Oikeus olla -kansalaisaloite translain uudistamiseksi

Tämän aloitteen lisäksi on tietysti kysymys kolmannesta (ja/tai oikeudesta olla olematta jompaa-kumpaa kahdesta nykyisestä) juridisesta sukupuolesta. Eduskunnallahan on mahdollisuus samassa yhteydessä huolehtia sekin asia. Yksi aloitehan ei sinänsä voi koskea useampaa erillistä lakihanketta.

Trans ry:n verkkosivuilla tietopaketti aloitteen aihepiiristä vastauksineen usein kysyttyihin kysymyksiin: https://transry.fi/oikeus-olla-kansalaisaloite/

Tällä hetkellä allekirjoituksia näyttää kertyneen kolmisen tuhatta.
” Tämän aloitteen lisäksi on tietysti kysymys kolmannesta (ja/tai oikeudesta olla olematta jompaa-kumpaa kahdesta nykyisestä) juridisesta sukupuolesta.”

Aika hölmöläisten hommaa tämä on, täysin aitona homomiehenä sanon. Sukupuoli on se ja tulee olemaan se mitä haarojen välistä löytyy. Jos on sukupuoleton sitten vaan kaikki elimet pois. Naurettavaa touhua, ja tuon ikäisille. Itse kipuilin ihan vaan homouteni kanssa 15-17 vuotiaana. Ei allekirjoitusta missään nimessä.
Väitätkö siis Mikko.T ihan vakavissasi, että sukupuolesi ei ole pysyvästi ja synnynnäisesti korvien välissä? Eli että olisit oppinut sukupuoleesi? Huomannut, että kas: tuolla on tuollainen juttu: olenpas sen mukaisesti sitten tätä sukupuolta?

Minä otaksun, että sukupuolen yksi ulottuvuus on synnynnäisesti korvien välissä. Aivot ovat sukupuolittuneet jo sikiöaikana (useimmiten samoin kuin keho, mutta ei ehdottomasti). Aivojen ja kehon sukupuolittumisen tiedetään tapahtuvan sikiöaikana eri vaiheessa ( https://ranneliike.net/hlbtiFAQ ) ja joskus erinäisten syiden vuoksi kehitys noiden välillä on erilainen.

Minä ajattelen, että neurologisella sukupuolella on vaikutusta kykyyn samastua tai olla samastumatta tietyllä tavoin sukupuolittuneesti.
Kävin heti puolisoni kanssa ilmoittamassa kannatukseni kansalaisaloitteelle.

Juuri kun on 12 tuntia kulunut aloitteen avaamisesta, allekirjoittajia on kohta 8 000. Asia koetaan merkittäväksi!

Olen sitä mieltä, että me homot olemme saaneet aikoinaan eri ihmisryhmiltä paljon kannattajia rekisteröidylle parisuhteelle ja sen jälkeen tasa-arvoiselle avioliittolaille. On meidän vuoromme osoittaa tukeamme tälle toiselle vähemmistölle kannattamalla nyt avattua kansalaisaloitetta.
Ja muutamassa minuutissa on 8000mennyt rikki. Aloite on enemmän kun kannatettava.
Oikeus olla - kansalaisaloite oikeudenmukaisemman translain puolesta on nyt saanut kasaan puolet tarvittavista kannatusilmoituksista.
31 528 tällä hetkellä. Tätä junaa ei nyt pysäytetä. Toivon että päästään samoihin lukemiin kuin Tahdon 2013 -lakialoiteessa, jotta päättäjät todella näkevät, että tällä on kansan tuki.
Mietin vain, että mahtaako tätäkin seurata vasta-aloite, vaikkapa nimellä "aito sukupuoli".
Voidaan olla melko varmoja siitä, että Aito avioliitto -seurakunnan "vasta-aloite" tulee. Sen yhteydessä on sitten luvassa kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin sukupuolen moninaisuutta kyseenalaistavat väitteet - tieteen kaapuun puettuja ennakkoluuloja. Luulenpa, että muutama kokemusasiantuntijakin lähtee mannekiiniksi.

Tällä kertaa ei kuitenkaan kukaan voi väittää, että translakiuudistusta vaativan kansalaisaloitteen menestyksen taustalla olisi "mediarummutus", koskapa ns. valtamedia on pysytellyt asiasta vaiti. Oletan, että totaalisen vaikenemisen taustalla on aiemmat väitteet siitä, että esimerkiksi avioliittolakiuudistusta vaatinut aloite meni läpi juuri mediakoneiston mainostuksen siivittämänä. Ilmeisesti asiasta uutisointi alkaa, kun 50 000 nimeä on koossa.
Näyttää siltä, että kansalaisaloite on tavalla taikka toisella saanut valtavasti huomiota. Ensin sinne pääsy hidastui merkittävästi ja juuri äsken sivuille ei ole enää päässyt.

Olisi kiinnostavaa tietää, mitä kautta tieto on levinnyt. Olen levittänyt tietoa "suoramarkkinointina" kaikille mahdollisille kavereilleni.
Varmaankin kanavista tärkein on ollut sosiaalinen media, mutta muutkin ihmisten väliset verkostot tietysti ovat aktiivisia. Sitten on ranneliike.net ja muut hlbti-vähemmistöjen mediat. Perinteisen median asema tiedon kulkemisen sääntelijänä on lopullisesti ohi, tai ollut jo hyvän aikaa.

Jokin isompi ongelma on kansalaisaloite.fi -palvelussa tosiaan meneillään. Kyllä sen pitäisi tällainen kuorma kestää kevyesti. Joko meneillään on jokin tekninen vika tai sitten käynnissä on jokin verkkohyökkäys. Jos kyse on hyökkäyksestä, niin ajankohta toki saattaa olla silkka sattuma - tai sitten salaliittoteoria todella toteutuu ja hlbti-yhdenvertaisuutta vastustava Agenda Europe (jonka osanen Aito avioliitto -toiminta Suomessa on) pisti myllyt pyörimään. Sellainen tietysti korkeintaan hidastaa, ei estä.
Monellakohan allekirjoittaneella on lehtiotsikkoja syvällisempää ymmärrystä aloitteesta tai sen taustalla olevista näkemyksistä? Kuinka moni tuntee hankkeen ei-uskonnollista, ei-arvokonservatiivista ja myös homojen, lesbojen ja feministien taholta tulevaa kritiikkiä?
Loistavaa, kuinka ennätyksellisen nopeasti tämä tärkeä aloite ylitti tuon rajapyykin!
Tässähän se juju olikin, mrmeringue, että aloitteesta ei ollut lehtiotsikkoja ennen kuin riittävä määrä (50 000) kannatusilmoituksia oli kasassa.
Homopallerokin pomppasi kannattamassa. :D

Rehellisesti täytyy kuitenkin myöntää, että koin tarvetta perehtyä aihepiiriin etukäteen. Itse asiassa pohdin teemaa jo ennen kuin tiesin koko aloitteesta, mutta kannattamisesta muodostui natsaavasti pienen kasvutarinani kulminaatio - siitäkin huolimatta, että aloite koskee vain juridisen sukupuolen vahvistamista. Syy pohdintaan ei ollut siinä, että minulla olisi ollut syytä epäillä ihmisten kokemuksien aitoutta - onhan minulla itsellänikin varsin epätavallinen tyyli miessukupuolen edustajalle. Huomasin, etten kerta kaikkiaan ollut täysin kartalla siitä, mistä oli kyse.

Valehtelisin, jos sanoisin etten koskaan olisi vieroksunut joidenkin transihmisten tai muiden sukupuolivähemmistöjen edustajien käsityksiä, joissa korostuu miehenä ja naisena olemiseen perinteisesti liitettyjen ulkonäköön tai sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyvien normien ja odotusten merkitys. Itse olen aina kokenut perinteiset sukupuoliroolit ahdistaviksi, keinotekoisiksi, mielivaltaisiksi ja turhiksi, joten olen niistä jo kauan sitten irtaantunut. Toisin sanoen olen siis varsin allerginen esim. sellaiselle näkemykselle, että miehet ja pojat eivät saisi pitää meikkiä tai mekkoja. Edellä mainitsemieni joidenkin transihmisten ja sukupuolivähemmistöjen julkituomat käsitykset sukupuolesta kalskahtivat siis minusta heteronormatiivisilta, joskaan mieleni ei koskaan äitynyt siihen pisteeseen, että olisin uskonut sukupuolivähemmistöjen jotenkin uhkaavan mahdollisuuksiani elää homoprinsessan pinkkiä unelmaani rauhassa - edes implisiittisesti. Ajattelin ja olen joskus tainnut tälläkin foorumilla sanoa, että sukupuolivähemmistöt ottivat mielestäni sukupuolen niin sanotusti liian vakavasti. Toivoin, että jos sukupuolesta ei tehtäisi niin helvetinmoista numeroa kaiken maailman rooliodotuksilla ja käytöskoodeilla, olisi sukupuolivähemmistöilläkin kivempaa. Vaikken tarkoittanut pahaa, enkä sillä ainakaan pyrkinyt kiistämään kenenkään kokemusta omasta sukupuolestaan, tuntuu moinen sanavalinta nyttemmin turhan tiukalta, jopa holhoavalta ja ironiselta. Olen siitä pahoillani.

Miten tämä sukupuolivähemmistöihin liittyvä epätietoisuus sitten kohdallani ratkesi vähän aikaa sitten?

Ensinnäkin syypäätä voi hakea kasvavasta pyrkimyksestäni liberalismin hengessä ymmärtää ja suvaita eri mieltä olevia. Olen kokenut tarpeelliseksi muistuttaa itselleni, mitä kaikkea merkitsee lähteminen siitä, että jokainen saa elää ja tehdä niin kuin haluaa, kunhan kunnioittaa muiden oikeutta samaan. Jos haluaa esim. uskoa homoseksuaalisuuden olevan sairaus/synti/muuten vaan väärin ja tyytyä moisen kannan perustelemisen hyvin suureen vaikeuteen olemassa olevan tiedon ja vallitsevien moraalikäsitysten valossa, sen kuin uskoo - kunhan laki kohtelee kaikkia yhdenvertaisesti. Jos joku haluaa yksin tai aikuisen kumppaninsa tai kumppaniensa kanssa elää mahdollisimman heteronormatiivista elämää on sekin ok, kunhan minä saan olla homokuningatar. Siinä vaiheessa, kun joku lähtee siitä, että yhteiskunnan lakien on suosittava ja heijastettava hänen kyseenalaistamattomaan auktoriteettiuskoon pohjautuvaa käsitystään oikeasta ja väärästä, pärähtävät hälytyskelloni soimaan - ja ovat soineet ehkä jopa turhankin kovaa männävuosina. Tiedän tietysti, ettei elä-ja-anna-toisten-elää -periaate sinänsä ole mitenkään arvoneutraali, mutta pidän sitä parhaana ratkaisuna eläessämme todellisuudessa, jossa kaikilla on omat mielipiteet ja arvomaailmat eikä mistään tiedosta ole lopullista varmuutta.

Eli siis: jos joku esim. kokee olevansa jotain miehen ja naisen väliltä ja sanoo sen ilmenevän vaikkapa siitä, että pitää välillä hametta ja välillä housuja, on sekin täysin ok - vaikka muotoilu kaikessa banaaliudessaan (ei siis itse käytäntö) saakin kasvoni nykimään animehahmon lailla. Minusta voi suoraan sanottuna olla hassua ja perusteetonta yhdistää sukupuoli johonkin niin keinotekoiseen ja täysin ihmisten omasta tahdosta ja asenteista riippuvaan asiaan kuin pukeutumiseen, mutta entäs sitten? Eihän se, että joku muu haluaa ajatella erilailla estä minua ajattelemasta omalla tavallani ja toimimasta sen mukaisesti. Enkä minäkään niin sukupuolistereotypioista vapaa ole. Enhän minä kaikesta valveutuneisuuden julistamisestani huolimatta käytä esimerkiksi hameita tai huulipunaa, enkä voi sataprosenttisesti kieltää sen johtuvan edes osittain mainittujen asioiden sukupuolittuneisuudesta. Sitten on vielä sekin juttu, että viehätyn valtaosin perinteisen maskuliinisista miehistä, enkä voi senkään taustatekijöiden joukosta sulkea pois perinteisen miesihanteen testosteronin katkuista charmia.

Sitten päästäänkin toiseen ja syvimpään epätietoisuuteni aiheuttajaan. Kuten edellä mainittiin, ajattelin ennen joidenkin sukupuolivähemmistöjen edustajien ottavan sukupuolen liian vakavasti ja hirttäytyvän samassa yhteydessä - ehkä havainnollistamatta - liiaksi heteronormatiivisiin sukupuolikäsityksiin. Ongelmani oli, etten paremman ilmaisun puutteessa ymmärtänyt joidenkin ihmisten "tarvetta" identifioitua ja tulla tunnustetuiksi muun kuin heidän syntymän yhteydessä määritellyn sukupuolensa edustajiksi, etenkin jos he eivät kärsi kirurgisia toimenpiteitä edellyttävästä kehodysforiasta. Ajattelin omalle tyylilleni uskollisesti, että miehiä ja naisia (ja intersukupuolisia) on monenlaisia, mutten sinänsä halunnut "kieltää" mahdollisuutta muiden identiteettien olemassaolosta. Lopulta koin ns. palasten loksahtavan kohdalleen pohdiskellessani sukupuolen eri ulottuvuuksia, joiden yhteydet ovat omalla kohdallani tulleet elämässä totaaliseen saturaatiopisteeseen saakka tutuiksi. Sovelsin sukupuolen moninaisuuden sanastoa itseeni: olen biologisesti mies ja identifioin itseni mieheksi, mutta minulla on epätavallinen sukupuolenilmaisu, sillä en mukaudu miehenä olemiseen liitettyihin sosiaalisiin rooli- ja ulkonäköodotuksiin. En pysty edes laskemaan montako kertaa tietooni on tavalla tai toisella tullut, että joku järjenjättiläinen on sitä mieltä, etten käyttäydy ja näytä siltä, miltä minun miehenä "tulisi". Ironista kyllä, ainoa homokaverini luuli minua transsukupuoliseksi. Sukupuolella on siis kiistatta myös sosiaalinen ulottuvuus ja oma elämäni on siitä esimerkki. Jos minä muuttaisin jonnekin Kaakkois-Aasiaan, saatettaisiin minut hyvinkin lokeroida siellä ladyboyksi. Mistä vetoa, että huomattavan moni niistä poliitikoista, jotka aiemmin julistivat homoliittojen tunnustamisen tuhoavan yhteiskunnan sotkemalla sukupuoliroolit on nyt sukupuolivähemmistöjen oikeuksia vastustaessaan yhtäkkiä sitä mieltä, että miehen ja naisen malleja onkin moneksi! Vastaavastihan KD:n puheenjohtaja Essayah joskus vaalien 2015 jälkeen ennen avioliittolain uudistuksen voimaantuloa kehui puolueensa henkeen ja vereen vastustamaa ja haukkumaa parisuhdelakiakin hyväksi ja toimivaksi järjestelmäksi.

Summa summarum: riippumatta siitä, pidänkö minä siitä tai en, valtaosa ihmisistä kiistatta liittää sukupuoleen tiettyjä ulkonäkö- ja käytösodotuksia, jotka koplataan yhteen tiettyjen biologisten ominaisuuksien kanssa. Sen voi todeta ihan katselemalla ympärilleen. Se ei automaattisesti merkitse sitä, ettei odotuksista voisi halutessaan myös poiketa - pääasia on, että saa. Ihmiset ovat sosiaalisia eläimiä, joilla on tarve kuulua joukkoon. Joukkoja on monenlaisia ja ne perustuvat vaihtelevasti eri tekijöihin mielipiteistä ja elämänkatsomuksista kieleen, ulkonäköön ja muihin synnynnäisiin tekijöihin tai jaettuihin mielenkiinnon kohteisiin. Kiistatta voi todeta joukkoja muodostuvan myös sukupuolen kaltaisten tekijöiden perusteella. Minä kannatan sukupuolten tasa-arvoa ja sitä, että jokainen saa olla ja tehdä niin kuin haluaa, kunhan kunnioittaa muiden oikeutta samaan. Jos joku kokee kuuluvansa vaikka miesten porukkaan ja haluaa sen "virallistaa", vaikka on biologisesti nainen, ei halua kirurgisia toimenpiteitä keholleen ja perustaa miehuutensa vaikkapa siihen, että tykkää urheilusta ja ei halua puhua tunteistaan, niin miksi ihmeessä sitä ei hänelle voitaisi suoda?! Se ei todellakaan merkitse sitä, että kiistettäisiin biologisten erojen olemassaolo - ainoastaan sitä, etteivät ne enää määrää ihmisen juridista sukupuolta. Miksi biologian edes pitäisi määrätä ihmisen juridinen sukupuoli? Länsimaissa tunnustetaan kuitenkin lähes universaalisti lähtökohdaksi se, että sukupuolet ovat keskenään tasa-arvoisia ja että sukupuoli ei saa vaikuttaa ihmisen valintamahdollisuuksiin. Jos pyrkimys on, että sukupuoli rajaa elämää mahdollisimman vähän, onko sillä aikuisten oikeasti väliä, jos sen saa itse määritellä?

Ja loppuun vielä disclaimer: en todellakaan väitä hallitsevani täydellisesti sukupuolen moninaisuuden sanastoa ja olen hyvinkin saattanut sekoittaa joitain asioita keskenään tai ymmärtänyt jonkin kohdan väärin. Tarkoitus ei ole loukata, vaan avata omaa ajatuksenkulkua monimutkaisessa asiassa.
Koko trans-lain muuttamisen ajatus on hyvin outo. Miksi XX ja XY -kromosomeista ja biologisesta sukupuolenmäärityksestä halutaan luopua? Senkö vuoksi että on olemassa -miehiä, naisia tai sitten kaksineuvoisia, jotka ovat epätietoisia sukupuolestaan, oikeammin sukupuolisesta identiteetistään?
Voisi kysyä, miten sukupuolen voi kokea noin suurena ongelmana? Jos mies kokee olevansa nainen niin onhan hänellä mahdollisuus pukeutua ja tehdä kaikki keksimänsä esiintyäkseen ja ollakseen kuin nainen. Eihän se helppoa ole, mutta ei käsittääkseni kiellettyäkään. Ja toisinpäin, jokin "rekkalesbo"-tyyppinen nainen haluaa olla kuin jätkät. Ei kovin naisellista mutta enemmän hyväksyttyä kuin naismainen mies. Sukupuolta ei kyllä todellisuudessa pysty muuttamaan ainakaan nykytekniikalla, sehän edellyttäisi kromosomien vaihtoakin. Sukupuolen "vaihtamis"-leikkauksella korjataan vain ihmisen sukupuolielin ja rinnat. Lisäksi sukupuolen "vaihtamiseen" liittyy hormonihoito. Kromosomeja ei voi muuttaa, vaan ne todella pysyvät ihmisen kehossa samanlaisina. Lisäksi hormonihoitoja on jatkettava 60-vuotiaaksi asti. Kyllä tuntuisi mielekkäämmältä jonkinlainen psykoterapia oman vartalon hyväksymisestä ja identiteetin rakentamisesta, kuin alkaa kirurgian ja lääkkeiden avulla moukaroimaan vartaloja. Mielestäni ongelma on ennekaikkea psyykkinen, ei juridinen. Korkeintaan siten että jokin etu tai Kela-korvaus psykoterapiapalveluista olisi paikallaan.
Vastasyntyneen sukupuolta ei ole aiemminkaan määritelty XX/XY-kromosomiperustaisesti, eikä tämä XX/XY sitenkään ole avain asiaan. Juridinen sukupuoli on sellainen syntymän yhteydessä tehty "valistunut arvaus", jossa asiaa tarkastellaan yhden sukupolityypillisyyden kautta.

Tällaisessa yhteydessä puheet psykoterapioista viittaavat "eheytysterapiaan" ilman uskonnollista twistiä. Eheytys tiedetään vahingolliseksi ja ei-toimivaksi konstiksi. Psykoterapia ei ole mikään taikakalu eikä psykoterapeutti taikuri, jolla olisi "jonkinlaista" kestävää konstia tällaiseen (minä suhtaudun psykoterapiaan tai sen tiettyihin käyttötapoihin vähän kriittisesti laajemminkin, mutta se on toinen asia). Joka tapauksessa tällainen toiminta olisi puoskarointia jo siksikin, että emme tarkasti ymmärrä sitä, mikä mekanismi sukupuolittuneen kehoristiriidan kokemuksen synnyssä lopulta on merkitsevä.

Transsukupuolisuus (ja muunsukupuolisuuskin) on ihan todellinen ilmiö, ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä kyse on pohjimmiltaan ihan biologian alaan kuuluvasta asiasta.

Sikiöaikana yksilössä alkaa sukupuolittava kehitys, jota paimentaa XX/XY-sukupuolikromosomit (Y-kromosomissa oleva SRY-geeni saa käyntiin kehityksen pojaksi, sen olemattomuus tytöksi). SRY-geenin olemassaolossa voi olla tietynlaisia epätyypillisyyksiä, ja geenin aktivoitumiseen liittyy joukko muitakin geenejä. Tiedetään myös, että aivojen (neurologian) ja muun kehon sukupuolittumiseen liittyvässä kehityksessä on eriaikaisuutta, ja sukupuolittumiseen liittyvän hetkellisen hormonitasojen muutokset voivat vaikuttaa lopputulokseen ja "samansuuntaisuuteen".

Itse olen ajatellut asian jotenkin tähän malliin:

Aivojen neurologiaan liittyy se, millainen kyky yksilöllä on samastua tietyllä tavoin sukupuolittuneesti. Yleensä se on "samansuuntainen" kuin keholliset sukupuolittuneet piirteet antaisivat olettaa, mutta ei ihan aina. Sukupuolittunut samastuminen käy päinsä vain siten kuin neurobiologinen herkkyys mahdollistaa. Tätä samastumisprosessia ei voi tahdonalaisesti säädellä tai ulkoisin keinoin ohjailla (se on samalla tavoin synnynnäinen pysyvä ominaisuus kuin kätisyys tai seksuaalinen suuntautuneisuus).

Mitä ilmeisimmin mahdolliset ristiriidan kokemukset liittyvät synnynnäistaustaiseen sukupuolittuneeseen samastumiseen.

Syntymässä annettu juridinen sukupuolimerkintä on joka tapauksessa nykyäänkin irrallaan genetiikasta ja myös vilkaisua syvemmästä biologiasta. Nykyisessä (trans)lainsäädännössä juridisen sukupuolimerkinnän vahvistaminen kuitenkin on suorastaan käsittämättömällä tavalla annettu lääketieteen toimialaksi - ottaen huomioon sen, miten ohimennen tämä juridinen kategoria alkuaan on yksilölle määritelty.

Translakiuudistuksessa kyse on ennen kaikkea juridisen sukupuolimerkinnän erottamisesta lääketieteellisistä hoidoista. Siksi on jotenkin erikoista, että kerta toisensa jälkeen tätä lakiuudistusta vastustetaan selittämällä ummet ja lammet lääketieteellisistä transhoidoista - joita tämä lakiuudistushanke ei siis koske. Lääketieteellinen sukupuolenkorjausprosessi on jatkossakin lääketieteen toimialaa, ja sen suhteen tehdään tarvittavat diagnoosit.
Löysin "translain"muuttamisvaatimuksista seuraavat olennaiset kohdat:

"Setan tavoitteena on translaki, jossa sukupuolen juridinen vahvistaminen eli sukupuolimerkinnän muuttaminen henkilötietoihin perustuu omaan ilmoitukseen, on mahdollista alle 18-vuotiaille eikä,,,,,,,"
." Translain kokonaisuudistuksen tulisi sisältää:
– säädetään ilmoitusmenettely siihen, kun henkilö haluaa muuttaa juridisen sukupuolimerkinnän toiseksi "
"– alennetaan juridisen sukupuolen vahvistamisen ikärajaa 18-ikävuodesta"
"- Henkilön, joka on ilmoitushetkellä alle 15-vuotias, sukupuoli vahvistetaan huoltajan suostumuksella"


Tästä voi ymmärtää seuraavaa: että kansalainen, mikäli siltä tuntuu, voisi vaihtaa noin vain sukupuolensa toiseksi. Siis vaikka kyseessä olisi nainen, jolla on naisen sukuelimet, luusto, vartalo, ja kromosomit. sama toisinpäin, mies naiseksi.

Ja että: jopa 15-vuotias lapsi, saatuaan päähänsä tuollaista että hän onkin nyt tyttö eikä poika tai päinvastoin, vaihtaa sukupuolensa jos vanhemmat antavat luvan.

On kysyttävä ovatko tällaisia ajatuksia esittävät ihmiset aivan tosissaan? Onko nyt jotain oleellista jäänyt biologiantunneilla kuulematta?
Voidaan tietenkin ajatella, että no mitäs, pikkujuttu, tehdään papereihin merkintä, ja leikitään että kun setä sanoo olevansa täti, niin olkoot.
-Mitä järkeä tuollaisessa on? Kyseessä ei voi olla kuin aikamme muoti-ilmiö sillä tuollaisia vaatimuksia ei tietääkseni ennen ole ollut. Onko kyseessä ehkä jokin pidemmälle menevä tarkoitus saada tuollaisilla asioilla joitain muita asioita sekoitettua? Miksi tällainen vaatimus esitetään nyt? Miksi sukupuolella ja lailla aletaan leikkimään? Mikä on seuraava vaatimus? Miksi ylipäätään sukupuolesta tekemällä tehdään ongelmaa? Ennemminkin yleinen ongelma Suomessa on se, että useat näkevät miehen roolin todella ahtaasti, ja sellaiseen voisi koettaa vaikuttaa.
Sukupuoli ei todellakaan ole asia joka itse päätetään vaan se saadaan syntymässä, poikkeuksena ne harvat kaksineuvoiset. Tämä totuus on lähes jokaiselle päivänselvä asia.
Esim. sairaalaan tulee potilas. Papereihin hänet on merkitty naiseksi. Kuitenkin lähemmin tarkasteltuna huomataan että kyseessä onkin mies (miehen vartalo, luusto, kromosomit jne). Kumpi on tällöin oikeassa, lääketiede vaiko laki? Kumpaa on uskottava? Ettäkö lääketieteellä ei muka ole merkitystä?
Lisään vielä edelliseen, että tarkoituksenahan lain muuttamisessa voi ollakin tällainen ajattelu, että kun ensin saadaan omaksi valinnaksi sukupuolen "vaihtaminen", saadaan vastakkaisen sukupuolen merkintä, ja sitten ollaan "virallisesti" toista sukupuolta, niin sitten aletaan vaatia sukupuolenvaihdoshoitoja, leikkauksia yms. ja niitä korvattavaksi. Jos hyväksytään tuollainen ajatus että jokainen on sitä miltä itse tuntuu, niin miksei sitten hyväksytä vaikkapa sellaista että minua ei merkittäisi ihmiseksi ollenkaan vaan olisin vaikkapa koira tai kissa? Sillä vain "henkilön oma tahto on tärkeää, oma lajikokemus".
Lääketieteelliseen sukupuolenkorjausprosessiin kuuluvat jatkossakin diagnoosit. Varmasti diagnoosin tekemisessä otetaan huomioon, jos henkilö on ehtinyt elää hyvän aikaa kokemassaan juridisessa sukupuolessa. Siinä syntyy "koeaika" sukupuolta elämiseen, joka lienee luonteeltaan nykyistä mallia kokonaisvaltaisempi.

Juridisen sukupuolen historiahan ei ole lääketieteessä, vaan ajalta, jolloin yksilön tunnistaminen vaati kuvailun olemuksesta ja ulkonäöstä. Ja toisaalta kirkonkirjoissa on ollut sukupuolimerkintä herran ajan niihin tarpeisiin, mutta ei lääketieteen vuoksi sekään. Muistelen, että omassa ensimmäisessä henkkarissa (1980-luvulla sellainen laminoitu paperilätystkä) mainittiin sukupuolen ja syntymäajan lisäksi hiusten ja silmien väri. Eräällä tutulla oli mainittuna isompi leikkausarpi. Nämä tiedot olivat myös viranomaisrekisterissä. Oli noissa papereissa toki kuvakin ja leima kulki siitä osittain yli - väärentämisen vaikeuttamiseksi. Kuva on ollut mukana matkustusasiakirjoissa reilut sata vuotta. Nykyisin henkkari/passi ja henkilö kai sidotaan toisiinsa ensisijaisesti sormenjäljellä ja valokuvalla. Juridinen sukupuolimerkintä on jostain syystä jäänteenä ylipäätään mukana. Ikään liittyviä rajoituksia on olemassa, joten iän todistamista varten syntymäaika on perusteltua olla silmin luettavissa, mutta sukupuoleen liittyviä ei kai pitäisi olla.

Oikeastaan viimeiset juridiseen sukupuoleen liittyvät tilanteet koskettavat asevelvollisuutta. Translakiuudistus on sen suhteen herättänyt pohdintaa. Voisiko joku harrastaa "sukupuolishoppailua" välttääkseen asevelvollisuuden? Toisaalta asevelvollisuuden voi välttää "helpommillakin" keinoilla, joten tämä tuskin on ongelma. Aihetta käsitellään Suomen Kuvalehden artikkelissa ( https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/translain-muutos-voi-haastaa-asevelvollisuuden-jos-sukupuoli-on-ilmoitusasia-voiko-laki-perustua-sukupuoleen/ ), ja siinä pohditaan myös, että mikä juridisen sukupuolen merkitys ylipäänsä on.

Sairaalassa tai lääkärissä ei ylipäänsäkään pitäisi lähteä siitä, mitä juridista sukupuolta joku henkilö on. Lääkärille ja lääketieteelle pitäisi olla merkitsevää se, mitä yksilö on - ei se, mitä henkilöpaperissa kerrotaan tai mitä merkintöjä väestörekisterissä henkilön kohdalla on. Nämä ovat kaksi erillistä maailmaa.

Mitä taas tulee koulun biologiantunteihin, niin… transsukupuolisuus-ilmiötä ei taidettu kuin sivuta (1980-luvulla) ohimennen, eikä seksuaalinen suuntautuneisuuskaan tullut esiin kuin mainintaa biologiassa ja psykologiassa. Moninaisuus-käsite ainakaan tässä yhteydessä ei ollut tuolloin käytössä. En tiedä, mikä tilanne on nyt. Epäilen, että koulun biologiantunnilla tämä vyyhti kokonaisuudessaan käydään edelleenkin läpi niin köykäisesti, etten oikein usko ammentamismahdollisuuksiin sen suhteen, vaikka kuinka tarkkaavaisesti opetusta seuraisi.
Multa tulee nyt vähän rönsyilevä "wall of text", joten koettakaapas kestää. :) Tarkoitukseni oli vastailla lyhyesti, mutta tämä vähän "lipsahti"...

"jopa 15-vuotias lapsi, saatuaan päähänsä tuollaista että hän onkin nyt tyttö eikä poika tai päinvastoin, vaihtaa sukupuolensa jos vanhemmat antavat luvan. On kysyttävä ovatko tällaisia ajatuksia esittävät ihmiset aivan tosissaan?"

Kyllä ovat tosissaan.

Jos virallinen sukupuolimerkintä rekistereissä voidaan muuttaa pelkällä ilmoitusmenettelyllä, sittenhän se on myös helppoa muuttaa takaisin, jos myöhemmin tuntuu että aiempi muutos tuli tehtyä hätiköidysti. Toisaalta luulen, että vaikka muutos olisi virallisen prosessin kannalta helppo, niin se että on asiasta valmis muille ihmisille ympärillään kertomaan, osoittaa että henkilö on käyttänyt aikaa ja harkintaa ennen muutoksen tekemistä. Sosiaalisesti asia ei olisi helppo, joten en usko päähänpistoihin tässä asiassa. 15:n vuoden ikä 18:n sijaan on merkittävä, jotta nuori ihminen pääsee rakentamaan _omaa_ identiteettiään ajoissa, eikä muiden ihmisten hänelle tyrkyttämää identiteettiä. Kysehän on nimenomaan virallisen rekisterin merkinnästä, joka on tehty syntymän yhteydessä jonkun toisen ihmisen toimesta ja siten se voi olla virheellinen.

Se mitä ihminen todellisuudessa sukupuoleltaan on, voi olla jotain ihman muuta, kuin mitä jokin rekisterimerkintä näyttää. Siksi en pidä hyvänä ajatusta siitä, että sukupuolen sisältävät rekisterit olisivat kivitauluja, joihin hakatun merkinnän muuttaminen on tuskaisen hankalaa, kuten nykyään.

Minun mielestäni kummallista on se, jos ihmiselle ei anneta oikeutta kertoa itse, millainen hän ominaisuuksiltaan on, vaan joku toinen vaatii häntä mukautumaan rooliin, joka ei hänelle istu. Maailmassa on tasan yksi ihminen, jonka sukupuolen minä pystyn määrittämään ja kertomaan: se olen minä itse. Muiden ihmisten sukupuolta en pysty varmuudella määrittämään, siksi annan heidän mieluummin kertoa itse, mitä sukupuolta ovat. Oletuksia toisen ihmisen sukupuolesta tulee ulkonäön perusteella helposti tehtyä, mutta siitä minulla ei ole mitään aavistusta, miten toinen ihminen sisimmässään kokee oman sukupuolensa - paitsi jos tämä siitä minulle joskus kertoo. Annan vapauden kertoa, ja uskon toista ihmistä hänen sukupoleensa liittyvissä asioissa, koska hän on oman itsensä paras asiantuntija.

"Onko nyt jotain oleellista jäänyt biologiantunneilla kuulematta?"

Minulta todennäköisesti on jäänyt paljonkin kuulematta biologian tunneilla, se kun ei ollut lempiaineitani. Lisäksi kävin viimeiset biologiantuntini varmaan joskus ennen vuotta 2005, joten minulta on jäänyt kuulematta myös paljon sen jälkeen tullutta uutta biologian tunneilla kerrottavaa tietoa. Biologiaa enemmän olen kiinnostunut siitä, millaisia _ajatuksia_ ihmisellä on - ne kiinnostavat minua enemmän kuin ruumiinosat - ainakin silloin jos en haaveile eroottisesta kanssakäymisestä kyseisen ihmisen kanssa.

"Miksi tällainen vaatimus esitetään nyt?"

Veikkaisin että siksi, koska marginaaliin kuuluvat ihmiset ovat pikkuhiljaa löytäneet toisiaan, eivätkä (kaikki) enää koe olevansa "ainoita" kaltaisiaan maailmassa. Sitä kautta tietoisuus siitä, että sukupuolivähemmistöjä on olemassa, on levinnyt. Tieto tuottaa ymmärrystä. Tieto leviää nykyään myös aiempaa nopeammin internetin välityksellä. Internet ei ole ollut olemassa kovin kauan, vasta muutamia vuosikymmeniä, ja siitäkin ajasta vasta pari kymmentä vuotta valtaväestön käytössä. Se voi olla osaselitys sille, miksi tieto sukupuolivähemmistöistä on tavoittanut valtaväestön kovin hitaasti. Itse toivoisin, että tällainen vaatimus olisi esitetty jo vuosikymmeniä sitten. Toisaalta tiedon levittyä ehkä vaatimuksella on nykyään paremmat mahdollisuudet mennä läpi.

"Miksi sukupuolella ja lailla aletaan leikkimään?"

Lakien säätäminen ja muuttaminen on ainakin minun mielestäni varsin vakavaa työtä, leikkimiseksi en sitä kutsuisi. Miksi lakeja sitten muutetaan? En ole juristi, joten en osaa tähän täysin vastata, mutta kai ihmiskunta on sellainen, että kun opimme tuntemaan toisiamme koko ajan paremmin ja myös tutkimuksen myötä tiedon määrä lisääntyy, huomataan laissa puutteita ja niitä yritetään korjata parhaan mukaan, kunnes taas tulevaisuudessa huomataan lisää korjattavaa ja muutettavaa. En usko siihen, että laki olisi koskaan täydellinen tai erehtymätön, mutta toivottavasti lakimuutoksilla päästään edes vähän parempaan suuntaan, vaikkei koskaan saavutettaisikaan sellaista tilannetta, jossa voitaisiin todeta että "nyt laki on valmis, eikä tarvitse mitään muutoksia ikinä".

Sukupuolellakaan ei tässä mielestäni leikitä. Kyse on sentään vakasta asiasta, joka vaikuttaa ihmisen mielenterveyteen heikentävästi, jos virallisissa rekistereissä on väärä sukupuolimerkintä, ja sitä joutuu sitten joissain tilanteissa ihmisille selittämään, selventämään ja korjaamaan väärää määritystä, jonka lääkäri on syntymän yhteydessä tehnyt.

"Mikä on seuraava vaatimus?"

En tiedä itsekään. Enkä toisaalta edes pohdi sellaista. Käsittelen asiat yksi kerrallaan. Se mitä on yhden asian kohdalla päätetty, ei tarjoa vastausautomaattia seuraavaan kysymykseen/vaatimukseen, mutta se voi tarjota hyödyllistä kokemusta ja taustatietoa tulevaisuuden päätöksenteon tueksi. Korostan, että tulevaisuudessa esiin tulevat asiat voidaan päättää sitten kun ne putkahtavat esiin, joten kristallipalloja ei tarvita. Voimme hyväksyä sen, että kaikkea tulevaa emme pysty ennakoimaan.

Ihmisille tulee jatkuvasti esiin erilaisia kehitystoiveita yhteiskunnan suhteen. En pidä sitä vääränä, että ilmoille tulee huomioita asioista, joiden ongelmallisuutta ei ole aiemmin tajuttu, vaan enemmin mielenkiintoisena mahdollisuutena tarkastella maailmaa ja elämää jälleen uudesta näkökulmasta. Ongelmien ratkaiseminen on mielenkiintoista.

"Miksi ylipäätään sukupuolesta tekemällä tehdään ongelmaa?"

Mielestäni kyse ei ole "ongelman tekemisestä", vaan siitä, että on jo pitkään, vuosisatoja (tai ehkä kauemmin) ollut ongelma, joka jostain syytä on tullut esiin vasta viimeisten vuosikymmenien aikana. Eli kyse on pikemminkin ongelman ilmaisemisesta, ei niinkään uuden ongelman luomisesta. Syy esiintuomiseen on se, että joku ihminen voi pahoin, koska häntä ei nähdä sellaisena kuin hän on. Pidän tällaisen ongelman esiintuomista varsin luontevana.

"Ennemminkin yleinen ongelma Suomessa on se, että useat näkevät miehen roolin todella ahtaasti, ja sellaiseen voisi koettaa vaikuttaa."

Olen samaa mieltä tästä, että miehen rooli nähdään turhan ahtaasti, ja siihen voisi yrittää vaikuttaa :).

"Sukupuoli ei todellakaan ole asia joka itse päätetään vaan se saadaan syntymässä, poikkeuksena ne harvat kaksineuvoiset. Tämä totuus on lähes jokaiselle päivänselvä asia."

Paljon sukupuoleen liittyviä fyysisiä ominaisuuksia saadaan tosiaan syntymässä, osa on muutettavissa, osa muuttumattomia. Fyysisiä ominaisuuksia voidaan toki pintapuolisesti jonkin verran tarkastella, mutta ongelmaksi tulee se, että ihmisen mieltä ei pystytä ulkopuolelta tarkastelemaan sukupuolen selvittämiseksi. Täytyy vain tyytyä siihen, mitä ihminen itse kertoo itsestään - sitten kun pystyy sen ääneen sanomaan. Siihen saakka voidaan mennä syntymässä tehdyllä oletuksella sukupuolesta, mutta tiedostaen, että kyseessä on vain arvio, joka joskus menee pieleen. Olennaista on sen tiedostaminen, että lapsi saattaa myöhemmin ilmaista olevansa jotain muuta sukupuolta.

"Jos hyväksytään tuollainen ajatus että jokainen on sitä miltä itse tuntuu, niin miksei sitten hyväksytä vaikkapa sellaista että minua ei merkittäisi ihmiseksi ollenkaan vaan olisin vaikkapa koira tai kissa?"

Kuten tässä viestissäni jo totesin, minusta asioita voidaan tarkastella sitä mukaa kun niitä tulee eteen, ennakolta ei tarvitse kaikkeen varautua. Jos ihmisten joukosta alkaa nousemaan esiin viestiä, että osa ihmisistä tuntee olevansa jotain muuta lajia kuin ihmisiä, silloin se asia tulee luonnollisesti käsitellä. Se voidaan kuitenkin käsitellä erikseen silloin kun se tulee esille, etukäteen ei tarvitse ratkaista kaikkia mahdollisia tilanteita. Jos todetaan, että joku tosiaan kokee olevansa toista lajia, niin sitten tälle kokemukselle varmaankin on olemassa painava peruste/syy, miksi henkilö kokee niin. Minä mieluummin kuuntelisin ja pohtisin sopivia keinoja auttaa, enkä heti tyrmäisi toisen ihmisen kokemusta. Tällä hetkelläni omassa tiedossani ei ole tällaisia ihmisiä, joten siksi en asiaa etukäteen tämän enempää pohdi.

Kiitos ja anteeksi (kunkin lukijan elinajan tuhlaamisesta).
Perusvirhe translaissa ja sitä kannattavien ajatuksissa on sukupuolen mieltäminen jokaisen oman mielipiteen asiaksi. Se ilmenee näkemyksissä kuten "ihmisen mieltä ei pystytä ulkopuolelta tarkastelemaan sukupuolen selvittämiseksi", ja "maailmassa on tasan yksi ihminen, jonka sukupuolen minä pystyn määrittämään ja kertomaan: se olen minä itse. Muiden ihmisten sukupuolta en pysty varmuudella määrittämään"

Kuitenkin yli 99%:lla väestöstä biologinen sukupuoli ja sukupuoli-identiteetti ovat yhteneväiset, joten noin 99% vastaantulevista miehistä mieltää itsensä myös mieheksi, ja heistä noin 97% mieltää itsensä heteroseksuaaleiksi. (tämä arvio on vain suuntaa-antava, prosentti sinne tai tänne vaihtelee)

Yli-yksilökeskeinen ajattelu johtaa juuri tällaisiin päätelmiin, että vain yksilön omalla tahdolla on merkitystä. Entäpä jos yksilö ei olekaan oikeassa? Nyt esim. minulla on miehen vartalo. Entä jos sanon teille että "minä olen nyt nainen koska minusta siltä tuntuu"-olenko oikeassa? Onko tuo minun omakohtainen subjektiivinen tunteeni, joka voisi perustua siihen että "haluaisin olla nainen" tai että "naisten kanssa viihdyn paremmin kuin miesten, minua kiinnostaa kaikki naisten jututkin yms" -tuollainen omavaltainen päätelmä, oikea? vastaako se totuutta? Biologista tosiasiaa, kromosomeja, miehen vartaloa jne, -se ei vastaa. Biologian kannalta olen edelleen mies. Miksi sitten pidettäisiin valheellisena sitäkään jos väitän olevani esim. 250cm pitkä vaikken olekaan? -Sillä "vain jokaisen omakohtainen halu, tahto, kokemus ja tunne on ratkaisevaa".

Toki on varmasti tottakin että mies voi kokea olevansa nainen, hän voi löytää siihen jopa vartalostaankin perusteita, jos pelkkä oma tunne ei riitä, jne. Tarkoitan että pelkkä asianomaisen mieskohtainen tunne siitä mitä hän on tai ei ole, ei voi kumota biologisia faktoja, tosiasioita. Jos mieheltä löydetään tutkimuksissa munasarjat, kohtu jne, silloin asialla voi olla jo perusteitakin.

Ei laki voi perustua sukupuolenmäärittelyssä sellaiseen seikkaan kun asianomaisen kansalaisen henkilökohtaisiin tuntemuksiin, vaan lain on oltava totta, tieteellisesti perusteltua. Esimerkiksi vaikkapa se, että tulee joulupukin näköinen möreä-ääninen mies jonka passissa lukee että hän on nainen ja hän väittää olevansa nainen. 99% väestöstä tuskin pitää häntä siitä huolimatta naisena. Sama toisinpäin, Pamela Andersson merkittäisi mieheksi jos hän niin tahtoo. Hänellä olisi perusteet päästä miesten vessoihin, saunoihin jne. Lyhyesti: jos jotakin väittää, se pitää pystyä perustelemaan ja näyttämään toteen. Sama pätee oikeudessa, pitää olla todisteita.
Sukupuoli on oikeastaan juuri nyt mielipideasia, ei tosin yksilön oma. Väestörekisteriin asti päätyneeseen (kylläkin hyvin valistuneeseen) mielipiteeseen on vaikuttanut käytännössä se, miltä vastasyntyneen haarovalissä syntymän aikaan näyttää. Sukupuolen muita ulottuvuuksia (esim. kromosomit XX/XY, SRY-geenin mahdollinen olemassaolo) ei mielipiteenmuodostuksessa oteta huomioon. Osumatarkkuus on toki väestötasolla melkoisen suuri. Juridinen sukupuoli nykyisellään siis pohjautuu jonkun ulkopuolisen tekemään tulkintaan, oletukseen, mielipiteeseen.

Oma kokemus on enemmän kuin pelkkä "mielipide".

Sukupolen suhteen (omaan) kokemukseen johtavat neurologiset seikat ovat ihan samalla tavoin merkitsevä asia kuin muutkin sukupuoleen liittyvät tyypillisyydet.

Eikä se ole edes "tahto".

Toki sukupuoliristiriidasta kärsivällä voi olla tahto ja halu saada tätä ristiriitaa ratkaistua. Suhteessa omaan kehoonsa asiaa voidaan hoitaa lääketieteellisillä korjaushoidoilla. Suhteessa yhteiskuntaan taas tunnustamalla henkilö juridisesti tämän kokemassa sukupuolessa.

Edelleen, transsukupuolisuuden (ja perustellusti myös muunsukupuolisuuden) tausta on synnynnäisessä neurologiassa - siis biologiassa. Mekanismina on mitä ilmeisimmin tietynlaisesti sukupuolittunut kyky samastua tai olla samastumatta sukupuolittuneesti.

Kun neurologia ja sen toiminta ei näy päälle päin paljain silmin ja nykyteknologiallakin se on vähän vaikeasti tutkittavaa, niin tokihan sellainen ilmiö tulee helposti vähätellyksi ja sivuutetuksikin. Silti neurologia vaikutuksineen on ihan yhtä ja samaa biologiaa kuin munasarjat, kohtu jne. Se on perustellusti ja toteennäytetysti osa biologisia faktoja, tosiasioita. Neurologian olemassaolosta lienee kylliksi todisteita.

On ollut aika, jolloin homoseksuaalisuuttakin on pidetty valintana, yksittäisinä tekoina ja vastaavina. Hissukseen on ymmärretty, että kyse on pysyvästä ja synnynnäisestä neurologisesta ominaisuudesta. Sama on kätisyyden laita: se on synnynnäistä, tausta on neurologiassa, kun taas molempien käsien näkyvät valmiudet ovat yhteneväiset (joista enemmän käytetty tietysti harjaantuu ja kuluu enemmän ajan myötä).

Ne ongelmat?

Toistaiseksi (ulkoisena) ongelmana on nähty sukupuoliperustaisesti jaetut vessat/pukeutumistilat (ja häiriöiden lisääntyminen niissä), eräät sukupuoliperustaiset massakutsut lääkärintarkastukseen sekä asepalvelus - ja pelko itsemäärittelyä kunnioittavan juridisen sukupuolimerkinnän mahdollisuuden hyväksikäytöstä.

Häirintää vastaan on olemassaolevaa lainsäädäntöä, ja sen avulla ongelmiin voidaan puuttua sukupuoleen katsomatta. Juridiseen sukupuoleen liittyvät kutsut toisaalta jättävät nykyään paitsioon väkeä. Asepalveluksen kohdalla ongelmaa tuskin oikeasti on; jos joku jaksaa juridisen sukupuolen vahvistamiseen liittyvän rumban välttääkseen asepalveluksen, niin ehkä on parempi, että ei astukaan palvelukseen - ja lisäksi on kevyempiäkin keinoja saada vapautus asepalveluksesta.

Yksilönäkökulmasta taas ollaan oltu huolissaan siitä, että kynnys ryhtyä (ja hankkia tällä juridisella asialla oikeutusta myös) lääketieteellisiin sukupuolenkorjausprosesseihin (jotenkin haitallisesti) madaltuisi - ja erityisesti ollaan kyseenalaistettu asiaa nuorten osalta.

Edelleen, lääketieteelliseen korjausprosessiin tarvitaan diagnoosi. Jos joku on elänyt toista juridista sukupuolta vaikkapa pari vuotta, niin voidaan saada vahvistusta diagnoosille. Sehän on vain hyvä juttu, eikös? Mitä taas tulee nuoriin, niin murrosiän loppupuolella (viimeistään siis 15 ikävuoden nurkilla) yksilön käsitys sukupuolestaan on varsin pitkälti sitä, mitä se on oleva. Siispä juridisen sukupuolen osalta ei pitäisi olla ongelmaa - etenkin kun tästä voi vielä tarpeen vaatiessa peruuttaa.

Minä asetan sukupuolivähemmistöihin kuuluvien yksilöiden hyvinvoinnin sen edelle, että joitain yhteiskunnan prosesseihin liittyviä asioita joudutaan hivenen jiiraamaan. Siitä niille virkahenkiöille palkkaakin maksetaan.