com/watch?v=MtbHs95m9D8

Toki hyvät esitykset muiltakin artisteilta - Kiitos kaikille, etenkin Priden meille järjestäneelle talkooporukalle ja kaikille mukanaolleille.
Kyllä rakas yhteisöllisyys on sitten hyvä asia : )

Kommenttia muokattu: 28.06.2015 klo 23:18
Omasta mielestäni kulkue ja puistojuhla kokonaisuutena olivat tähän astisista Helsinki Prideista ylivoimaisesti paras. Varmaan jotkut aiemmat olivat intiimisyydessään oma lukunsa, mutta ainakin itseäni kosketti ajatus siitä, että paikalla yhdenvertaisuutta puolustamassa oli suurehkon suomalaisen kunnan väkiluvun suuruinen joukko ihmisiä. Ja että tunnelma oli myönteinen. Aurinko ja kesän lämpöä lupaava kosketus olivat varmasti yksi mieltä kohottava asia, aamupäiväisen raikastavan ukkoskuuron jälkeen.

On toki opeteltavaa tulevia vuosia varten. Oli harmi, että kulkueen saapuminen perille ja esiintyjien aloittaminen olivat vähän epäsynkassa. Esiintymislavan sijoittelu oli myös vähän hankala: sieltä missä oli kiva olla piknikillä, ei ollut näköyhteyttä lavalle. Mutta yleisesti maku oli hyvä.