Pirkanmaan pride huipentui kulkueeseen ja päätapahtumaan

  • Uutinen
  • Pride
  • Sami Mollgren
  • 1
Pirkanmaan priden kulkue valmiina lähtöön.

Pirkanmaan pride Tampereella huipentui lauantai-iltapäivänä kulkueeseen ja sen jälkeiseen päätapahtumaan. Kulkueeseen osallistui järjestäjän mukaan noin tuhat henkeä, joka on ennätyksellinen määrä Tampereella.

Kulkue lähti liikkeelle Tullikamarin aukiolta kello 15, josta se eteni Itsenäisyydenkatua ja Hämeenkatua pitkin Keskustorille, josta se kulki Raatihuoneen editse kohti Laikunlavaa. Päätapahtuma "Leimautumisjuhlat" käynnistyi kulkueen saavuttua lavan luokse.

Kulkueen kanssa yhtä aikaa alkanut sade yltyi puistotapahtuman edetessä: puistotapahtumaa seuranneet hakivat suojaa sateenvarjoista ja puiden alta.

Aluksi Pirkanmaan Setan hallituksen puheenjohtaja Tuure Pitkänen toivotti paikallaolijat tervetulleiksi. Hän kertoi yhdistyksen kuluneesta vuodesta, ja hän nosti esiin kaksi vuotta toimineen Sinuiksi-neuvontapalvelun. Lisäksi hän totesi Suomen astuneen muiden nykyaikaisten valtioiden joukkoon hyväksymällä tasa-arvoisen avioliittolain. Pitkänen myös kiitti noin 100 vapaaehtoistyöntekijää, jotka ovat olleet toteuttamassa pride-tapahtumaa.

Tämän jälkeen Pitkänen kuulutti lavalle päätapahtuman juontajat, Minna Kivelän ja Gekon, jotka muun muassa muistuttivat priden tämänvuotisesta teemasta "Yhdessä olemme enemmän". Juontajat kertoivat, että Tampereella on leimautumisjuhlia vietetty 27 vuoden ajan. Myös puistotapahtumassa oli mahdollista leimautua, ottamalla leiman "mihin tahansa paikkaan haluaa" ja siten tulla kaapista.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tampereen kaupunki on esittänyt virallisen tervehdyksen pridelle vuodesta 2011 alkaen, ja perinnettä jatkoi Tampereen apulaispormestari Mikko Aaltonen, joka julisti sateenkaarirauhan - "rauhan jokaiselle olla oma itsensä". Kaupunki toimii myös pride-tapahtuman suojelijana. Aaltonen muistutti siitä, että yhdenvertaisuuden lisääntyminen ei ole tullut itsestään, vaan sen puolesta on tehtävä työtä. Tulevista yhdenvertaisuutta lisäävistä tärkeistä projekteista hän mainitsi translain saattamisen ihmisoikeuksia kunnioittavaksi. Aaltonen totesi, että maailman muuttaminen on kestävyystyötä, jota vain on tehtävä vuodesta toiseen.

Kevyemmästä ohjelmasta huolehti SPR:n Hämeen piirin monikulttuurisuuskoordinaatori Anu-Rohima Myllärin luotsaama Sateenkaareva kimppajumppa monikulttuurisin maustein. Mylläri toimii myös rasisminvastaisen verkoston parissa. Hän kertoi Tampereella sijaitsevalle postimuseolle Tom of Finland -näyttelystä keväällä annetusta ennakkoluuloton teko -tunnustuksesta.

Tervehdyksen kävi myös kertomassa Sinuiksi-hankkeeen ja Pirkanmaan Setan toiminnanjohtaja Mikko Väisänen. Väisänen kertoi, että Sinuiksi-palveluun otti vuonna 2014 yhteyttä yli 700 henkilöä. Yhteydenoton taustalla olivat esimerkiksi kaapista ulostulo, oman identiteetin miettiminen, seksuaalinen suuntautuminen, sukupuolen moninaisuuteen liittyvät kysymykset. Hän muistutti priden olevan ilon ja riemun juhla, ja kertoi kantavansa huolta siitä, että kaikki eivät kuitenkaan pääse siihen osallistumaan, syystä tai toisesta. Hän totesi pride-kulkueessa marssineiden marssineen myös heidän puolestaan. Malkuksen vapaaehtoisten kantaneen kulkueessa ruumisarkkua mielenilmauksena heidän puolestaan, jotka eivät voi olla mukana pride-juhlassa.

Väisänen esitteli myös paikallaolevan Seinäjoen Sinuiksi-vertaisryhmän, jonka perustamista Sinuiksi-hanke on ollut tukemassa. Myös Hämeenlinnalaisia aktiiveja oli paikalla, ja Väisänen kertoi Sinuiksi-hankkeen olevan auttamassa kaupungissa 1. elokuuta pidettävän pride-tapahtuman järjestelyissä.

Valtakunnallisen Setan tervehdyksen toi järjestön puheenjohtaja Panu Mäenpää. Mäenpää muistutti pride-marssin kahdesta tärkeästä asiasta: hlbti-vähemmistöön kuuluvat voivat itse marssia, tuoda itsensä näkyviksi ja kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta - ja samalla muut näkevät, miten moninainen Suomi on ja miten moninainen oma alue on. Mäenpää muistutti joukkovoiman merkityksestä maailman muuttamisessa. Hän myös nosti ihmisoikeusaktivisti Eleanor Roosevelt sanat: "tulevaisuus on niiden ihmisten, jotka uskovat omien unelmiensa kauneuteen".

Amnestyn Krister Karttunen puolestaan totesi, että Tampereella marssineet tuhat ihmistä marssivat paitsi Pirkanmaan hlbtiq-ihmisten puolesta, myös kaikkien pirkanmaalaisten tasa-arvon puolesta. Riian tuleva Europride-tapahtuma ja New Yorkin 100 000 ihmisen pride tukevat niin ikään hlbti-vähemmistöjen asemaa. Kansainvälisen ILGA-järjestön tehtäväkenttänä on koko maailmaa, ja osana sitä liikettä Tampereella marssittiin myös esimerkiksi mongolialaisten, tongasaarelaisten ja ugandalaisten hlbti-vähemmistöön kuuluvien puolesta. Karttune kertoi pride-sloganikseen tasa-arvo nyt!

Transvestiittien yhdistyksen Dream Wear Clubin tervehdyksen välitti Anukatariina Soloselta. Hän kertoi esimerkiksi viime aikojen lainsäädäntöuudistuksista, joiden myötä transvestiittien asema on parantunut. Syrjintäsuojan piiriin on tullut mukaan "sukupuolen ilmaisu". Lisäksi transvestismi on poistettu sairausluokituksesta. Solonen kuitenkin muistutti, että suurista hlbti-ryhmistä transvestiitit ovat eniten kaapissa.

Malkus ry:n tervehdys puheenjohtaja Riku Karppinen nosti esiin hengellisten yhteisöjen piirissä kasvavat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat, jotka eivät pysty osallistumaan priden kaltaisiin tapahtumiin. Karppinen kertoi Malkuksen tekevän työtä myös hengellisten yhteisöjen sisällä, jotta tilanne menisi parempaan suuntaan.

Vakavampien puheiden jälkeen tamperelaiset Miss Gay Finland- ja Mr. Gay Finland -finalistit kävivät esittäytymässä yleisölle, jonka jälkeen käynnistyivät sateenkaariyhteislaulut otsikolla "Ihmisten edessä" Helmi-Maaria Jokisen ja Samuli Kakon johdolla. Ohjelmassa on myös Pirkanmaan Setan draamaryhmän näytelmämaistiainen.

Muita lauantain ohjelmistoon kuuluvia tapahtumia olivat normikriittinen näyttelykierros Werstaalla, sateenkaariperhetapaaminen, sateenkaarimessu Keskustorilla sijaitsevassa Vanhassa kirkossa, sateenkaariteatteri, "Pirkanmaan Pride-olympialaiset" sekä iltatilaisuudet sekä Mixeissä että YO-talolla. YO-talolla järjestetään Leimautumisbileet.

Virhe median upotuksessa.
Audio
Äänikooste Pirkanmaan priden 2015 päätapahtuman puheista.

Pirkanmaan pride kesäkuun alussa - ohjelma julkaistu
Kuvagalleria 6.6.2015 järjestetyltä Yhdessä olemme enemmän -pride-marssilta Facebookissa

1 kommenttia

Säitten puolesta ilmat kohtelivat vähän samoin tänään myös Helsingin Sambakarnevaalien 25-vuotis-kulkuetta, kun sää pilvistyi ja vettäkin sateli, eli tasan käivivät onnen lahjat.