Tom of Finland -postimerkit ennakkomyyntiin

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 13
Copyright Itella Posti Oy / Finland. Original image: Tom of Finland Foundation / USA

Posti on aloittanut Tom of Finland -postimerkkien ennakkomyynnin verkkokaupassaan. Ennakkomyyntiin on päädytty, koska merkit ovat herättäneet suurta kiinnostusta sekä Suomessa että kansainvälisestikin.

Merkit voi ostaa verkkokaupasta ennakkoon ja ne toimitetaan ostajille niiden ilmestyessä 8. syyskuuta. Merkkiarkkien ensipainosmäärän kolmen merkin arkille kerrotaan olevan normaali 200 000 kpl.

- Kansainvälisen huomion laajuus on ollut täysin poikkeuksellista. Tom of Finland -taide on omintakeista ja todella tunnettua maailmalla. Merkkeihin valitut teokset ovat taiteilijan tuotannon sovinnaisimmasta päästä, mutta ilmentävät kuitenkin hänelle ominaista tyyliä. Merkkien toteutusta on kiitetty maailmalla, kehitysjohtaja Markku Penttinen kertoo.

Merkkien suhteen puheenvuoroja on niin merkkien puolesta kuin vastaankin. Puolustajien mukaan Tom of Finlandin merkittävyys taiteilijana on merkkien arvoinen. Vastustajat taas vetoavat pääasiassa moraalisiin seikkoihin. Esimerkiksi perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen on jättänyt eduskuntakyselyn syksyllä julkaistavasta postimerkistä. Siinä vaaditaan toimia julkaisun estämiseksi. Kyselyn sisältö oli lähes yhdenpitävä aiemmin julkaistun huumorisivuston parodiakirjoituksen kanssa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Graafinen suunnittelija Timo Berry ja Itella Postin kehitysjohtaja
Markku Penttinen kertovat postimerkin taustoista.

Tom of Finlandia pidetään yhtenä Suomen tunnetuimmista kuvataiteilijoista maailmalla. Hänen korostetun maskuliiniset homoeroottiset piirroksensa ovat nousseet omassa tyylilajissaan ikoniseen asemaan ja vaikuttaneet mm. popkulttuuriin ja muotiin. Teoksissaan Tom of Finland hyödynsi alakulttuureille tyypillistä itseironiaa ja huumoria. Tom of Finland ehti tehdä uransa aikana yli 3 500 piirrosta.

Posti: Tom of Finland –postimerkit otettiin ennakkomyyntiin vastauksena kansainväliseen kysyntään
Tom of Finlandin kunniaksi postimerkkisarja
Perussuomalaisedustajat hermostuivat Tom of Finland -postimerkeistä

13 kommenttia

Ilmeisesti ToF-postimerkkien aiheuttama kävijäryntäys on saanut Postin verkkokaupan palvelimenkin nurin...
Niinhän siinä kävi että halut Tomppaa kohtaan vetivät Itellan verkkokaupan polvilleen http://yle.fi/uutiset/tom_of_finland_-merkit_ennakkomyyntiin__kavijaryntays_kaatoi_verkkokaupan/7204852

ToF Kake-sarjiksissa tuokin ennakoitu >> http://www.comiz.net/?attachment_id=9899
- vai onkohan tuo sitten noitten ToF-merkkien toimitustapa?

Itellan aikoo seurata postimerkin menekkiä ja kertoo kasvattavan tarpeen mukaan painosmäärää 200 000 :sta suuremmaksikin, jotta merkkejä voisi ostaa postin toimipisteistä syyskuussakin.

Verkossa onnistuttiin iltapäivällä ostamaan postimerkkejä ja vaikuttaisi siltä että Itella on siirtänyt ainakin tilapäisesti verkkokauppansa kapasiteetiltään joustavamman suuremmalle pilvipalvelualustalle.

Tom of Finlandhan saattaa hyvinkin pelastaa muutaman työpaikan säilymisen Itellalla.

Kommenttia muokattu: 24.04.2014 klo 18:31