On hyvä, että tämä aihe on tullut nyt kunnolla esiin jopa valtakunnan päämedioissa.
Oikeudenkäyntien puheenvuoroista ja sosiaalisen median keskusteluista tulee kyllä sellainen kuva, että joidenkin jopa kärkipaikoillakin olevien maailmankuvaan homottelu tms. kuuluu ilman muuta asiaan. Viina nosti asenteet kunnolla näkyville. "In vino veritas".
Olen varusmies vuosimallia 1964. Siihen aikaan varusmiespalvelus päättyi kun seinään, jos tuli ulos kaapista kantahenkilökunnalle. Kutsunnoissa minulla oli taskussa psykiatrin lausunto "keskeneräisestä seksuaalisesta identiteetistä". En uskaltanut ojentaa tuota kirjettä kutsuntalautakunnalle siksi, että kantakorttiin olisi tullut merkintä homoudesta. Epäilin sen vaikuttavan myös työuraani myöhemmin. Se pelko oli turha.
Kävin varusmiespalveluksen ongelmitta.
Koska olin saanut teknisen koulutuksen, istuin huomattavan osan varusmiesajasta esikunnassa teknisessä toimistossa niitä hommia siellä tekemässä muiden kantahenkilökuntaan kuuluvien rinnalla.
Varusmiespalveluksen lähetessä loppua minut otettiin muutamia kertoja puhutteluun siitä, että heillä olisi tiedossa erinomainen tehtävä, joka olisi juuri sopiva minulle. Tuo tehtävä oli todella houkutteleva. Pohdin, että jos homouteni jostakin syystä paljastuisi, työt päättyisivät siihen paikkaan. En ottanut paikkaa vastaan. Se päätös vaikutti suoraan uranvalintaani, joka ei toki ollut huono sekään. Tietotekniikasta ja -liikenteestä tuli elämänmittainen tehtävä.
Vuonna 1964 upseerikerholla kuuli viinanhouruisemmat homovitsit ja -puheet: "Kaikki homot pitäisi tappaa jne."
Liityin varusmiespalvelun jälkeen aselajini kiltaan. Saunaillat olivat kaikkein kamalimpia. Laskin, että keskimäärin 5 minuutia sen jälkeen kun vaatteet oli riisuttu ja kaljapullo saatu eteen, ensimmäinen homovitsi lensi. Erosin suhteellisen pian killasta.
