Sateenkaari-Suomi näyttely ja kirja
Onko Suomessa langetettu kuolemantuomioita miesten välisestä seksistä? Miten kävi sotamies Anna Yrjänäntyttären? Koska lesbot astuivat suomalaisille teatterilavoille?
Vantaan kaupunginmuseossa avautuu 12.5.2007 näyttely Sateenkaari-Suomi, joka johdattaa seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuuden historiaan Suomessa 1600-luvulta nykypäivään. Näyttely kertoo lesbojen, homojen, biseksuaalien ja transihmisten aseman muuttumisesta: kuinka rikollisista, sairaista ja synnintekijöistä tuli 2000-luvulle tultaessa kansalaisia, jotka ovat tasavertaisia – tai ainakin lähes tasavertaisia valtaväestön kanssa.
Näyttelyssä käsitellään muun muassa lainsäädännön muutoksia, ristiinpukeutumisen ja suomalaisten transihmisten historiaa, homoseksuaalisuutta maaseudulla, kaupunkien kellari- ja kapakkakulttuuria ja järjestäytymisen historiaa. Aiheita esitellään myös kulttuurin ja kirjallisuuden näkökulmista. Runsas kuvitus on ainutlaatuinen kokonaisuus arkistojen ja yksityiskokoelmien aarteita.
Näyttelyn yhteydessä julkaistaan kirja, jonka ovat toimittaneet Kati Mustola ja Johanna Pakkanen. Kirjan kustantaa Like Kustannus Oy.
http://www.like.fi/kirja.php?detail_id=3978
Vantaan kaupunginmuseo sijaitsee Tikkurilan vanhalla rautatieasemalla 15 minuutin junamatkan päässä Helsingistä. Lähijunat R, H, Z, K, I ja kaikki kaukoliikenteenjunat pysähtyvät Tikkurilassa.
SATEENKAARI-SUOMI - seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaa 12.5.-30.9.2007
AVOINNA
Ke 11-16, to 13-18, pe-su 11-16
26.6. – 12.8.2007 ti-su 11-18
Sisäänpääsy: 2 e / 1 e, alle 16-vuotiaat ilmaiseksi
VANTAAN KAUPUNGINMUSEO
Tikkurilan vanha asema
Hertaksentie 1
http://www.vantaa.fi/kaupunginmuseo
Lisätietoja: Marjo Poutanen (09) 8392 4189
marjo.poutanen@vantaa.fi
"Lähes tasavertainen" vähän niin kuin "pikkaisen raskaana".
Heteroiden halu kehua omaa suvaitsevaisuuttaan ja erinomaisuuttaan ei lakkaa ihmetyttämästä.
Odotan hyvin kiinnostuneena näyttelyä ja kirjaa, joissa on suomalainen näkökulma. Moni on tutustunut Amerikan gay-historiaan, mutta kotimaan historian tuntemus saattaa olla hataraa. Kirjat, näyttelyt, internet-sivustot ja lehdet yhdessä esittelevät jo nyt hienosti homoalakulttuurin moninaisuutta. Malkus on tehnyt merkittävän työn uskontoon liittyvissä kysymyksissä ja nyt yhteysliike luo kontaktipintaa kirkkoihin. Z-lehti on esitellyt tällä hetkellä eläviä ihmisiä, jotka uskaltavat kertoa seksuaalisuudestaan. Finnqueer-sivusto esittelee homoliikkeen veteraaneja, etteivät he joutuisi unholaan. Tärkää on myös esitellä, mitä LHBT-ihmiset ovat saaneet aikaan kulttuurissa, yhteiskuntaelämässä, urheilussa, viihteessä ja taloudessa. Millaista kirjallisuutta, millaisia taiteen aarteita, miten homot ja lesbot näkyvät mediassa, millaisia kaupallisia palveluita homoille tarjotaan. Pride-tapahtumien kiertokävelyillä on tehty tunnetuksi homoliikkeen historiaa. Juvosen kirja oli hyvä kuvaus 1900-luvun historiasta yhden kaupungin näkökulmasta. Rakkauden monet kasvot oli aikoinaan päänavaus. Nyt on luvassa kirja, jossa on laajempi näkökulma.
Ja täällä ranneliikkeen sivuilla useampikin kirjoittaja pitää lippua ylhäällä ja muistuttaa, että taistelu tasa-arvosta on vielä kesken. Valtaa on kaiken aikaa vahdittava. Tarvitaan myös LHBT-väen oma ajankohtaisfoorumi, ja se on tällä hetkellä ranneliike.
"Heteroiden halu kehua omaa suvaitsevaisuuttaan ja erinomaisuuttaan ei lakkaa ihmetyttämästä."
Mistä tiedät, että näyttelyn järjestäjät/esittelytekstin laatijat ovat heteroita?
Kunniarotat esiin
Ajan henki on, että ikävien asioiden tekijät on nostettava esiin. Hampurissa on näyttely, jossa esitellään homoihin kohdistunutta vainoa 1900-luvulla, ja näyttelyssä nostetaan esiin tuomareita, jotka ovat erityisen kovalla kädellä tuominneet homoja vankilaan. Ja poliitikkoja, jotka ovat hiljaa hyväksyneet sorron. Haagissa pyörii sotasyyllisyysoikeudenkäynti. Tämän aamun Helsingin Sanomissa kerrotaan, että Suomen vuoden 1918 sisällissodasta on ilmestynyt historioitsija Aapo Roseliuksen kirja Teloittajien jäljillä. Roselius arvioi, että teloituksiin osallistui ainakin 8 000 valkoista, osa alaikäisiäkin. Varmahkoja tekijöitä hän on rekisteröinyt 1 092. Nyt on aika nostaa vihanlietsojat esiin.
Homovihamielisten tekijäluettelo voitaisiin aloittaa kunniarotan saajista. Seta jakaa vuosittain kunniarotan sellaiselle taholle, joka erityisen tehokkaasti on toiminut HLBT-väestöä vastaan. Tarvitaan sivusto, johon kerätään kunniarotan saajat ja kuvaus heidän toiminnastaan. Vai onko sellainen sivusto jo olemassa? Ehkä Vantaan museon näyttely muistaa myös heitä ja muitakin, jotka ovat aktiivisesti toimineet LHBT-väestöä vastaan.
japa kirjoitti: "Mistä tiedät, että näyttelyn järjestäjät/esittelytekstin laatijat ovat heteroita?"
Enhän minä siitä satavarma voi olla, onhan näissäkin piireissä ihmisiä, jotka nuoleskelevat heteroita kehumalla heidän (olemattomia) saavutuksiaan suvaitsevuuden rintamalla.
Minäkään en halua heteroita varta vasten ärsyttää, mutta se, että totuutta nykyajan syrjinnästä yritetään peitellä, on kuvottavaa ja vastuutonta!
Monta kertaa istunut Setan tilaisuuksissa ja kuullut hieman vaihtoehtoista tarinaa kohtelusta Suomessa, mutta vaitiolo velvoittaa kaikkia kuulijoita. Se, että ne on lausuttu salassa ei kuitenkaan tarkoita, etteikö niitä tulisi ottaa huomioon!
Vastaavasti vaikkapa Löfströmin opus, jota ei nyt heti käteen tungeta jos Setassa käyt, antaa yllättävän myönteisen kuvan entisajan agraarisen Suomen suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen.
Suomessa on sellainen kuva, että ennen vanhaan huivi päässä kuljettiin kirkkoon ja virsiä lauleskeltiin kotona ja homoseksuaalisuus ja nykyajan epäsosiaaliset ilmiöt olisivat modernin, "suvaitsevaisen" yhteiskunnan tuote. Ei ole kuitenkaan näin. Ei ole ollut mitään siveää mummonmökki-Suomea. Ennen ryypättiin, tapeltiin, huorattiin, tapettiin ja vedettiin pää täyteen aineita ja jos siinä sivussa joku harrasti samansukupuolisia suhteita, niin sellaiseen ei edes viitsitty paljon kiinnittää huomiota.
Saksassa on tämän viikonlopun aikana puhuttu taas siitä, miten tulisi suhtautua tekijöihin, niihin, jotka ovat tuominneet ihmisiä surutta kuolemaan. Entinen natsituomari Filbinger kuoli äskettäin ja viime keskiviikkona pidettiin hautajaiset. Baden-Württembergin osavaltion pääministeri Oettinger piti hautajaispuheen ja kaunisteli edesmenneen ikäviä tekosia väittämällä, ettei vainaja ollut natsi, vaan päinvastoin diktatuurin vastustaja. Ja sitä paitsi hän oli syvästi kristillinen mies. Siitä nousi häly. Monet ovat sanoneet, että tämä tuomari Filbinger vielä sodan viimeisinä päivinä, katastrofin ollessa jo päällä, tuomitsi sodan jatkamista vastustavia nuoria miehiä kuolemaan. Hän oli vannoutunut natsi. Saksan juutalaisneuvosto haluaa Oettingerin eroavan virastaan. Angela Merkelkin on joutunut ottamaan kantaa puoluetoverinsa lausumiin. Ja asia on tämän päivän uutisten ykkösaihe.
Tekijät on nostettava esiin, myös Suomessa. Kaikki ne, jotka syvässä homofobiassa tuomitsivat innokkaasti homoja vankiloihin. Löytyikö erityisen innostuneita tuomareita?
Miksei Poriksella ole koskaan mitään positivista tai edes ymmärtävää sanottavaa mistään?
Miksi pitää vaan vaahdota joutavanpäiväisistä? Miksi mikään ei ole hyvin?
Jäikö pillerit taas ottamatta?
Kummallista. Osa Sateenkaari-Suomi -näyttelyn tavaroista saadaan rikosmuseon kokoelmista.
"Pete kirjoitti: "Miksei Poriksella ole koskaan mitään positivista tai edes ymmärtävää sanottavaa mistään?"
Siksi, että jos minä jättäisin sanomatta niin kukaan muukaan ei sanoisi. Hoidan velvollisuuttani.
Jaahas.
Kyllä täällä aika moni muukin sanoo. Asiasta/asioista. Ilman negatiivista, kaikkea ja kaikkia vihaavaa vaahtoamista.
Kukahan sinulle on tämän velvollisuuden sälyttänyt? Äänet päässäsikö ehkä?
Aiemmasta tiedosta poiketen Sateenkaari-Suomi näyttely aukeaa yleisölle 12.5. (kävin korjaamassa sen myös ketjun ensimäiseen viestiin).
Vaeltaja ihmetteli:
"Kummallista. Osa Sateenkaari-Suomi -näyttelyn tavaroista saadaan rikosmuseon kokoelmista."
Homoseksi oli rikollista Suomessa vuoteen 1971 asti, joten eiköhän tuo ole aika luonteva yhteistyökumppani.
”Wienissä ei ole mitään homojen ja lesbojen historiaa, on vain yksittäisten ihmisten historiaa”
Näin ilmaisi tutkija asian arte-kanavalla toissa päivänä. Kanavalla esitettiin dokumentti homojen ja lesbojen historiasta Wienissä. Tarve homo/lesbohistorian kirjoitttamiseen on kova kaikkialla, missä se vain on mahdollista. Wienin ensimmäinen homonäyttely oli 2005 ja sen nimenä oli ”Salainen asia” (geheimsache).
Toisen tasavallan aikana vuodesta 1945 alkaen Itävallassa tuomittiin homopykälän vuoksi 1424 ihmistä. Antu Soraisen tutkimuksessa mainitaan, että Suomessa tuomittiin 1894-1971 yhteensä 1074 henkilöä, heistä miehiä 1023. Saksassa tuomittiin vuosina 1945-1960 yli 45 000 ihmistä.
”Myrkkykaappi” oli paikka, johon sodan jälkeen Wienissä pantiin kaikki takavarikoidut homo- ja lesboaiheiset julkaisut.
Wienin ensimmäinen pride-marssi oli 1996. Historia on hyvin lyhyt.
Pete kirjoitti: "Kukahan sinulle on tämän velvollisuuden sälyttänyt? Äänet päässäsikö ehkä?"
En minä tänne maailmaan syntynyt kädet taskussa seisoskelemaan.
vaeltaja2006 kirjoitti: "”
”Myrkkykaappi” oli paikka, johon sodan jälkeen Wienissä pantiin kaikki takavarikoidut homo- ja lesboaiheiset julkaisut."
Myrkkykaappi on Setassa paikka, jonne on pistetty osa homo -ja lesboaiheisista julkaisuista.
Lauantaina 12.5.2007 avautuu sateenkaarikansan historiaa koskeva näyttely Vantaan museossa. Sen kunniaksi pieni kurkistus siihen, millaista lähialueellamme oli 50 vuotta sitten. Tapahtui vuonna 1957:
--------------
Tom of Finland oli lähettänyt ensimmäiset piirroksensa Amerikkaan Physique Pictorial –lehteen vuoden 1956 lopulla. Hänen tuttavansa, teatterialan opiskelija, oli opiskellut Wienissä, Berliinissä ja Lontoossa, ja oli tuonut näitä lehtiä Tomille nähtäväksi. Lehti kiinnostui Tomin kuvista ja Spring 1957 –kevätnumerossa oli kaksi kuvaa: Kannessa ja sivulla kolme on kaksi tukkijätkää pitkävartisissa saappaissa ilman paitaa.
Ruotsin RFSL perustettiin jo vuonna 1950. Vuonna 1957 siihen kuului Diana - naisten ryhmä, Kretsen – miesten ryhmä, Friends club – sekaryhmä Göteborgissa ja Albatross – kirjekerho. Järjestötoiminta oli hyvin salaista. Pelättiin, että asiaankuulumattomat tunkeutuvat järjestöön, ja sen vuoksi uusi jäsen tarvitsi aina kaksi suosittelijaa. Ensimmäiset vapautuspäivät pidettiin vasta vuonna 1977, eli 30 vuotta sitten.
Norjassa toimi Järjestö-1948. Ensimmäinen asiakirja homoseksuaalisuudesta ilmestyi keväällä 1957. Sen 50-vuotisjuhlia vietettin toukokuun alussa. Finn Grodalsin kirja ”Vi som føler annerledes” oli valtaosalle ihmisistä ensikosketus tällaiseen ilmiöön. Kirjan tekijä esiintyi pseudonyyminä. Hänen oikea nimensä oli Øivind Eckhoff. Norjassa homoseksuaalisuus miesten kesken oli rangaistavaa vuoteen 1972 saakka. Piispat olivat jo 1954 varoittaneet kansainvälisestä homoseksuaalisuuden vaarasta ja vetosivat Folkstingetiin, ettei homolakia 213 tulisi poistaa. Kirjaa painettiin 4000 kappaletta ja siitä määrästä 1000 kappaletta meni Tanskaan. Kirja sai paljon julkisuutta sen ajan lehdissä.
Tanskassa elokuva Bundfald valmistui 1957. Se kuvasi ihmismielen tummaa puolta eli homopiireissä oli tapahtunut rikos. Nuori Anton saapui maalta Köpikseen, etsi kunnollista työpaikkaa, mutta joutuikin poikaprostituutiorinkiin. Poliisipäällikkkö Jens Jersild oli toiminut konsulttina elokuvan teossa.
Tanskassa oli ollut iso pornoskandaali pari vuotta aikaisemmin, ja kaikki homolehdet oli lopetettu. Mutta Vennen-lehti alkoi jälleen ilmestyä vuonna 1957 ja se ilmestyi vuoteen 1970 saakka.
Sateenkaarinäyttelyn avajaiset olivat tänään. Näyttelyn avasi virallisesti europarlamentaarikko Alexander Stubb. Hän kertoi, mitä Europarlamentti pystyy tekemään sateenkaariväen hyväksi. Europarlamentissa on GLBT-verkosto, johon kuuluu 150 meppiä, puheenjohtaja ja neljä varapuheenjohtajaa ja Stubb on yksi varapuheenjohtajista. Verkosto yrittää valvoa GLBT-ihmisten etuja ja oikeuksia Euroopassa ja vähän ulkopuolellakin. Tämän tästä joudutaan nostamaan esiin epäkohtia mm. Puolasta, Latviasta ja muista EU-maista, joissa asiat eivät ole vielä kohdallaan. Toinen keskeinen tehtävä verkostolla on seurata, että artikla 13, joka vaatii syrjimättömyyttä, ottaa huomioon myös GLBT-ihmiset. Stubb sanoi, että välillä hän on vähän shokissa, erityisesti kun uusissa EU-maissa löytyy katolisuutta ja oikeistokonservatiivisuuutta. Perusasenne siellä on huolestuttava. Stubb kertoi, että häneltä usein kysytään, miski hän on tässä toiminnassa mukana Europarlamentissa. Tärkein asia on että GLBT-asiat ovat ihmisoikeusasioita. Europarlamentin edustajalle on tärkeä keskittyä siihen, että kaikki ovat tasa-arvoisia seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Stubb sanoi, että hänen oma arvomaailmansa on täysin liberaali ja keskeistä on suvaitsevaisuus ja sen takia hän toimii tässä ryhmässä. Kolmas syy on, että Euroopassa ihmiset, palvelut, tavarat ja raha liikkuvat vapaasti. Jos lainsäädäntö on kovin erilaista, tulee kummallisia ongelmia, kun toisessa maassa rekisteröidyssä parisuhteessa elävä vaihtaa maata, ja uudessa maassa he eivät enää olekaan pari.
Museonjohtaja Leena Hiltula kertoi näyttelyn syntyvaiheista ja samaa tietoa on näyttelykirjan alkulehdillä. Yksi ongelma oli, miten suhtaudutaan hienotunteisesti menneisyyden ja nykyisyyden ihmisiin. Voihan olla, että edesmenneiden ihmisten omaiset eivät pidä siitä, että ko. ihminen yhdistetään tähän teemaan.
Sateenkaari-Suomi -kirja on laaja kuvaus HLBT-väen historiasta. Ennen 1960-lukua historia oli yksittäisten ihmisten historiaa. Tosin jääkäriliikkeen aktiivi Fritz Wetterhoff teki oikeaa historiaa antamalla seksuaalitieteilijä Magnus Hirschfeldille tietoja Helsingin homoelämästä 1910-luvulla. Muuten yksittäiset ihmiset ja parit elivät elämäänsä miten pystyivät ympäristön paineessa.
Homoliike alkoi vasta 1960-luvulla, jolloin Vanha vallattiin (1964) ja perustettiin ensimmäinen yhdistys (1967). Kirjassa kuvataan tuota kehitystä kohti nykypäivää. Kirjan parasta antia on se, että siinä on ”oikeita” ihmisiä ja heidän elämänsä vaiheita. Samoin näyttelyssä on lehtileikkeitä, kirjoja, kuvia ja videohaastatteluita, joissa oikeat ihmiset kertovat.
Yksi näyttelyn kohokohta on liivi, jollainen oli lehmätilallisten päällä, kun he kävivät vihillä reksiteröidyn parisuhteen tultua lailliseksi. Muitakin kohokohtia varmaan läytyy, kun pääsee rauhassa tarkastelemaan näyttelyä.
Hienosti koottu näyttely. Pääsymaksu 2 euroa. Monenlaisia vieraita avajaisissa, mm. Vantaan kaupunginjohtaja.
Tämä näyttely olisi kyllä mukava päästä näkemään. :) On varmaan pakko jossain välissä käväistä siellä etelässäkin.
Pete kirjoitti: "Miksei Poriksella ole koskaan mitään positivista tai edes ymmärtävää sanottavaa mistään?"
Nyt:
Sateenkaari-Suomi näyttely oli hyvä.
Ennen kaikkea tänään sinne pääsi ilmaiseksi.
Kävi mielessä, että olisi halunnut lisää tietoa, mutta näyttely oli näyttely siksi että se herättää ruokahalun, ei siksi että se tyydyttäisi sen kokonaan. Näyttely oli siksi just sopivan kokoinen.
Vaikeasta työstä oli selvitty kohtalaisella objektiivisuudella.
Erityisesti tykkäsin sota-ajan drag-kuvista. Minulla on yksi tiedossa, mutta näyttelyssä oli pari. Ainoallaanhan köyhä koreilee.
Näyttely on sopivan rouhea niin että se tarjoaa kaikille jotain.
Esineistössä oli mielikuvitusta kiihottava herätyskello.
Haluatko kuunnella lisää positiivista sanottavaa?
Sateenkaari-Suomi historianäyttely on enää 3 päivää auki. Viimeinen tilaisuus käydä katsastamassa se!