Ruotsi: uusi homovanhempien adoptio-oikeutta vastustava kristillinen arvopuolue

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 1

Ruotsiin on perustettu uusi puolue, joka vaatii kieltoa homoseksuaalisten henkilöiden oikeudelle adoptioon ja aborttien täydellistä kieltämistä. Uusi puolue on nimeltään Kristillinen arvopuolue (ruots. Kristna värdepartiet).

Ruotsin televisio SVT:n uutisesta kertoi Yle.

Puolue korostaa yksiavioisten hetero-ydinperheiden merkitystä ja se ei esimerkiksi hyväksy homoseksuaalien oikeutta adoptioon. Puolue ei pidä "homoseksuaalista elämäntapaa" samanveroisena heteroavioliittojen kanssa.

Puolueen johtaja Per Kronlid väittää SVT:lle, että homojen elämäntyyliin liittyvien ongelmien perusteella voi kyseenalaistaa, onko lapsille hyvästä kasvaa homojen kanssa. Kronlidin mukaan homoseksuaalisessa ryhmässä on paljon enemmän sosiaalisia ongelmia ja terveysongelmia kuin heteroseksuaalisissa ryhmissä. Kronlid kertoo SVT:lle perustavansa väitteensä tilastoihin.

Tohtorinväitöstä lesboparien perheistä valmisteleva tutkija Anna Malmquist Linköpingin yliopistosta arvioi kuitenkin tällaisten väitteiden perustuvan tietämättömyyteen. Malmquist kritisoi uuden puolueen puheenjohtajan väitteteitä toteamalla, ettei ole perusteita väittää, että sateenkaariperheiden lapset voisivat huonosti.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

- On monia tutkimuksia ja 80-luvulta lähtien useita on julkaistu vuosittain. Kun tarkastellaan samaa sukupuolta olevien parien lapsia, etenkin kahden äidin kanssa kasvavia, osoittavat tutkimukset lasten voivan yhtä hyvin tai hieman paremmin, sanoo Malmquist.

Malmquistin mukaan tutkimukset osoittavat vain vähäisiä eroja ja silloinkin yleensä sateenkaariperheiden eduksi.

Myös RFSL:n puheenjohtaja Ulrika Westerlund suhtautuu kriittisesti Kronlindin lausuntoihin.

- Se peilaa pikemminkin hänen näkökulmaansa ja perheihannettaan, eikä sillä ole todellisuuspohjaa. Ei ole tilastoja, joiden mukaan samaa sukupuolta olevien vanhempien lapset voisivat huonommin, sanoo Westerlund.

- Pikemminkin tiettyjen tilastojen mukaan lesboparien lapset voivat paremmin, koska nämä ovat suunniteltuja, jatkaa Westerlund.

RFSL:n Westerlund ei myöskän hyväksy puoluejohtaja Per Kronlidin käsitystä terveys- ja sosiaaliongelmiasta kärsivistä hlbti-ihmisistä.

- Suurimmalla osalla menee hyvin, eikä heillä ole mitään erityisiä muusta väestöstä poikkeavia ongelmia. Sitten on ryhmä, jotka voivat huonommin homo- ja transfobian vuoksi, mutta heidän tilanteensa ei parane syrjintää jatkamalla, sanoo Westerlund.

Myös Anna Malmquist arvioi Per Kronlidsin lausuntoja homojen terveydestä ongelmallisiksi.

- He yleistävät kaikki homoseksuaalit. On totta, että ryhmässä on keskimääräistä enemmän terveysongelmia, ahdistuksen ja masennuksen muodossa. Mutta jos tarkastellaan lapsia hankkivien ryhmää, on kyse hyvinsuunnitelluista perheistä ja toimivasta vanhemmuudesta, sanoo Malmquist.

Tammikuun 4. päivä perustettu puolue on kerännyt 1 500 nimeä, jotta se voi rekisteröityä puolueeksi. Sen myötä puolue voi asettua ehdolle valtiopäivävaaleissa syyskuussa. Uuden puolueen arvioidaan heikentävän myös Kristillisdemokraattisen (ruots. Kristdemokraterna) puolueen mahdollisuuksia säilyttää valtiopäiväpaikkansa, sillä puolueen kannatus on neljän prosentin tuntumassa. Valtiopäivävaaleissa on neljän prosentin äänikynnys.

SVT: Abortmotståndare siktar på riksdagen
SVT: Skarp kritik mot Kristna värdepartiet
Yle: Ruotsiin uusi abortteja ja homovanhempien adoptio-oikeutta vastustava puolue

1 kommenttia

  • 1 / 1
  • puppeliassi
  • 15.2.2014, 9.57
Hienoa että westerlund sanoo sen että seksuaalivähemmistöjen terveysongelmat johtuvat homofobiasta. Ihan samalla tavalla jos yhteiskunnassa heterot olisivat homojen asemassa olisi heteroilla terveysongelmia enemmän.