Mitro Repo europarlamenttiin?
Demarit lopulta poliittiseksi kodikseen valinnut ja heidän listoiltaan Euroopan parlamenttiin pyrkivä Mitro Repo eli ”Isä Mitro” on kolmivuotisella virkavapaalla Helsingin ortodoksisen seurakunnan pastorin virastaan. Helsingin Sanomien mukaan hän ei siitä huolimatta luovu papin kauhtanastaan edes kruununhakalaiseen lähikauppaan lähtiessään. Mökillään Espoon Nuuksiossa hän sentään näyttää hakkaavan halkoja haalareihin pukeutuneena.
On mielenkiintoista nähdä, miten kansalaiset (tai lähinnä demarikansalaiset) suhtautuvat tähän mustaan kameleonttiin. Ennustan, että ääniä ropisee runsaasti etenkin ns. liikkuvilta äänestäjiltä, jotka haluavat kannattaa etupäässä muista kuin poliittisista yhteyksistä tuttua hymyilevää kasvoa.
Suomen ortodoksikirkon arkkipiispa Leo on ottanut aiemmin tänä vuonna kielteisen kannan papiston osallistumiseen politiikkaan: "Jumalan totuutta kirkossa opettava pappi ei voi siirtyä samassa roolissa politiikan kentälle, jossa päätöksenteon pohjana ei koskaan ole totuus, vaan ainoastaan tarpeellisuus."
Mitro Repo on toista mieltä. Hän on katsonut osallistuneensa vuosia ”kansalaistalkoisiin” esiintyessään ahkeraan julkisuudessa, ja nyt on tullut aika osoittaa kansalaisvastuuta pyrkimällä pitkän kampanjoinnin jälkeen poliittiseksi vaikuttajaksi. Monet ortodoksit eivät kuitenkaan katso hyvällä politikointia papin kaavussa. Eurovaaliehdokkuutensakin Repo julkisti mustassa viitassaan, näyttävä kultaristi rinnallaan riippuen.
Nyt kameleontin olisi jo aika riisua nahkansa ja alkaa ottaa kantaa asioihin. Jo ennen vaalikeskusteluja esimerkiksi Pinkkiruusun olisi hyvä esittää hänelle muutamia kysymyksiä sateenkaarikansan asioista ja siitä, miten Repo aikoo yhdistää toiminnassaan ortodoksikirkon ja demareiden näkemykset. Vitsailevaa pehmolelua on mukava äänestää, mutta äänestäjät ansaitsevat myös tietää, kenen lauluja heidän edustajansa on tosipaikan tullen valmis laulamaan.
Isä Mitro on sählännyt kaikkialla ja ollut mukana kaikessa mahdollisessa maksimoidakseen julkisuuden itselleen. Ilmoittauduttuaan vaaleihin ehdokkaaksi, hän ei pysty enää livistämään kaapunsa suojaan hankalia kysymyksiä.
Minulle Isä Mitro on alkanut näyttäytyä värikkäänä saippuakuplana. Sisältö puuttuu. Ennakkoon odotan vain poksahdusta. Arvioin, ettei hän ole ainakaan ortodoksien ääniharava. Kiinnostavaa kuulla ortodoksituttavieni kommentteja tästä siirrosta.
Sain kommentin ortodoksiystävältäni, että häntä henkilökohtaisesti Mitron ehdokkuus ei voisi vähempää kiinnostaa. Hän arveli myös, ettei Mitro ole kaikkien ortodoksien suosikki vaaleissa. Esitin oman arvioni, että Mitro ei noilla eväillä mene läpi vaaleissa. Kommentaattorini totesi Mitrolla olevan kuitenkin yllättäviä kannattajaryhmiä, joita kiehtoo esimerkiksi Mitron olemus ja tapa esiintyä.
Saman kaltainen nallekarhuhan on myös Perussuomalaisten Timo Soini, joka jo nyt tuulettaa taitavasti "tulossa olevaa rökälevoittoaan". Voittajan mukaanhan moni haluaa lähteä.
Revon ja Soinin ehdokkuuden vuoksi ilman muuta menen antamaan ääneni tulevissa vaaleissa, mutta en nimenomaan heille. Johanna Korhonen olisi ollut ilman muuta suosikkini. Mielestäni hän teki aivan käsittämättömän valinnan hypätessään Kepun kelkkaan. Anna Moring on Vihreiden ehdokkaana vaaleissa. Kiinnostava!
Kevään aikana asiat vielä kehittyvät ja vielä muuttuvat.
Mä haluisin et Korhonen menis läpi et sais töitä.
En voi minäkään Korhosta äänestää, valitsemansa puolueen takia.
t. Kari
Ei Korhonen työtön ole. Eikä Euroopan parlamentti mikään suojatyöpaikka, jonne pyritään viimeisenä oljenkortena, jos omalta alalta ei löydy kirveelläkään suosiollista työnantajaa. Jos näin olisi, tästä maasta löytyisi varmasti paljon kipeämmin työpaikan tarpeessa olevia ihmisiä. Mutta Kolmoisritti tarkoitti luonnollisesti kommenttinsa ironiaksi tai jotain sinne päin...
Uskonto ja politiikka pitäisi minusta pitää tiukasti erossa toisistaan. Sellaiset perverssit sekoitukset näitä kahta, kuten KD, eivät ole tehokkaita kummallakaan osa-alueella - mikä on tietysti tässä tapauksessa siunaus. (Yes, pun intented.) Sen sijaan kysymys siitä, voiko pappi olla poliitikko onkin paljon hankalampi. Tuskin kansalaisoikeuksia voi rajoittaa ammatilinvalinnan tai vakaumuksen perusteella. Valitettavasti Suomen historiakin on pullollaan pappi-lääkäri-kansanedustajia, joiden tuhoisa käden jälki näkyy vuosikymmenien päähän. Asser Stenbäck lienee tästä paras esimerkki, mutta onhan näitä eduskunnassa nykyäänkin.
Seurasin mielenkiinnolla kohua joka täällä Pohjois-Savossa nousi kun piispa Wille Riekkinen otti jyrkän kielteisesti kantaa uraanikaivoshankkeeseen. Hanke koetaan selkeän porvarillis-taloudellisesti, joten kansa näyttäisi olevan sitä mieltä ettei piispa saa siihen ottaa kantaa. Minusta oli kuitenkin varsin merkille pantavaa se, että Riekkisen kannanotto tapahtui jossakin selkeässä asiayhteydessä, joka ei ollut erillinen poliittinen ulostulo uraanikaivoshankkeen suhteen - muistaakseni kysymys oli piispan tarkastuksesta alueella. Hän siis puhui tehtäväänsä kuuluvassa tilaisuudessa alueen aktiiveille, mutta julkisesti. Minunkin karvani olisivat varmaan nousseet pystyyn jos Riekkinen olisi erityisesti hakenut tälle erilliselle mielipiteelleen huomiota Savon sanomilta, mutta tässä yhteydessä en keksi mitään moitittavaa kannanotossa. (En ole oikein analysoinut järkiperusteita tälle, jotain tekemistä koetulla aseman väärinkäytöllä sillä varmaan on.)
Pappiskastin poliittinen aktiivisuus on toki ikivanha perinne. Edellinen paavihan olin ollut poliittisesti aktiivinen Puolassa ennen valintaansa. Isä Camillon ja pormestarin jatkuva kissan hännän veto vanhoissa mustavalkoisissa italialaisissa elokuvissa on papin vastustusta silloiselle fasismille ja korruptiolle. Luterilaisen kirkon synty ja erityisesti Augsburgin uskontunnustukseen liittynyt ruhtinaiden asettuminen paavia vastaan oli selkeästi poliittinen, ei vakaumuksellinen teko. Ainakin yksi kristillinen kirkko on saanut alkunsa kun valtionpäämies ei ole valtakirkolta saada haluamaansa avioeroa ja ratkaisi ongelman perustamalla uuden kirkon joka sallii avioeron. Lounaissuomalaisen seurakunnan päätöstä asettua Suomen valtion ulkomaalaispolitiikkaa vastaan 2000-luvulla koettiin oikeutetuksi aika laajasti. Kirkon odotetaan edelleen myös ylläpitävän (ruoka-)apua köyhille. Ihmisoikeuspolitiikkaa pidetään siis joiltain osin kirkkojen velvollisuutena, mutta toisaalta ne eivät saa asettaa omia arvojaan ihmisoikeuksien tielle. Mistä politiikka alkaa ja koska kirkon tai pappien oikeus siihen päättyy?
Uusi Suomi kertoo ortodoksien piispainkokouksen linjanneen, että pappi ei voi osallistua politiikkaan. Mitro Repoa aiotaan kuulla asian tiimoilta.
Tekisivätpä vielä sen linjauksen etteivät puutu politiikkaan, kuten nyt vaikka sukupuolineutraaliin avioliittoon...
AL 13/5 yleisönosasto:
Isä Mitro pulassa ortodoksisen virkakäsityksen vuoksi
Oivallinen mies, Isä Mitro Repo on pulassa, koska ortodoksisen kirkon opin mukaan pappeus on sakramentti.
Pappi on isä ja jumalallistunut ihminen. Siksi ortodoksipappi ei saa osallistua yhteiskunnan hallintoon.
Vaikka Martti Luther, luterilaisen kirkkomme isä, oli monessa asiassa takapajuinen ja aikansa lapsi,
niin hän kuitenkin poisti kuin poistikin paavin harmiksi papin viran sakramenttien joukosta.
Tässä oli yksi uskonpuhdistuksen aamun säde.
Siitä seurasi, että luterilaisen opin mukaan pappi saattoi mennä naimisiin ja papiksi saatettiin vihkiä myös nainen.
Mitään estettä ei myöskään ollut sille, että pappi osallistui politiikkaan muiden yhteiskunnan ammattien harjoittajien rinnalla,
kunhan ei vaatinut itsellensä jumalallista arvovaltaa.
Olemme edelleenkin kiitollisia luterilaisen kirkkomme kristinopista.
Se luo valistusta ja tasa-arvoisuutta keskuuteemme.
HANNU JÄRVENTAUS
pastori
Sastamala
[Hyvin kirjoitettu ja asiaa valaiseva. Itse mietin miltä Mitro mahtaa näyttää normaali vetimissä; puku päällä, farkuissa, nahka-asussa, verkkareissa.. alast...buhurrrrr..]
Muistaako kukaan Kyprosta ja piispa Makarios III:sta? Siinä vasta vikkelä ortodoksipappi oli. Vähät välitti kaanoneista kun laittoi siirtomaavallan brittejä ojennukseen nykyisin terrorismiksi määriteltävin keinoin ja mustat viitat hulmuten muutenkin järjesteli Kyproksen asioita jopa presidenttinä niin, että suomipoijaatkin joutuivat rauhanturvaajina rauhoittelemaan Makarioksen nostattamia laineita toistakymmentä vuotta parhaimmillaan yli tuhannen miehen voimin. Kovin pientä on isä Mitron ei-papillinen toiminta isä Makarioksen rinnalla.
Riikinruottalaisilla on taas oma eurovaalien isämitronsa - Piratpartiet, joka SVT:n uutisten mukaan on nousemassa Ruotsin kolmanneksi äänestetyimmäksi listaksi eurovaaleissa. Ruotsissahan on käytössä ns. pitkät listat, jolloin yksittäisen ehdokkaan saama äänimäärä ei ole ratkaisevin kriteeri läpimenoksi. Piratpartiethan on syntynyt taannoisen PirateBay -oikeudenkäynnin protestina.
Kävin YLE:n vaalikoneella ja tuloksekseni sain tietoliikenneinsinööri Latekoe Lawson Hellun Oulunsalosta. Taidanpa jopa äänestää, kun ehdokas on jopa allekirjoituksellaan vahvistanut osallistumisensa ILGA-Europen sitoumuskampanjaan eurovaaliehdokkaille. Mainittakoon, että isä Mitron nimeä ei kyseisillä kampanjasivuilla näy. Mahtavatkohan kaanonit kieltää sellaisen synnin vai mitä isä Mitro todella ajattelee homoista yms.
Arkkipiispa Makarios oli autokefalisen eli täysin itsenäisen kirkkokunnan johtaja. Hänellä ei siis ollut kirkollisia esimiehiä itseään komentamassa. Niin sanotulla "ekonomiaperiaatteella" on selitetty räikeitäkin poikkeuksia kanonisen oikeuden päälinjasta, kun ne on katsottu kirkon kannalta parhaiksi ratkaisuiksi. Kreikan yliopistopiireissä paheksuttiin arkkipiispa Makarioksen poliittista toimintaa ja asemassaan pysymistä. Hän oli kuitenkin suurmies eikä mitenkään verrattavissa isä Mitroon.
Ortodoksisen kirkon historiassa on vielä toinen tapaus: Moskovan patriarkka Filaret (+1633) - ensimmäisen Romanovin, tsaari Mikaelin isä. Patriarkka hoiti hallinnon tuon ajan Venäjällä, ja siihenkin oli hyvät syyt: heikko ja kykenemätön tsaari; jonkun oli asiat hoidettava. Tässäkään ei ole vertailukohdetta isä Mitroon.
Isä Mitron esimies on metropoliitta Ambrosius, joka kanonisen oikeuden mukaan voi itsenäisesti ja muille perustelematta päättää voiko pappi toimia pappina vai ei. Ambro on kuitenkin piiloutunut piispainkokouksen taa eikä näytä Mitron asiassa naamaansa. Mitro kuitenkin halveksii avoimesti kirkollista esivaltaansa, mikä ei paranna hänen uskottavuuttaan.
Pahinta on, että isä Mitro, jonka tunnen käytännössä lapsesta saakka, on ollut ärjyvä homofobi aina, kuten isänsäkin. En missään nimessä antaisi hänelle ääntäni missään yhteydessä.
