Mansesteri ja Miss Gay Finland 2014 -kilpailijat tekivät yhdessä kappaleen

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren

Tamperelainen hiphop-trio Mansesteri julkaisi 13.8. tasa-arvon puolesta puhuvan kappeleen. Mukana kappaleella ovat Miss Gay Finland -kilpailijun Yleisön suosikki 2014 Emilia "Milia" Rinne sekä Miss Gay Finland 2014 Melanie "Mela9" Orenius.

Kappale on nimeltään "Sateenkaaria".

- Kysyimme taannoin kuuntelijoiltamme sosiaalisessa mediassa, että mistä aiheesta he toivoisivat kuulla meitä seuraavan kappaleen ja todella moni toivoi "letkeää kesäträkkiä", mutta muutama heitti sellaisen pallon ilmoille kuin "Tasa-arvosta" sekä "hyväksynnästä" kertovaa, että myös "seksuaalivähemmistöjen puolesta" puhuvaa kappaletta. Ajattelimme täyttää näiden kaikkien toiveet, tästä aihetta kun ei aiemmin ole sen pahemmin käsitelty biisimuodossa miltään taholta, kerrotaan Mansesterista.

- Päätimme aivoriihenä koota letkeän ja hyvänmielen kesäbiisin, johon sisällytämme samalla nimenomaan tasa-arvon ja hyväksynnän teeman kaikkia ihmisiä kohtaan ihonväristä tai seksuaalisesta suuntautumisesta huolimatta. Kaiken kruunasi se, että itse Miss Gay finlandin voittaja, sekä yleisön suosikki halusi tulla mukaan tähän projektiin!

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Mansesteri feat Milia & Mela9 - Sateenkaaria

Mansesteri ft. Milia & Mela9 - Sateenkaaria -lyriikkavideo on julkisessa jakelussa Youtubessa, sekä kuunneltavissa Spotifyssa ja Itunesissa 13. elokuuta. Kappaleen ensimmäinen live-esitys on 16.8.2014 TubeCon-tapahtumassa Helsingin Hartwall Areenalla.

www.mansesteri.com

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!