Kroatiassa äänestettiin laiskasti ja homoliittojen vastustajat voittivat

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • jnsto

Samasukupuolisten avioliittojen kieltäminen on voittanut Kroatian kansanäänestyksessä, jonka äänestysprosentti jäi alhaiseksi. Noin 66 prosenttia äänestäneistä kannatti perustuslain tämänsuuntaista muuttamista. Äänestämässä kävi noin kolmannes oikeutetuista. Kansanäänestyksessä tuetun lausuman mukaan Kroatian perustuslaissa tulisi todeta vastedes, että avioliitto on vain miehen ja naisen välinen.

Kansanäänestys oli Kroatiassa vaikutusvaltaisen katolisen kirkon vaatima. Maan keskustavasemmistolainen hallitus on ennalta torjunut äänestyksen syrjintänä ja aikoo viedä läpi lainsäädännön rekisteröidyistä parisuhteista. Kroatian presidentti Josipovic sanoi aiemmin, että kansanäänestyksen organisoijat halusivat siirtää Kroatiaa "vuosikymmeniä taaksepäin".

Kansanäänestystä edelti nimenkeräys, jossa hanke saavutti noin 700 000:n kansalaisen kannatuksen. Katolinen kirkko oli vedonnut kansanäänestyksen ja nimenkeräyksen puolesta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Uutinen Spiegelin palvelussa saksaksi

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!