Unkari: Poliisi asettui homoja uhkailevan kauppiaan puolelle

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 4
Googlemaps-kuva tapahtumapaikalta. Kauppahalli on lähistöllä takana päin.

Facebookissa on kuvattuna yöllinen tapahtumasarja Budapestissa viime keskiviikkolta. Kolme mieshenkilöä oli tulossa homoyökerhosta ja pysähtyi tupakkakaupan eteen. Yksi poikkesi sisään ostamaan savukkeita ja kaksi jäi ulko-ovelle. Siinä he sitten suutelivat. Läheisen yökaupan myyjä huomasi suutelemisen ja syöksyi ovelle kädessään pallomaila. Hän hakkasi uhkaavasti mailaa kämmentä vasten ja huuteli: "Hintit, menkää muualle homoilemaan. Häipykää täältä". Facebook-tekstin kirjoittaja kertoi, että hän vastasi uhkailijalle, että tässä ei ole mitään laitonta tehty ja mailamies valmistautuu selvästi yhtä väestöryhmää vastaan suunnattuun laittomaan uhkailuun.

Apuun pyydettiin poliisia. Poliisiasema on 300 metrin päässä, muta poliisin tulo kesti puoli tuntia. Odotellessa kaupan mies edelleen oli oviaukossa mailan kanssa. Kun poliisi saapui, selvitettiin, että kaupan työntekijä uhkailee kolmen hengen ryhmää heidän seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi. Mutta poliisi alkoikin toimia homomiehiä vastaan. Homoryhmässä oli vain yksi unkarilainen, muut kaksi olivat ulkomaalaisia. Poliisi sanoi, että "Vaikka te olettekin ulkomaalaisia, teidän on hyvä muistaa, että tämä on edelleen Unkaria". Unkaria puhuva homomies muistutti poliisia siitä, että hän on unkarilainen ja nyt on kysymys HLBTI-ihmisiä vastaan tapahtuvasta uhkailusta. Ovensuussa oleva kauppias moneen kertaan haukkui homoja. Kaupan mies yritti ilmeisesti sanoa, että suutelevat homot karkottavat asiakkaita.

Baseball-maila oli kadonnut ja poliisit kävivät sitä etsimässä kaupan sisältä. Mailaa ei löytynyt. Kaupassa oli toinenkin työntekijä, joka samalla tavoin haukkui hinttareita.

Poliisi kertoi kauppiaille, että nämä voivat tehdä ilmoituksen julkisen siveellisyyden loukkaamisesta. Homomiehet voitaisiin sen perusteella pidättää ja viedä poliisiasemalle. Lähdettiinkin poliisiasemalle lukemaan lakia ja selviteltiin, mitä on julkisen siveellisyyden loukkaaminen. Lakikirjasta luettiin ja poliisi tulkitsi niin, että homomiehet syyllistyivät rikokseen, ei kauppias. Unkaria puhuva homomies vetosi EU-säännöksiin ja syrjintään. Poliisit edelleen olivat nyrpeitä homoille ja osoittivat sympatiansa kauppiaille.

Öinen tapahtuma on nyt johtanut siihen, että huomenna iltapäivällä Amnestyn HLBTI-ryhmä kokoontuu osoittamaan mieltään kaupan eteen. Sieltä marssitaan poliisiasemalle, jossa poliisille luvoutetaan opaskirjanen syrjinnän tunnistamisesta.

https://www.facebook.com/notes/tett/%C5%91k-k%C3%BClf%C3%B6ldiek-de-az%C3%A9rt-tudhatn%C3%A1k-hogy-ez-itt-m%C3%A9g-mindig-magyarorsz%C3%A1g/417926571659460

Yksi kolmesta kotimatkalla olleesta miehestä, Imre. Kuva facebookista

4 kommenttia

  • 1 / 4
  • Tarkkailija
  • 17.8.2013, 14.58
Ja mikään tässäkään ei yllätä. Ex-itäblokki ei ole vielä valmis jakamaan eurooppalaiset arvot. Mutta kun Olli Rehn & Co koki ah niin tarpeelliseksi saada kaikki Bulgariaa ja Romaniaa myöten mukaan.

Onneksi Turkin liittyminen on käytännössä hautautunut. Todella toivon, että Turkin jäsenyyttä unelmoivat ja seuraavat uutisia mukaanlukien niinkutsutut kunniamurhat.
Turkin mukaan tuloa EU:hun karsastavat lähinnä islam-foobikot, jotka vähät välittävät seksuaalivähemmistöistä, sen kummemmin ääri-kristinuskon kynsissä kuin ääri-islaminkaan kynsissä.