USA asettui puolustamaan kansalaisjärjestöjä

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 1

Kansainvälinen kohu Unkarin kansalaisjärjestöjen ahdistelusta on laajentunut viikko viikolta. Saksalaisella alueella lehdet, radio ja tv käsittelevät tilannetta lähes päivittäin. Eilen myös Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla asia oli esillä. Toissa iltana presidentti Obama lupasi erilaista tukea ahdistelluille kansalaisjärjestöille ympäri maailman. Tällä tavoin USA asettui Norjan rinnalle tukemaan unkarilaisia kansalaisjärjestöjä.

Obama puhui "Clinton Global Initiative" -säätiön hyväntekeväisyysillassa. Obama haluaa, että USA tukee kansalaisjärjestöjä (NGO's non-goverment organizations) eri puolilla maailmaa. Ne maat, joissa yritetään tukahduttaa ihmisoikeuksia ja kokoontumisoikeuksia, ovat epävakaampia ja niissä syntyy ääriliikkeitä. Obama mainitsi nimeltä mm. Venezuelan, Venäjän, Kiinan, Unkarin, Azerbaidžanin ja Egyptin.

USA haluaa kansainvälisesti vahvistaa kansalaisjärjestöjen asemaa. Toissa päivänä hän lähetti liittovaltion viranomaisille muistion, jossa hän kertoi sellaisista toimista, joilla kansalaisjärjestöjen asemaa uhan alla olevissa maissa vahvistetaan. USA luo "innovaatiokeskuksia", joista uhanalaiset kansalaisjärjestöt saavat tukea verkostoitumiseen, teknologian käyttöön ja projektiensa toteuttamiseen. USA jakaa myös kiireellistä apua uhanalaisille kansalaisjärjestöille.

(Youtube-video: kansalaisjärjestöjä koskeva osuus alkaa videon kohdassa: 6 min alusta, Obama aloittaa muistuttamalla, että kansalaisten merkitys on suuri, esim. Amerikassa kansalaiset taistelivat kansalaisoikeuksien puolesta, hän esittää esimerkkejä eri puolilta maailmaa, mm. Kuubasta, Pietarista, Senegalista jne. Kohdassa 12:00 hän alkaa kertoa, miten kansalaisten oikeuksia rajoitetaan eri puolilla maailmaa, 14:30 USAn hallituksen tehtävänä on suojella kansalaisyhteiskuntia eri menetelmin)

Uhanalaisia kansalaisjärjestöjä on Latinalaisessa Amerikassa, Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, Lähi-Idässä ja Aasiassa. Erityistapaus on Unkari, koska se on keskellä Eurooppaa ja kuuluu EU:hun.

Unkarin hallituspiireissä Obaman puheet otettiin happamasti vastaan. Vanha väite on: hän ei tunne Unkarin nykyoloja. Tulisi itse katsomaan. Uunituore Unkarin ulkoministeri Péter Szijjártó ilmoitti lyhytsanaisestsi, että Unkarin kansa rakastaa vapautta eikä kansalaisjärjestöjen toimintaa rajoiteta.

EU on ollut melko hiljaa. EU:n poliittisista ryhmistä ALDE järjesti viime viikolla kahden tunnin keskustelun Unkarin kansalaisjärjestöjen (NGO's) tilanteesta. Koko keskustelu on Youtubessa.

https://www.youtube.com/watch?v=AKYANerKen4

Budapestissa ahdistelu jatkuu. Eilen norjalaisia avustusrahoja jakavilta unkarilaissäätiöiltä poistettiin alv-veronumerot, joten niiltä loppui oikeus rahojen käsittelyyn. Unkarin verohallinto perusteli operaatiotaan sillä, että unkarilaissäätiöt kieltäytyivät valtion tarkastusviraston tutkintatoimista.

Unkarin kansalaisjärjestöjen ahdistelu alkoi jo viime talvena. Unkarin johtavassa Fidesz-puolueessa ja fideszläisten miehittämässä maan hallituksessa alettiin syyttää Norjaa puuttumisesta Unkarin sisäisiin asioihin, kun se jakaa tukirahaa Unkarin kansalaisjärjestöille. Tukirahat menevät ensin kahdelle unkarilaiselle säätiölle ja ne jakavat rahaa eteenpäin kansalaisjärjestöjen erilaisiin projekteihin. Unkarin hallituspiireissä julkaistiin keväällä tuen saajista 13 kansalaisjärjestön musta lista. Mukana olivat mm. Transparency, tutkivan journalismin järjestö ja homo- ja lesbojärjestöt. Budapestin Pride -järjestö saa norjalaista tukea. Unkarin hallitus vaatii, että sen on saatava päättää, mitä kansalaisjärjestöjä tuetaan. Ulkomailta apua saavien järjestöjen aktiivit leimattiin vieraiden maiden etujen ajajiksi, toisin sanoen "ulkomaisiksi agenteiksi".

1 kommenttia