Miehen malli

Yksi sitkeästi elävä huuhaa-käsite on "miehen malli". Se on samaa tasoa kuin käsite "miehen putkiaivot". Naapurin uros-koira ei ole päivääkään elänyt perheessä, jossa olisi ollut koira-urosta mallina, mutta siitä huolimatta siitä on tullut (uros)koira. Joku joskus on markkinoinut "mallioppimisen" ja joku toinen keksi sanan "miehen malli" ja niin se huuhaa-käsite jäi elämään ja sillä nyt perustellaan, että isättömät lapset ovat huonoja ja isättömät perheet ovat epäsopivia kasvuympäristöjä.

Tarvittaisiin kriittistä analyysia tuosta käsitteestä, jolla tarkoituksellisesti syrjitään.

Mitä minä opin "miehen malliltani"? Mies polttaa tupakkaa, röyhtäilee, ei ole kiinnostunut meistä lapsista, tuijottaa tv:stä urheilua, syö makkaraa ja juo olutta ja viikonloppupullosta viinaa. "Miehen malli myös luo lunta ja nikkaroi ja riitelee äidin kanssa. Miehen malli saunassa lyö löylyä kuin hullu. Ja jutut on miesten juttuja.

Tarvitseeko kasvava poika välttämättä kaikkia noita asioita?

Minä puhuisin mieluumminkin ihmisen mallista. Siihen joukkoon kuuluu kaikenlaisia ihmisiä isovanhemmista lähikaupan myyjään. Lapsi ja nuori on uskomaton kokemusimuri. En osaa sanoa, kuinka ihminen valikoi sitten kaikesta kokemastaan juuri tietynlaisen aineksen omaksi rakennusmateriaalikseen ja hylkää osan. Se, kuinka valikoituminen sitten tapahtuu, taitaa olla hyvin monien vaikutusten summa. Ryhmällä on nuorelle suuri vaikutus. Omaan porukkaan uskotaan enemmän kuin vaikkapa omiin vanhempiin. Isäni saattoi tajuta tämän muuttaessamme maalta koko perhe kerralla Helsinkiin. Melko pian hän neuvotteli meidät veljekset NMKY:lle. Se "kaappasikin" pian huomattavan osan vapaa-ajastamme. Siellä oli valokuvauskerhoa, shakkikerhoa jne. Toki tiuhaan myös rukoiltiin. Pidin sitä jotenkin koreografiaan kuuluvana, eikä se ihmeemmin hetkauttanut. Vastapuolella katua oleili talon nuorten joukko, joka oli sitä mieltä, että ei ole raha ja on tylsää, eikä keksi mitään tekemistä. He tekivät kolttosia jatkuvasti. Poliisi kävi noutamassa siitä porukasta jonkun ainakin kerran kuukaudessa kuulusteluihin.

Lapsi vaikuttaa myös itse toimimalla aktiivisesti johonkin suuntaan. Kolmas kasvattipojistamme menetti pienenä isänsä auto-onnettomuuden vuoksi. Hän hivuttautui meille veljesten mukana ja siitä kaveruutemme sitten alkoi. Kerran hän tuli erikseen meille mukanaan pyyntö: "Voitteko kertoa minulle niitä asioita, joita isät kertovat pojilleen?" Niitä on sitten tullut kerrottua, aivan kaikenlaisia, onnistumisista ja epäonnistumisista, onnellisuuden hetkistä ja mielipahan hetkistä. En tiedä, kuinka se on vaikuttanut. Yhä edelleenkin aikuisena hän kyselee samanlaisista asioista.

Toisaalta oma vanhempi on lapselle kuitenkin syvimmiltään se tärkeä malli. Ajelin eilen kahden pikkunassikan kanssa lasten puuhamaahan. Kuljimme teollisuusalueen ohitse. Yhdessä kohdassa takapenkiltä kuului: "MEIDÄN ISÄ on töissä tuossa talossa!" Veljesten isä ei minun mittapuuni mukaan ole lähellekään sellainen, jollaisen toivoisi kunnollisen isän olevan.

Jos joku hopottaa "miehen mallista", minulle sellainen on viesti kertojan oman identiteetin epävarmuudesta. Kenties se on pelkoa, että oma poika voisi kiinnostua liian tyttömäisistä harrastuksista, kuten vaikkapa ryhtyä balettitanssijaksi. Joillekinhan se on synonyymi homosta.