Salailu ja sisäänpäinkääntyneisyys ovat haitallisia yhteisölle

The Salt Lake Tribune kirjoittaa mormonikirkkoon kohdistuneista äärimmäisen rankoista hyökkäyksistä USA:n presidenttivaalitaistelun aikaan. Presidenttikilvan ehdokas Mitt Romneyn jäsenyys mormonikirkkoon antoi vastustajille aseet lyödä hänen ehdokkuuttaan juuri uskonnollisin perustein. Kristilliset saarnamiehet kutsuivat mormonikirkkoa kristillisyyden vastaiseksi kultiksi, joka uhkaa Amerikan yhteiskuntarakennetta. Floridalainen evankelista Bill Keller väitti, että vaaleissa äänen antaminen Romneylle on äänen antaminen Saatanalle. Romney ei mennyt jatkoon.

Mormonikirkkoa on moitittu sen salailevasta käytöksestä ja sisäänpäin kääntyneisyydestä. Kirkkoa vastaan on helppo hyökätä ennakkoluulojen ja tietämättömyyden perusteella. Oletan mormonikirkon tämän tajunneen. Espooseen rakennetun grandioosin mormonikirkon vihkiäisiä ennen meidän syntisten sallittiin vierailla kirkkorakennuksessa. Sen jälkeen sinne meikäläisillä ei kuitenkaan ole enää asiaa. No pieni yritys kuitenkin avoimuuden suuntaan, luopumatta juurikaan sulkeutuneisuuden linjasta.

Kirjoituksessa verrataan senaattori Chris Buttarsin äskettäisiä lausumia homoista ja lesboista. Ne perustuvat myös sanojansa lähes täydelliseen tietämättömyyteen siitä ryhmästä jota hän haukkuu. Buttars väitti homojen olevan suurin uhka Yhdysvalloille, homoaktivistit ovat hänen mielestään verrattavissa muslimiradikaaleihin ja samaa sukupuolta olevien liitot ovat "inhottavia".

Minun johtopäätökseni tuon(kin) kirjoituksen perusteella on se, että sateenkaariyhteisöllä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tulla kunnolla kaapista ulos näkyvästi osaksi yhteiskuntaa, jos me haluamme tasavertaisia oikeuksia. Sitä yritetään estää voimalla. Sen huomaa monella taholla. Tila on otettava. Sitä ei meille anneta. Meidän on tultava puskista ulos.

Tämän edeltävän kirjoituksen pontimena on ollut käymäni keskustelut virolaisen Ago Pressin tulosta kaapista ryminällä ulos. Hän on saanut moitteita virolaiselta homoyhteisöltä käytöksestään. On toki tullut myös kannustusta. Olen itsekin kuullut Virosta ja Suomesta vastaavia kommentteja. Erityisesti oma ikäluokkani tuntuu istuvan tiukasti kaapissa ja minun tapaani toimia pidetään jopa vaarallisena. Sen olen saanut kuulla aivan suoraan.

Olen miettinyt hiljaa tykönäni mikä aiheuttaa kaappeiluun poikkeuksia omassa ikäluokassani. Osoitan kysymykseni Vaeltajalle. Mikä sinussa meni "vikaan", että olet jopa ollut kantamassa isoa sateenkaarilippua Pride-tapahtumassa? Olen sen omin silmin nähnyt! Onko sellainen sinun ikäisellesi oikeaa käytöstä? ;-)

JuhaniV., kyselit, miksi kannan sateenkaarilippua. Viime kesän pridellä sain yli kymmenen muun kanssa "virallisen" tittelin, lipunkantaja vai oliko se "virallinen lipunkantaja". Mutta eturiviin en ole koskaan halunnut. Pikemminkin viihdyn siellä peräpäässä. Oma filosofiani on, että peräpään tukijoukkojakin tarvitaan. Sinne kertyy niitä, jotka kokevat itsensä heikoiksi, mutta haluavat silti olla yhteisessä asiassa mukana ja saavat siitä voimaa. Tuki- ja huoltojoukkoina.

Olen ihmetellyt, miten paljon erityisesti nuoret vakuuttavat, että mitään ongelmaa homona tai lesbona elämisessä ei ole ollut. He ovat varmaan löytäneet elämäänsä sellaiset ympyrät, että he eivät kohtaa vihamielisyyttä. On kiva työpurukka, mukavat ystävät ja perhekin ymmärtää. Ja he ovat varmaan sanavalmiita, verbaalisesti lahjakkaita, joilla aina löytyy sopiva heitto, kun joku yrittää solvata.

Minulle elämä on ollut täysin toisenlaista. Omalle äidilleni homoasia oli vaikea, jopa elämää suurempi asia. Kun hän kuoli vanhuuteen, koin, että ensi kertaa elämässäni olen vapaa. Edelleen olen samaa mieltä: olen nyt vapaa. Hoitelin hänen asioitaan viimeisinä vuosina hyvinkin intensiivisesti, kun muut sukulaiset perheineen eivät "ehtineet". Nyt välit ovat sisaren kanssa olleet poikki 10 vuotta. Taannoin hän seisoi kadulla ja puhui kännykkään. Kun hän näki minut, hän kääntyi toiseen suuntaan. Periaatteessa hänkin on ihan "sivistynyt" koulutettu ihminen. Kerran hän paljasti, että heillä kotiriidoissa minua on käytetty lyömäaseena. Ainoa, mitä olen halunnut tehdä, on sulkea hänet pois testamentilla tonkimasta tulevaisuudessa minun kotiani, kun olen kuollut.

Työpaikalla olen ollut suuressa mediatalossa varsin sivistyneiden ihmisten joukossa. Tämän tästä olen kuitenkin törmännyt lausahduksiin, joista heijastuu homojen halveksiminen. Välillä meinaa ihan keittää. Esim. Yrjönkadun uimahalli: "Se olisi muuten hyvä paikka, mutta siellä käy niin paljon homoja" (toimitussihteerin lausumaa). Tai: "Se lähti sinne Ranskaan sen lesbon perään" (yleistä hihitystä). Tai: Eduskunnassa käsiteltiin parisuhdelakia. Polvirukoilijat olivat tv-uutisissa. Lähdin käymään kahvihuoneessa katsomaan uutisia. Lasin läpi kuulin: "Hei tossa se nyt tulee". Kun astuin huoneeseen, joukko vaikeni totaalisesti ja vallitsi epänormaali, täysi hiljaisuus. Minusta oli puhuttu. Nekin olivat "sivistyneitä" ihmisiä. Yhden heistä (heteron) näin syksyllä menevän DTM:ään katsomaan Jani Toivolan showta. Juhlahetkenä on kivaa olla suvaitseva, mutta arjessa paljastuu vihamielisyys.

Kun liikkuu Helsingin keskustan ulkopuolella, esim. maaseutukaupngeissa, ei ole ollenkaan vaikea kuulla homojen parjaamista. Se on tosi-arkea. Yllättävää on, että vasta nyt viimeisten parin vuoden aikana asiasta on alettu puhua ja asenneilmastoa on tutkittu niin, että homoille vihamielinen ilmapiiri on tullut näkyviin. Aikaisemmin on vain hymistelty, miten asenteet muuttuvat positiivisemmiksi.

Kaikkien näiden asioiden takia olen siellä joukon jatkona kantamassa sateenkaarilippua. Itse olen heikko, mutta suuri joukko antaa lisää voiman tunnetta.

vaeltaja2006 kirjoitti: "Yllättävää on, että vasta nyt viimeisten parin vuoden aikana asiasta on alettu puhua ja asenneilmastoa on tutkittu niin, että homoille vihamielinen ilmapiiri on tullut näkyviin. Aikaisemmin on vain hymistelty, miten asenteet muuttuvat positiivisemmiksi."

Olen itsekin huomannut käänteen myönteiseen suuntaan, kohta minulta loppuu syy nimittää Setaa NamuSetaksi. Seta tätänykyä namuilee vähän. Ihan niin kovasti hymyilyttää, että pakko on antaa sen naamallekin levitä. :)

Itsekin kuulun päähänpotkittuihin, mutta nuorempaan sukupolveen. Jossain vaiheessa tajusin konkreettisesti, että näillä tämän yhteiskunnan sovinnaisilla säännöillä pelaten minä olen aina häviäjä. Pelaankin siksi ihan omilla säännöilläni. Esimerkkinä siitä minulla on nollakunnioitus kannibaaliuskontoa kristinuskoa kohtaan ja legendaarisen neitsyt Marian raiskannutta "jumalaa" kohtaan. Minä en edes viitsi teeskennellä, että uskonnossa on jotain jaloa, pyhää ja syvällistä. Ei siellä ole mitään muuta kuin pelkuruutta.

Jeesus Kristus meni ihmisten keskelle, jotka halusivat tappaa hänet ja sitten kun se kävi ilmeiseksi, hän pyysi opetuslapsiaan syömään itsensä. Eipä onnistunut, mutta rohkea teko siitä huolimatta. Samalla tavalla pitää uskaltaa olla takki auki ihmisten keskellä, vaikka henki menisi. Menee se siitä huolimatta.

Itse vajaana 50 -kymppisenä olen tavallaan päässyt helpolla. Murrosiän pohdiskelujen jälkeen olen voinut olla avioimesti homo niin sukulaisten parissa kuin opiskelu- ja työelämässä. Jo 80-luvun alussa niin mieheni kuin minutkin otettiin ikäänkuin vävyinä sukuun; opiskelijajärjestöjen ja työpaikkojen juhlissa kävimme pariskuntana. Jotkut varmaan paheksuivat, mutta aika harva uskalsi tai halusi tulla mitään päin naamaa sanomaan.

Siitä huolimatta olen edelleen vihainen siitä sorrosta ja syrjinnästä mitä Suomessakin esiintyy ja yritän tehdä jotain tasa-arvon puolesta.

Olen 30. Olen "onnekas", omalla alallani, ystäväpiirissäni ja perheessäni minun on _suhteellisen_ helppo olla ulkona kaapista. Nykypäivän syrjinnästä suuri osa on näkökentän rajoilla häilyvää, kun keskivertosivistynyt ihminen ei kehtaa möläyttää ennakkoluulojaan pihalle. Minäkin pöljänä uskoin vielä pari vuotta sitten, ettei niitä omissa ympyröissäni ole, kun en niistä kuule. Olenkin ollut vähän shokissa, kun läheiset lipsauttelevat homofobisia kommentteja. Olen alkanut ymmärtää, miten moni vitsi jää kertomatta tai vanhemmuuskeskustelu keskustelematta, koska olen paikalla.

On kiusallista saada toinen ihminen huomaamaan, ettei hän olekaan niin ennakkoluuloton kuin kuvitteli. Minun kuuluu hävetä, kun olen ajanut toisen noloon tilanteeseen, joko pelkällä läsnäololla tai ihan puheenvuorolla.

Selvästi monissa tilanteissa minulta toivotaan hiljaisuutta ja näkymättömyyttä. Pelkkä oman parisuhteen mainitseminen voidaan kokea nolona, turhana meuhkaamisena. Häpeä, kohkaajan ja kukkahattutädin tai jeesustelijan leima ovat yhteisön keinoja pitää poikkeava hiljaisena. Tehokasta, kun tämä hijaisuustyökalu operoi suurelta osin omassa päässä. Kun ilmiön tunnistaa, on helpompi avata suunsa. Jos hiljennyspelin sääntöjen mukaan elää, ei tosiaankaan voi kuin hävitä.

Minua ei ihmetytä, ettei nuori ihminen tunnista tällaista hiljaista syrjintää.

Olen vihainen ihmisille, jotka ovat eläneet elämänsä joutumatta kohtaamaan erilaisuutta, ja jotka kuvittelevat, että kaikilla on yhtä helppoa kuin heillä. Ja *#€%& ajattelevat vielä kaupan päälle olevansa suvaitsevaisia.

Minustakin paras ratkaisu on tulla näkyväksi osaksi yhteiskuntaa, ilmeisesti tämä on jo tapahtumassa, kun kansan=keskustelupalstojen syvät rivit ovat järkyttyneitä sateenkaarivähemmistöjen järkyttävästä yliedustuksesta mediassa. Toivottavasti he heräävät huomaamaan myös järkyttävän yliedustuksemme arjessa.

Puhut hyvin, kupponen!

Sivuhuomautus:

Jos kokee, että itsellään on ollut kurjaa, ei näe niitä, joilla on ollut kurjempaa.

Apu on lähellä!

Metro-lehti siteeraa AFP:n ja STT:n uutista Ranskasta. Juttu kertoo nk avautumissivujen suosion hurjasta kasvusta. Ranskassa sellainen on nimeltään Vie de Merde (VDM) ja englanninkielinen vastine FMyLife (FML)

Vikipediassa on lyhyt kuvaus FML-sivustosta
http://en.wikipedia.org/wiki/Fmylife
Itsesäälisivustot ovat suosionsa lisäksi saaneet kritiikkiä. Psykologi Pierre Mannoni toteaa: "Vaikka kirjoitukset tehtäisiin huumorilla, on vaarallista kuvailla itseään loputtomasti luuserina, [se voi estää henkilöä pääsemästä irti kierteestään] ja onnistumasta [elämässään]".

Jokainen lyhyt tarina alkaa sanalla Today ja päättyy FML (Vitun elämäni!).
http://www.fmylife.com/
http://www.viedemerde.fr/ (Ranska)

(Hmmm. Mulla ei ole kurjaa. Tosin yksinkertaistakaan ei ole.

Ongelmien vähättely ja silmien sulkeminen valuu lopulta niiden niskaan, joilla on ihan kaikista vaikeinta.

Henkilökohtainen on poliittista, ja asioiden muuttaminen lähtee siitä, kun omana itsenään kohtaa toisen ihmisen.)

ChowS 8 / 10
06.04.2009, 18:03 "Sivuhuomautus:
Jos kokee, että itsellään on ollut kurjaa, ei näe niitä, joilla on ollut kurjempaa."

Toisaalta, kun näkee niitä, joilla on kurjempaa, ei pidä omaa olemistaan kurjana lainkaan (vaikka joku toinen saattaisi niin tehdä). Siksi minä ympäröinkin itseni mielummin kurjilla kuin namuilijoilla.

JuhaniV: " Psykologi Pierre Mannoni toteaa: "on vaarallista kuvailla itseään loputtomasti luuserina, [se voi estää henkilöä pääsemästä irti kierteestään] ja onnistumasta [elämässään]"."

Kerrankin psyko puhuu järkeä. Ongelma on enemmän siinä, että muut leimaavat helposti luuseriksi. Suomessa kun vallitsee kyvyttömyys sen ymmärtämiseen, että suurin luuseri on Suomen väkivaltio.

Toivoton huokaus!

Kiitos, JuhaniV! Esimerkiksi kun minä vertaan itseäni sinuun, niin heti on parempi olla.