Miten pitkälle määritelmät muokkaavat ihmisten asennoitumista?
Minusta tuntuu usein, että sukupuolista ja suuntautumisista käytävää keskustelua rajaa voimakkaasti luodut määritteet ja lokerot. Keskustelu hukkuu välillä pelkkien määritteiden pyörittelyyn ja keinotekoisten lokeroiden perusteella päättelyyn, koska käytössä olevat sanat rajaavat ihmiset lokeroihin juuri tietyllä tavalla. Sellaiseenkin on törmätty, että joku väittää, ettei sukupuolia ole olemassakaan ja perustelee väitteensä sillä, että on niin vaikeaa, jos ei sitten täysin mahdotonta määritellä, mikä on nainen ja mikä on mies. Aivan kuin maailman ilmiöiden olemassaolo olisi kiinni ihmisen kyvystä määritellä niitä. Tuskin teistä kukaan osaa täsmällisesti määritellä sitäkään, mikä on ihminen, mutta silti ei ole tapana kiistää, etteikö ihminen olisi oma lajinsa.
Moni on tottunut ajattelemaan homouden ja heterouden olevan kolikon kääntöpuolet, toistensa vastakohdat. Jotkut mieltävät ne liukuvan janan ääripäiksi, ei vastakohdiksi, vaan saman asian eri muunnoksiksi. Vastakohtien hakeminen luo, niin uskon, paljon enemmän ennakkoluuloja kuin samalle viivalle eri kohtaan sijoittaminen.
Entä jos suuntautuminen alettaisiinkin jakaa ryhmiin homouden ja heterouden sijaan aivan uudella tavalla? Esimerkiksi, että janan toiseen päähän sijoitettaisiin ihmiskohteinen suuntautuminen ja toiseen esinekohtainen. Tai niin, että janan toisessa päässä olisivat monoseksuaalit, eli sukupuoleen sidottu suuntautuneisuus (henkilöt, jotka edustavat itse tiukasti vain yhtä sukupuolta ja ovat kiinnostuneita tiukasti vain yhdestä sukupuolesta, eli entisen määritelmän homot ja heterot) ja toisessa ääripäässä multiseksuaalit (henkilöt joiden minäkuvaa tai suuntautumista sukupuolisuus ei rajoita). Millä tavoin näin hahmottuva seksuaalisuus vaikuttaisi tasa-arvokysymyksiin?
Olisiko sukupuolet tai suuntautumiset syytä määritellä uudella tavalla?
Minusta tuntuu usein, että sukupuolista ja suuntautumisista käytävää keskustelua rajaa voimakkaasti luodut määritteet ja lokerot. Keskustelu hukkuu välillä pelkkien määritteiden pyörittelyyn ja keinotekoisten lokeroiden perusteella päättelyyn, koska käytössä olevat sanat rajaavat ihmiset lokeroihin juuri tietyllä tavalla. Sellaiseenkin on törmätty, että joku väittää, ettei sukupuolia ole olemassakaan ja perustelee väitteensä sillä, että on niin vaikeaa, jos ei sitten täysin mahdotonta määritellä, mikä on nainen ja mikä on mies. Aivan kuin maailman ilmiöiden olemassaolo olisi kiinni ihmisen kyvystä määritellä niitä. Tuskin teistä kukaan osaa täsmällisesti määritellä sitäkään, mikä on ihminen, mutta silti ei ole tapana kiistää, etteikö ihminen olisi oma lajinsa.
Moni on tottunut ajattelemaan homouden ja heterouden olevan kolikon kääntöpuolet, toistensa vastakohdat. Jotkut mieltävät ne liukuvan janan ääripäiksi, ei vastakohdiksi, vaan saman asian eri muunnoksiksi. Vastakohtien hakeminen luo, niin uskon, paljon enemmän ennakkoluuloja kuin samalle viivalle eri kohtaan sijoittaminen.
Entä jos suuntautuminen alettaisiinkin jakaa ryhmiin homouden ja heterouden sijaan aivan uudella tavalla? Esimerkiksi, että janan toiseen päähän sijoitettaisiin ihmiskohteinen suuntautuminen ja toiseen esinekohtainen. Tai niin, että janan toisessa päässä olisivat monoseksuaalit, eli sukupuoleen sidottu suuntautuneisuus (henkilöt, jotka edustavat itse tiukasti vain yhtä sukupuolta ja ovat kiinnostuneita tiukasti vain yhdestä sukupuolesta, eli entisen määritelmän homot ja heterot) ja toisessa ääripäässä multiseksuaalit (henkilöt joiden minäkuvaa tai suuntautumista sukupuolisuus ei rajoita). Millä tavoin näin hahmottuva seksuaalisuus vaikuttaisi tasa-arvokysymyksiin?
Olisiko sukupuolet tai suuntautumiset syytä määritellä uudella tavalla?