Venäjän johdolle pilkkapalkinnot homovastaisesta toiminnasta

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Juhani Viherlahti
  • 4

Venäläinen homoyhteisö jakoi Kultainen Peräruiske -pilkkapalkinnon* maan johdon sateenkaari-ihmisten sortamiseen tähdänneestä toiminnasta.

Palkinnot jaettiin Pietarin pressiklubilla. Kukaan palkinnon saaneista ei saapunut noutamaan palkintoaan, joka oli koristejalustalle asetettu, kullattu peräruiskepallo (Enema=peräruiske).

Presidentti Putin sai Gran Prix -palkinnon taikka Tsaari-Eneman hillittömästä homofobiastaan, sekä äskettäin voimaan saatetuista, syrjivistä, fasismin piirteitä omaavista laeista. Palkitsijoiden mielestä valtionpäämies on koettanut edistää Venäjällä henkistä yhteyttä natsismiin ja keskiaikaan.

Venäjän ortodoksikirkon johtaja Vladimir Gundyaev, joka tunnetaan paremmin kirkollisesta nimestään patriarkka Kirill, sai palkinnon "apokalyptisestä hysteriasta", hänen julistettuaan homoavioliitot maailmanlopun ennusmerkiksi.

Ivan Okhlobystin, aiemmin ortodoksikirkon pappina toiminut, nykyinen näyttelijä sai palkinnon "natsimielisyyden kaltaisesta toiminnasta, käyttäen hengellisyyttä tekosyynä". Hän oli ilmoittanut haluavansa pistää homot polttouuniin.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Seiväshyppääjä Yelena Isinbayeva sai palkinnon "olympia-luokassa". Hän totesi homoseksuaalisuuden olevan vierasta venäläisille. Lausunnollaan hän aiheutti melkoisen kohun maailman urheilijapiireissä ja vaatimuksen, että hänet poistetaan vuoden 2014 talviolympialaisten isännyystehtävistä.

Parlamentin alahuoneen duuman kansanedustaja Aleksei Zhuravlyov sai "homofobisen kidnappaajan" palkinnon hänen ehdotettuaan, että yhteiskunta ottaa homoperheiden lapset huostaansa.

Rossia-tv:n toimittajalle Arkady Mamontoville myönnettiin "Göbblesin Journalistikoulun" palkinto hänen väitettyään kanavan uutisissa, että Chelyabinskin meteoriitti, joka vahingoitti 7 200 rakennusta ja aiheutti vammoja 1 500 ihmiselle, oli homojen syytä.

Venäjän ulkoministeriö sai Rajatonta Häpeää -palkinnon.

Viimeisen palkiontoluokan "Hysteriaa Kaupungissa" voitti Pietari. Siellä on erityisesti tehtailtu homofobisia aloitteita.

Palkintojen myöntäjät totesivat homofobian tulleen kuluneena vuotena akuutiksi infektioksi Venäjän yhteiskunnassa.

*) Suomessa Seta on perinteisesti jakanut näkyvästi homo-ongelmaisille tahoille "kunniarottia", mutta Venäjällä niin asenteet kuin huomionosoituksetkin ovat rankempia: Palkinnon nimi Golden Enema (suomeksi kultainen peräruiske) viittaa virtsarakon sisällön tyhjentämiseen peräsuoleen anaaliyhdynnän aikana.

GayStarNews kertoo pilkkapalkinnosta uutisessaan
Urbaani-sanakirjan määritelmä Kultaiselle Peräruiskeelle

4 kommenttia

Putin on tullut tunnetuksi varsin herkästä hipiästään. Tässä tapahtumassa hänen kovasti markkinoimansa maskuliinisuus sai kivuliaan piikin tai oikeastaan peräruiskeen. Oletan, ettei Putin jätä tätä palkintoaan kostamatta tavalla taikka toisella.
Miksi ihmeessä palkinto on Kultainen Peräruiske? Musta tuossa osuu pilkka omaan nilkaan ja idea toimii yhtä huonosti kuin Putinin feikkimeikki pilkkakuvissa. Putinia ehkä pilkkaa se, että häntä väitetään homomaiseksi tai feminiiniseksi ja yhdistetään seksuaalisiin erikoisuuksiin, mutta miksi ihmeessä se toimii pilkkana homojen mielissä?

Homot, jotka käyttävät homoa haukkumana tavalla tai toisella, ei oo musta ehkä ollenkaan oikeita ihmisiä puolustamaan homojen oikeuksia.