Kirkon avioliittokäsitys ja sen taustat Vartija-lehden tarkastelussa (juttukommentit)

  • 1 / 7
  • JuhaniV
  • 24.3.2019 9:35
Molemmat uutisjutussa esitellyt kirjoitukset ovat tärkeitä. Ne sisältävät hyvin perusteltuja ajatuksia.

Kirjoituksessaan Nissinen ja Vähäkangas lyttäävät vaikuttavin argumentein kirkon perustevaliokunnan mietinnön. He toteavat, ettei se ole lainkaan tasapuolinen eri näkökulmia tarkastellessaan. Mietintö puoltaa toistuvasti vanhakantaista näkemystä avioliitosta.

On hyvä, että Nissinen ja Vähäkangas puuttuivat noin jykevällä puheenvuorollan mietintöön.
Voi olla, että tätä avioliittokeskustelua käydään kirkossa hyvinkin pitkään, kun liikahdukseen niin suuntaan kuin toiseenkin vaaditaan kirkolliskokouksessa määräenemmistö.

Nykytilanteessa on kuitenkin huomioimisen arvoista se, että ei ole mitään juridista perustetta estää pappeja vihkimästä avioliittoon samaa sukupuolta olevia pareja - tai rangaista näin tekeviä pappeja.

Suomessa laki yksiselitteisesti sallii samaa sukupuolta olevien avioliitot - ja yhtä yksiselitteisesti Suomessa voimassaoleva lainsäädäntö ja kirkon säännöstö ei estä vihkimästä samaa sukupuolta olevia kirkollisesti avioliittoon.
"Kun sitten Raamattu otetaan käyttöön nykyihmisten elämää koskevassa päätöksentekoprosessissa, sivuutetaan se tosiasia, että ihmisten tasavertaisuus ei ollut ihanne ja käytäntö edes reformaation aikana, saati sitten Vanhan tai Uuden testamentin kirjoittajien yhteiskunnissa. Jos ihmisten tasavertaisuus on meidän yksimielinen ihanteemme ja se katsotaan lähimmäisenrakkauden mukaiseksi, on tämä suuri yhteiskunnallinen muutos otettava raamatuntulkinnassa huomioon. "

Kukaan ei välitä Paavalin ihanteesta elää naimattomana ja katolilaisessa kirkossa näistä suurin osa on homoja, jotka ovat paenneet (?) viran suojiin elämään kulissimaista elämää....eiks tää oo jotenkin naurettavaa. Jos Paavalin ihanteet, joka oli kai myös ajan käytäntö, otettaisiin tosissaan, niin suurin osa uskovaisita olisi naimattomia ja odottaisivat maailman loppua. Kuinka moni nistä uskossa olevista elää selibaatissa avioliittoon asti? Eiköhän ne elä avolittossa suurin osa nykyään eli se on huorin tekemistä Raamatun tulkinnan mukaan. Sitäpaitsi Jeesus kielsi avioeron, koska sen jälkeen nainen olisi ollut heitteillä ja ainoa mahdollisuus elää olisi prostituutio eli synnissä. Tässä oli kai se idea avioliitosta yksiavioisena, että miksi niin piti olla. Eronneella naisella ei olisi ollut millä elää. Käytännössä olettaisi olleen kumminkin eronneiden suhteita, koska sellaisen naisen Jeesus kohtasi kaivolla. Naisella oli useita miessuhteita. Nykyään naisilla on omat tulot ja elävät myös yksin. Osa ei mene koskaan naimisiin.

Sitten tämä Raamatun tulkinta koskeekin ainoastaan homoja...eikö ole tekopyhää? Eli homojen tulisi elää kuten Raamattu opettaa selibaatissa ja heterot elää ja nussii miten huvittaa. Niin ja miksi tämä on väärin. Siksi koska seksikielto koskee ainoastaan seksuaalisia vähemmistöjä ja syy siihen on mikäs muu kuin raha, maine ja valta. Ei saa virkoja! Ei saa paikkaa seurakunnassa. Käytännössähän homoilla ei ollut sijaa sen puolen kirkossa kuin yhteiskunnassakaan ja pakotettiin piilottelemaan ja häpeämään.
Tässä ulossuljettiin homoja kiellon perusteella. Miksi se on väärin? Koska se ei ole rakkauden mukaista. Kieltää ja - entäs sen jälkeen? Miten nämä ihmispolot sitten elävät ja saavat voiman selibaattiin? Selibaatissa eläminen oli Paavalin mukaan armolahja! Se oli ainoastaan Jumalan voiman ansiota, jos siihen kykeni. Tällaisa ihmisä ei kai ole montaa, koska homot tietää nämä kulissit, mitä pystytetään ja pystytettiin. Sitten on vielä tämä, että kuitenkin törkeästi otetaan rahat, koska on verottamisoikeus. Raha kelpaa ja samalla saa potkun perseeseen ja joutuu elämään yhteiskunnan ulkopuolella kiusdattuna ja syrjittynä. Seurakunnissa takuulla kiusataan, hyljeksitään, jos on julkihomo. Jossakin jopa poltettiin kirkko tämän takia, kun seurakunnassa oli julkihomo. Eikö ole iljettävää!
Katolisessa kirkossa on se ongelma et ne ovat vihkineet nää homopapit ja se on sakramentti eli jos on vihitty, se on ollut Jumalan tahdon mukaista. Oppia tulisi muuttaa. Papeista tuliskin vain tavallisia. Eihän se käy päinsä. Sen seurauksena ne homot joutuisivat kaapista ulos.

Antiikin maailmassa , siis monijumalisesa maailmassa, missä kristittyjä pidettiin ateisteina, olivat miesten väliset suhteet niin tavallisia, ettei se ollut edes mainitsemisen arvoista. Miksi? Koska miehet olivat ja toimivat ja naiset suljettiin kotiin. Mies oli ainoa vapaa yksilö. Mies sai valita miten eli. Sen takia Jeesus kykeni elämään naimattomana. Mutta Paavali laajensi tämän koskemaan kumpaakin sukupuolta. Paavali oli sen ajan vallankumouksellinen ja muutti todella yhteiskuntaa, mutta muutos tapahtui hitaasti- siihen meni kai vähintään 500 vuotta....ellei 1000.

Sitten on tämä kristillisyys puolueissa ympäri Eurooppaa tulppana, ettei mitään parannusta homojen jne asemaan koskaan tulisi. Nämä idiootit! Nämä, jotka haluavat tällaista "kastiyhteiskuntaa": nämä jotka haluavat estää tasa-arvoisen kohtelun. Kummallisia tyyppejä. Mutta onneksi Jeesus sentään tokaisi, että : "ensimmäiset tulevat viimeiseksi ja viimeiset ensimmäiseksi" .
  • 4 / 7
  • human
  • 28.3.2019 10:53
Suomessa on niin umpi-hölmöä että Lähi-idän kristinuskomuksen ja muittenkin huru-uskomusten annetaan puuhastella yhteiskunnallisten asioitten, kuten avioliiton tai kuoleman parissa.

Suomenkin pitäisi sivistyä ja petrata pakanallisen kristinuskomuksen harrastajien säädättämät lait kuntoon, niin että sekalainen röykkiö uskomuksia olisi siinä asemassa, kuin mikä niille kuuluukin, eli aatteellisen yhdistystoiminnan lainsäädännössä ja asemassa. Aivan kuten Ranskassa ja Saksassakin on.

Paras yhdenvertaisuus avioliittoasioissa, kuten kuolemistenkin hoitamisissa olisi se, että meilläkin kaikki avioliitot virallistaisi valtio (aivan kuten Ranskassa ja Saksassakin), sekä että kuolemisasioitten hoitamisesta (aivan kuten syntymäasioistakin) virallisvastuun hoitaisi valtio. Kaikki huru-uskomuksellinen kuolemalla pelottelu ja riekkuminen "kuolemanjälkeisen elämän" soopa-hömpällä pitäisi saada pois, jotta dementikkovanhukset eivät joutuisi uskomuksista kärsimään.
  • 5 / 7
  • human
  • 28.3.2019 11:03
kirkollispuuhasteluissahan on umpi-hölmöä sekin että tarinasatuhahmo-jeesushan julistaa raamatussa että avioliiton ulkopuolinen seksi on kiellettyä ... mutta kirkkohan kuitenkin hyväksyy sen.

Ja muutenkin uskomus, joka pohjaa sekä höppeli-mooseksen kivikautisiin kivitystuomiolakeihin ja 1700 vuotta ajantasiastamattomina homehtuneeseen lisäosaan, on ideologisestikin pystyynkuollut. Etenkään elämä moraaliksihan siitä ei mitenkään ole, kaikessa sen ristiriitaisuudessa. kristillisen opinhan voi kiteyttää raamatun pohjalta siihen, että: tee/älä tee näin.

Ja kun raamattu teksteiltään on niin väkivaltainen, kuin se on, niin eihän kirkko voisi ainakaan antaa naisparille tai miesparille vihkiraamattuahan, sillä olisihan se kornia antaa kirjanen jossa teksti tuomitsee surmaamaan miehen kanssa rakastelevan miehen ja tuomitsee helvettiin naistenkeskisen rakkauden, sekä etenkin tuomitsee miehen kanssa sekstaavat vaimo-aviomiehet. Ja jossa tarinasatuhahmo jeesus julistaa ettei vanhaa lakia kumota, vaan on vain ristiriitainen lisäsoppari - vain, jos uskottelet kristinuskomukseen.
Katsoin dokkarin tästä mummoikäisten heteronaisten seksimatkailusta Gambiaan, missä tyyliin yli 65v mummo makaa alle 30v gambialaisen miehen kanssa ja tää gambialainen tekee sen köyhyydestä. Kyse on prostituutiosta. Ne miehet jopa sanovat sen ääneen näille naisille, et miks ne tekee sen. SAMAT NAISET, jotka Euroopassa valittaa tasa-arvottomuudesta ja syrjimisestä tekee tätä jossakin köyhässä maassa ( ja se on rasistista ) , niin tajuaa et tää koko juttu tasa-arvosta on aivan bullshittiä ja taustalla on jotain muuta. Koko naisliike on vain iso valhe, siis minusta.
Osa näistä naisista tekee tätä koko ajan. Partnerit vaan vaihtuu. Jos ne menee naimisiin näitten miesten kanssa ja jäävät Gambiaan, niin ne elättää koko sukua niillä eläkerahoillaan, koska siellä ei ole omia rahoja ollenkaan. Se pitää jakaa. Osa näistä miehistä yrittää tällaisen avioliiton kautta päästä Eurooppaan ja sitten heti kun saa virallisen asumisluvan, jättävät heti tämän valkoisen naisen. Osalla miehistä on oma vaimo ja lapsi samaan aikaan kun sekstailee rahasta. Tässä kulttuurissa yli 30 v mies on avioliitossa.
  • 7 / 7
  • human
  • 7.4.2019 23:11
Oletko varma että kyseessä on "samat naiset"?

Tuo on monimutkainen asia, kun Suomessa on pressa, jonka vaimo on tätä 34 vuotta nuorempi, eikä jostain syystä vanhempi.
Sekä kun eräät heteromiehet, biukot, homomiehetkin ovat iät ja ajat harrastaneet täällä ja muilla mainkin paljon nuorempien metsästystä. Eli onko se epä/tasa-arvoa, kun naisetin ovat alkaneet tehdä samaa siellä sun täälläkin.

Prostituutio on varsin useasti köyhempien, heikommassa asemassa syistä tai toisista olevien riistämistä toki, eli siinä suhteessa ikävä asia miehillä ja naisilla ja siinä näkyy taloudellinen eriarvoisuus maailmassa siellä sun täällä.

Outoa onkin ettei erityisesti perussuomalaissa olla ajamassa hyväksikäyttävän prostituution ja seurakuntapiireissäkin tapahtuvan lapsien seksuaalisen pahaksikäytön torjuntatyötä oikein urakalla.
Perussuomalaistenhan luulisi olevan potentiaalia alkamaan harrastamaan vaikkapa kampanjaa: Ole 4+kymppinen hyväkuntoinen ja hyväkäytöksinen herrasmies ja lykästy Suomi-mummoon, jotta mummon ei tarvitse matkustaa rajan yli Gambiaan.