Uutisten toimittamisesta RL:een, kiinnostaako?

  • 1 / 6
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 1.8.2006 8:24
Englannin avioliittolainsäädäntöä koskevan uutisen yhteydessä tuli esille uutisen tarkkuus. Siitä minulle tuli mieleeni pari kysymystä.

1) Lukeeko kukaan noita tänne toimitettuja uutisia? Onko niillä kiinnostavuusarvoa? Ranneliikkeen uutismateriaali on tällä hetkellä mielestäni kaksijakoinen juttu. RL:een ylläpito kirjoittaa uutisia alueelle, johin meillä tavallisilla käyttäjillä ei ole pääsyä kuin kommentoimaan. Toisaalta keskusteluun tulee paljon uutisia muutamalta käyttäjältä. Voisi olla linjauksen tai rakenteen säätämisen paikka?

Olen lähtenyt periaatteessa toimittamaan tänne uutisia silloin tällöin ajatuksena se, että kansainvälisiä sateenkaariuutisia saamme lukea yleisestä mediasta perin harvoin. Maailmalla tapahtuu sateenkaariasioita ja -tapahtumia, jotka voivat lopulta heijastua jopa tänne maailman reunalle. Saksan- ja muunkinkielisen median seuraaminen on minulle työläämpää, kuin englanninkielisen vastaavan. Siksi olen ollut iloinen Vaeltajan panoksesta täällä. Luen jokaisen hänen tänne kirjoittamansa uutisen.

Uutinen ei sinällään olekaan tarkoitettu keskustelun avaukseksi. Jotkut uutiset ovat aiheuttaneet keskustelua toiset eivät lainkaan. Kiinnostaisi, onko uutisilla minkälainen kiinnostavuusarvo RL:een lukijoille. Kirjoitanko uutisen, jota vain kourallinen ihmisiä lopulta lukee?

Juhani
Vastaan omasta puolestani ja samalla ylläpidon puolesta.

Sivusto(i)lla tehdään parhaillaan uudistuksia, joiden tuloksena foorumista, blogeista ja artikkeliosioista pyritään rakentamaan tiiviimpi kokonaisuus, jossa osat olisivat enemmän sidoksissa toisiinsa ja sivusto(i)lle kertynyt tausta-aineistokin saataisiin hyödynnettyä. Kullakin osalla on omat vahvuutensa ja toisaalta heikkoutensa. Parhaimmillaan eri osien erikoispiirteet täydentävät toisiaan. Tämä koskee niin uutisaiheita kuin pohdiskelevampiakin teemoja. Esimerkkinä eri osien liittämisestä toisiinsa käyvät tuoreet aiheet Riian priden tapahtumista ja homoista armeijassa.

Uutisista foorumilla

Tänne keskustelufoorumille tulee useilta ihmisiltä mielenkiintoisia ajankohtaisia tekstejä - niin kirjoittajien omia huomioita maailmasta kuin käännöksiä ja referaatteja muista lähteistäkin (netti, lehdet jne). Mutu-tuntuma on sellainen, että niitä myös luetaan. Tilastotietoa ei ole. Ainoastaan osa aiheista tosiaan tuntuu herättävän keskustelua. Lähinnä kantaa otetaan kirjoituksiin, jotka tuntuvat henkilökohtaisesti merkittäviltä ja jotenkin ovat ehkä kytköksissä omaan elämään. Etäisempiin juttuihin suhtaudutaan usein "ihan kiva tietää".

Sivuston ajankohtais- ja uutisosio

Itse pyrin istumaan alas noin kerran viikossa (toisinaan onnistuu tiiviimmin ja toisinaan harvemmin) ja käyn läpi foorumille tulleita (uutis)viestejä ihan tietyllä tavalla. Pistelen jatkuvasti syrjään enemmän tai vähemmän kiinnostavia aiheita muista uutisvälineistä, joita tutkailen (itse pystyn seuraamaan maailmanmenoa tietysti suomeksi, ja melko luontevasti myös ruotsiksi, englanniksi, viroksi, heikommin muilla skandinavian kielillä, ja tarkistamaan jotenkin faktoja saksankielisistä lähteistä).

Pyrin poimimaan kiinnostavista viesteistä, uutispalautteista ja muualta keräämistäni jutuista olennaisimman ja kirjoittamaan asian tiiviiksi jutuksi uutisosioon. Monasti samat aiheet löytyvät jossain muodossa kaikista näistä paikoista. Hyvä niin, sillä silloin jonkinlaisen "yhteenvedon" laatiminen käy helpommin. Nämä yhteenvedot ovat usein aika riisuttuja yksityiskohdista. Höystän jutun yleensä myös linkityksillä mm. keskustelufoorumin oikeaan ketjuun, sivustolle kertyneeseen taustamateriaaliin ja toisille sivustoille. Niissä voi sitten lukija uppoutua eri näkökulmiin (keskusteluunkin) ja tarkempiin yksityiskohtiin - oman kiinnostuksen ja kielitaidon rajoissa.

Noin viikon jänteellä toimiessa yksittäiset jutut ovat myös usein tarkentuneet sen verran, että mm. GLBT-organisaatioiden, politiikkojen ja vastaavien kommentit ovat päätyneet julkisuuteen. Lisäksi aiheelle saattaa löytyä uusia taustoja. Ja ainahan aihe voi kehittyä (hyvänä esimerkkinä Latvian tilanne). On toki juttuja, joissa vain todetaan jokin tapahtunut yksittäinen juttu. Ne ovat helppoja, ja niitä ei paljon tarvitse pureskella, ellei jotain taustoja halua mukaan.

Uutisten tarkkuudesta ja nopeudesta

Mitä tulee noiden uutisten tarkkuuteen ja laajuuteen, niin törmään siihen itsekin jatkuvasti. Kuinka paljon pitäisi sanoa, että pääasia välittyy? Sama (etenkin kansainvälinen) aihe saattaa olla hyvinkin eri lailla kirjoitettuna eri lähteissä, ja joskus yksityiskohdat ovat jopa ristiriidassa keskenään. Myös uutisen kärki saattaa vaihdella voimakkaasti. GLBT-väelle suunnatuilla sivuistoilla olennaisimmaksi nostettu yksityiskohta on hyvin usein ihan jokin muu kuin se, joka se on ollut "valtaväestölle" tarkoitetussa julkaisussa. Lisäksi usein valtalehtien uutisissa sellaisia olennaisiakin asioita on jätetty pois, jotka GLBT-ihmisille saattavat uutisen nostaa ihan uuteen valoon.

On asioita, jotka tapahtuvat ja ne vain jälkikäteen todetaan tapahtuneiksi. Ne voivat olla suuria tai pieniä juttuja. Sitten on asioita, jotka kehittyvät hitaasti, saavat uusia piirteitä vaikkapa viikkojen välein. Tällaisesta esimerkkinä on vaikkapa ns. liberaalien maiden lainsäädäntötyö GLBT-asioissa. Joskus muutaman päivän aikana tapahtuu jonkin asian suhteen sata asiaa, ja päivitettyä dataa tulee hurjalla tahdilla. Tällaisesta esimerkinä oli Latvian priden tapahtumat. Erilaisista aiheista kertominen tuntuu toimivan erilaisissa ympäristöissä paremmin kuin toisissa.

Tämä sivusto ei ole "puolueeton". Joskus tulee eteen tilanne, jolloin tapahtumien kulkuun on syytä puuttua, tai ainakin huolehtia tiedon levittämisestä siten, että reagoimaan halukkaat tietävät, missä mennään. Lahtelaisen paikallislehden homofobiseen kirjoitukseen reagoitiin pääasiassa keskustelufoorumilla, ja JSN:n päätös julkaistiin uutisena. Lisäksi "tilanteen ollessaa päällä" aihe oli etusivulla esillä, ei tosin uutisena, vaan ajankohtaisena puheenaiheena. Latvia-teema onkin sitten esillä niin uutisissa, ajankohtaisena puheenaiheena kuin keskusteluketjuinakin. Ja ne on linkitetty toisiinsa.

Olennaisinta mielestäni on se, että ajankohtaisia asioita on tarjolla. Itse olen toiminut niin, että ylläpidon tuottamina varsinaiseen uutisosioon tulee melko neutraaliin sävyyn kirjoitettuja uutisia, ja selkeät mielipiteet löytyvät keskustelufoorumilta.

PS. Näyttää tämä copypastailu olevan ns. vaikeampi taiteenmuoto.
  • 3 / 6
  • vaeltaja2005
  • 27.8.2006 8:18
Joku kyseli, mistä löytyy kansainvälisiä gay-uutisia. Tässä on oma suosikkilistani:

UKGayNews on selkeä sivusto, jossa uutiset on ryhmitelty päivittäin eri kategorioihin.
365Gay-uutissivuilla on paljon amerikkalaisia uutisia, mutta kyllä Eurooppaakin seurataan
Advocate-lehden sivuilla pääpaino on tietenkin Amerikassa, mutta monet kolumnit ovat mainioita.
Washblade ja Nyblade kertovat pääosin Amerikan uutisia

Ne uutiset, joita referoin tänne ranneliikkeeseen, löytyvät pääasiasta saksankielisistä sanomalehtiuutispalveluista, kuten

Menschenrechte
Queer.de
Saksalaislehdistä referoin mielelläni pitkiä juttuja, joissa on muutakin kuin tämän hetken ajankohtaisuutta.

Joku kysyi myös, voiko mitään ulkomaisia gay-lehtiä ladata kokonaisina omalle koneelleen. Saksassa näitä on useampia, kuten esim. GAB-lehti. Niistä lehdistä löytyvät esim. kaupunkien gay-kartat ja tapahtumatiedot. Engalnninkielisistä tunnen tiedän vain ILGAn julkaisun ja Gay Humanist Quarterly, joka ilmestyy neljännesvuosittain, mutta sisältää mielenkiintoisia artikkeleja.

Minuakin kiinnostaisi tietää, onko muita englanninkielisiä lehtiä ladattavissa pdf-muodossa kokonaisina, ja erityisesti ns. gaykaupunkilehdet, joista näkisi tapahtumatiedot, menneet ja tulevat.

Ja vielä yksi asia: Onko sellainen palvelu helposti toteutettavissa, jossa näkisi, paljonko ihmisiä on yhtaikaa kirjautuneena sisään. Se voisi motivoida sekä lukemaan että kirjoittamaan. Vai onko sellainen palvelu maksullinen?
  • 4 / 6
  • Juksteri
  • 27.8.2006 16:32
Tätä ei varmaan pitäisi kertoa vaeltaja2005:lle, mutta isossa maailmassa hyvistä uutislinkeistä voidaan jopa maksaa rahaa. Tässä juttu Washington Postista (jonka saatte aivan ilmaiseksi :-)

http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2006/08/25/AR2006082501308.html

Englanninkielisistä lehdistä pdf-muodossa en tiedä, mutta ruotsalaisen QX:n voi ladata netistä ilmaiseksi. QX:n pdf-versio oli jonkin aikaa maksullinen, mutta ei tainnut myydä kovin hyvin, kun palasivat ilmaiseen jakeluun.

http://qx.se/info/senaste_numret.php
Kiitos. Hyviä vinkkejä molemmat.

Raha tulee esiin silläkin tavalla, että kun olen yrittänyt seurata Latvian tapahtumia priden jälkeen, kaikki asiaa koskevat uutiset ovat maksullisissa palveluissa. Vain uutisten otiskot näkyvät ilmaiseksi.
  • 6 / 6
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 4.9.2006 23:16
Tilastot kiinnostavat. Kyselin ylläpidolta, josko kukaan lukee vaikkapa täällä Keskustelufoorumilla julkaistuja uutisia. Pyysin luvan kertoa saamistani numeroista täällä yleisemminkin.

Ranneliikkeen sivuistoilla vierailee joka päivä yli 1500 yksittäistä käyttäjää (= eri IP-osoitteita). Todellinen luku on reippaasti suurempi, koska saman proxyn kautta voi päivän mittaan käydä monta eri henkilöä sivuja lukemassa, mutta käynnit kirjautuvat yhdeksi henkilöksi.

Sivun latauksia koko Ranneliikkeestä tehdään yli 100 000 kertaa päivässä. Niistä peräti 43% tapahtuu Keskustelufoorumilta!

Olen jo jonkin aikaa ollut siinä käsityksessä, että näitä sivuja lukevat myös valtamedioiden toimittajat ja saavat kimmokkeita nostaa esille sateenkaariteemoja sielläkin. Tämäkin seurannaisvaikutus on hyvä muistaa Ranneliikkeen merkityksestä.

Juhani