Lotuksen twitter-tilillä olympialaisten homourheilijoita kannustanut brandijohtaja sai potkut

  • Uutinen
  • Urheilu
  • Sami Mollgren

Formula 1 -talli Lotuksen sosiaalisen median managerina ja brandijohtajana toiminut Stephane Samson kertoo joutuneensa erotutetuksi työstään, koska hän lähetti Lotus-tallin Twitter-tilille @Lotus_F1Team homourheilijoita tukevan viestin juuri ennen Sotšissa järjestettyjen olympialaisten avajaisseremoniaa.

Asiasta kirjoittaa SuomiF1.

Maaliskuun 2014 alussa kerrottiin, että Samsong on jättänyt tiimin. Sunnuntaina 15. kesäkuuta Samson kertoo Twitterissä syyn.

- Minulle on juuri kerrottu, että olen saanut potkut homourheilijoita tukevan tweetin vuoksi. Lotus=Putin. Retweetatkaa, olkaa ystävällisiä. Ihmisten on saatava tietää, kirjoittaa Samson.

7. helmikuuta julkaistussa twitter-viestissä toivotettiin kaikille talviolympialaisiin osallistuville urheilijoille menestystä. Viestissä oli mukana hashtag #Sochi2014. Viestiin oli myös liitetty kuva, jossa kaksi yläkropaltaan vaatteetonta miestä suutelee intohimoisesti toisiaan.

Sittemmin viesti poistettiin ja tilille twiitattiin pahoittelut:

- Haluamme kunnioittavasti pyytää anteeksi luvattomasti Twitter-tilillemme lähetettyä viestiä ja aiomme varmistaa, ettei tapaus toistu, kirjoitti talli.

Lotus-tallin ylimmän johdon ja tallin omistavan Genii Capital -investointiyhtiön arveltiin suuttuneen twiitistä. Genii Capitalilla on myös Venäjällä runsaasti liiketoimintaa ja homopropagandalain osoittelu voi aiheuttaa yhtiölle hankaluuksia. Alkuvuodesta Lotus-tallille vahvistettiin uusi venäläissponsori Yota Phone. Venäjä on F1:lle merkittävä kasvumarkkina ja Sotšissa myös aletaan ajaa GP-kisoja lokakuussa 2014.

SuomiF1: F1-talli erotti työntekijänsä homo-twiitin vuoksi – poltti päreensä
Lotuksen Formula 1 -talli pyysi anteeksi ´homotwiittiään´
stephane samson ( Twitter: @stephanesamson )

Kommentoi juttua ja keskustele aiheesta