Venäjän virallinen ääni entistä homokielteisemmäksi

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 2

Venäjän presidentti Vladimir Putin on allekirjoittanut asetuksen maan valtiollisen uutistoiminnan uudistamisesta. Esimerkiksi uutistoimisto Ria Novosti ja ulkomaille ohjelmaa lähettänyt Venäjän Ääni -radio korvataan uudella yhtiöllä.

Uuden "Venäjä tänään" -yhtiön johtoon tulee homokielteisistä kommenteistaan tunnettu valtiollisen television apulaisjohtaja Dmitri Kiseljov, joka on tehnyt viikoittaista ajankohtaisohjelmaa Rossija-televisiokanavalla. Kiseljovin mielipiteitä kuvataan äärikonservatiivisiksi. Homojen lisäksi hän on avoimesti arvostellut Yhdysvaltoja ja Venäjän oppositiovoimia.

Virallisen selityksen mukaan järjestelyjen taustalla on toimintojen tehostaminen, "järkeistäminen" ja säästöt. Kansainvälisten arvioiden mukaan muutoksilla pyritään keskittämään voimia Venäjän hallinnon näkemyksien välittämisessä sekä kotimaahan että ulkomaille, ja samalla tiukentamaan entisestään Kremlin otetta Venäjän mediasta.

Elokuussa 2013 Kiseljov sanoi, että homot eivät sovi elintenluovutettajiksi. Hänen mielestään Venäjällä kesäkuun lopussa hyväksytty homopropagandalaki ei mene kyllin pitkälle.

- Minusta pelkkä homopropagandan teineille levittämisestä sakottaminen ei riitä. Homoilta pitäisi kieltää verenluovutus ja sperman lahjoittaminen. Ja heidän sydämensä, auto-onnettomuustapauksissa, pitäisi haudata maahan tai polttaa kelpaamattomina elämän jatkumiselle, sanoi Kiseljov tuolloin.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Ria Novostin juuret ovat vuodessa 1941 ja se on ollut Venäjän suurin uutistoimisto. Ria Novostin on yleisesti katsottu olevan suhteellisen luotettava, tasapuolinen ja riippumaton.

Uusi Suomi: Venäjälle uusi valtionmedia - Homovastaisista puheista tuttu toimittaja johtoon
Yle Uutiset: Putin uudisti valtiollisen uutistoimiston - johtajaksi kiistelty äärikonservatiivi
Venäläisen uutisankkurin mielestä homojen sydämet pitäisi polttaa

2 kommenttia

  • 1 / 2
  • ERKKI - VAASA
  • 9.12.2013, 18.59
Putinin suuri haave taitaa olla Venäjän muuttuminen uudeksi Neuvostoliitoksi, ainakin merkit ovat sellaiset! Eipä taida kaukana enää olla sekään kun Putin jo julistautuu elinikäiseksi presidentiksi ja on sen jälkeen tyypillinen ”neuvostojohtaja” Stalinin, Hrutsevin ja Brezhnevin tapaan.
Jo vain Ukrainan kokema painostus Venäjän taholta antaa ajattelemisen aihetta. Uuden Neuvostoliiton ilmapiirissä HLBT - väen olosuhteet saattavat käydä suorastaan helvetillisiksi ja emigraatio länteen lisääntyy!
Että sellainen naapuri meillä on!
  • 2 / 2
  • Rysland
  • 9.12.2013, 19.49
Annetaan Venäjän jo olla. Ei me sille mitään mahdeta.