MEPit vaativat Baltic Priden sallimista

  • Uutinen
  • Pride
  • (päivitetty )
  • vaeltaja2006


Europarlamentista kirjoitettiin Latviaan

Europarlamentin homo- ja lesboasioita seuraava yhteistyöryhmä on lähettänyt 2. huhtikuuta Riian kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle Janis Birksille kirjeen, jossa kehotetaan sallimaan Baltic Pride toukokuun 16. päivänä. Kirjeessä muistutetaan, että Puolassa oli 2006 samanlainen epäselvä tilanne ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (ECHR) päätti, että pride-marssin kieltäminen on Euroopan konvention ihmisoikeussopimuksen vastaista. ECHR myös korosti tuolloin päätöksessään, että on tärkeä suojata kokoontumisvapaus, kun on kyseessä ei-pidetyt näkemykset tai kuuluminen haavoittuvaan vähemmistöön.

EU-parlamentin homo- ja lesboasioita seuraava ryhmä kertoo, että heillä on tiedossa Birksille tullut kirje, jonka oli lähettänyt kristillisten uskontokuntien yhteenliittymä. Siinä vaadittiin, että Baltic Pride on kiellettävä. MEPit muistuttavat, että EU on juuri julkaissut yhteenvedon: "Fundamental Rights in European Union". Siinä valtioita kehotetaan toimiin, jos uskonnolliset, sosiaaliset tai poliiittiset ryhmät ja poliitikot jatkavat vihapuheitaan ja hyökkäyksiä homoja vastaan.

Kirjeen allekirjoittajat ovat: President: Michael Cashman MEP (UK/PSE), Vice-President: Lissy Gröner MEP (DE/PSE), Vice-President: Sophie in 't Veld MEP (ALDE), Vice-President: Raül Romeva MEP (G/EFA), Vice-President: Sirpa Pietikäinen MEP (EPP-ED)

Europarlamentin homo- ja lesboasioita seuraavan ryhmän varapuheenjohtajana toimi aikaisemmin Alexander Stubb, mutta nyt hänen paikkansa peri Sirpa Pietikäinen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Painostusta muualtakin

Painostusta Latvian Baltic Pride –asiassa on monelta taholta. Amnestyn Hollannin osasto kertoo, että on luotu yhteydet Amsterdamin poliisijohdon ja kaupunginjohtajan sekä Latvian vastaavien viranomaisten välille. Tarkoituksena on painostaa, ettei Baltic Prideä kielletetä Riiassa.


Europarlamentin ryhmä muistuttaa myös syrjinnästä

Huhtikuun 2. päivänä homojen ja lesbojen oikeuksia seuraava ryhmä kehotti poliitikkoja rohkeasti asettumaan syrjintää vastaan. Tämä kehotus annettiin sen jälkeen, kun Wienissä sijaitseva perusoikeusvirasto oli julkaissut homofobiaa ja syrjintää käsittelevän raportin. Raportin mukaan HLBTIQ-väki joutuu kärsimään huomattavasta syrjinnästä ja panettelusta.

Liettuassakin jo vapaampaa


Vilnan uusi pormestari Vilius Navickas on jo hyvissä ajoin alkanut etsiä vuoden 2010 Baltic Pridelle sopivaa katua. Keskustaan ei saa tulla. On mentävä kaupungin reuna-alueille marssimaan.

Vilnan pormestari kertoo, että homot voivat pitää paraatinsa, mutta ei keskustassa, vaan kaukana kaupungin reunalla.. Pormestari sanoo kunnioittavansa kaikkien henkilökohtaista elämää, mutta sitä ei pidä tulla esittelemään Vilnan tärkeimmälle kadulle Gediminas Prospektasille. Sellaista ei tulla sallimaan. Mutta marssi voisi olla esim. Savanoriu Avenuella.

Savanoriu Avenue on kaukana keskustasta (n. 3 km), vähemmän halutussa kaupunginosassa, ja siinä on vilkas liikenne, koska se on läpikulkukatu. Nyt uutinen on se., että paraati voidaan pitää. Edellinen pormestari kielsi kaikki homojen esiintymiset ulkotiloissa.

Homojärjestön edustaja ihmetteli, miksi homoparaati on huonompi kuin skinheadien ja kansallismielisten yhteinen marssi Gedimino Prospektasilla tämän vuoden maaliskuun 11. päivänä.


Uutinen Liettuan paraatista 2010
Europarlamentin homo- ja lesbo-oikeuskia seuraavan ryhmän kotisivut

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!