Uskonnollis-konservatiivisten järjestöjen opas: sielunhoito tai psykoterapia voi vähentää homoeroottisia tunteita (juttukommentit)

Huolestuttavaa on tietysti itsessään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen käsittely eheytysideologian mukaisesti. Näissä konservatiivis-uskonnollisissa yhteyksissä elävät nuoret ovat kovin haavoittuvia tällaiselle puoskaroinnille, varsinkin, jos koko lähipiiri edustaa tällaista viiteryhmää.

Toinen huomioitava asia on, että eheytysideologiaa sisältävää opasta myy esimerkiksi Prisma, joka oli Helsinki Pride -tapahtuman yhteistyökumppani.
Abrahamilaiset uskonnot voitaisiin vaikkapa kieltää lailla.

Tämänkaltainen henkinen väkivalta, jolla yritetään rangaista nuoria ja ajaa ihmisiä itsemurhaan, ei ole hyväksyttävää ja on perusteellinen syy kieltää kaikenlainen kristillinen, islamilainen ja juutalainen toiminta Suomessa terroristisena, valtiovastaisena ja vihamielisenä toimintana. Aivan samoin kuten kiellettiin jo Vastarintaliikekin.
"Uuden oppaan laatimista on perusteltu sillä, että kahdessakymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon, eikä aiemman Tosi rakkaus odottaa -oppaan materiaali ollut enää ajan tasalla."

Heh, heh. raamattuhan on vanhentunut jo 1600 vuotta ja ylikin :D

"Esiaviollisiin seksuaalisuhteisiin suhtaudutaan kielteisesti ja "sukupuoliyhteys" kuuluu avioliittoon."

Paitsi sen Marian ja Joosefin avioliiton ulkopuolisen seksin tuotokselle, jeesukselle, kaikki tuo oli tietenkin sallittua ja suurta ihmettä ... :D
Mutta mihin tuossa kirjassa unohtuu se että jeesuksen elävältä ennen aikojaan ihmisuhraaminen sadun mukaan sovitti kaikki tulevatkin synnit etukäteen ... :D

Olen kyllä onnellisten tähtien kanssa syntynyt, kun en ole syntynyt, enkä joutunut elämään uskovaisissa luonnottomissa piireissä.
Kertoivat uudstaneensa tätäkin sivustoa https://raamattu.fi/
mutta eipäs näytä sisältö yhtään uudistuneen, eikä edes sen siivoamista ole tehty,
vaan ovat vain Lähi-idän zarathustralais-abrahamisia uskontoja paenneiden pakolaisten pään menoksi, tuohon uskontoon vikittelemiseksi, lisänneet käännöksiä vanhentuneesta sisällöstä.

Pinkiksi sivuston ovat kyllä koreilleet.
Kristillisestä eheytysliikkeestä kannattaa huomata, ettei se välttämättä tähtää ihmisen muuttamiseen, vaan vähemmistöstressin (minority stress) vahvistamiseen homoissa ja lesboissa. Pitämällä esillä loukkaavia "rikkinäisyyden" ja "eheytymisen" käsitteitä ja esiintymällä alentavasti homojen ja lesbojen ymmärtäjänä ja auttajana liike pyrkii pitämään ihmiset varpaillaan, jatkuvassa kireän levottomuuden tilassa. Milloin tipahtaa seuraava eheytyspamfletti tai YouTube-kampanja, johon homojen ja lesbojen on aiheen vastenmielisyydestä huolimatta reagoitava? Onnistuuko liikkeen ohjata julkista mielipidettä siihen suuntaan, että ihmiset sisäistävät propagandan kristityistä, jotka vain haluavat auttaa, ja suvaitsemattomista homoista, jotka eivät suostu olemaan tällaisen kristillisen rakkauden kohteena?

Eheytysliike muistuttaa minua siitä, että kun ideologisilla homofoobikoilla ei ole enää fyysistä otetta homoseksuaalisista ihmisistä rikoslain pykälien ja psykiatrisen pakkohoidon muodossa, heidän viimeiseksi keinokseen on jäänyt homojen ja lesbojen psykologinen häirintä ja yhteiskunnallisen ilmapiirin myrkyttäminen homoseksuaalisuutta vastaan.
nuo ovat sinun mielipiteitäsi ja saat olla sitä mieltä.Jos tunnet oikeita kristittyjä niin heidän ei pitäisi ketään tuomita mutta kyllä heilläkin on mielestäni oikeus kertoa mielipiteensä koska muuten,teet itse sitä mitä kritisoit toisten tekevän.annetaan kaikkien kukkien ja kaikkien mielipiteiden kukkia tai muuten olemme kohta seksuaalivähemmistöisessä diktatuurissa. terv. kristitty
miksi olet rajoittamassa toisten oikeuksia ja ajat vain omiasi ? onko tarkoitus että kaikki ajattelee samalla tavalla.mielestäni tahdot avoimempaa suhtautumista seksuaalivähemmistöihin? voisiko sinulta pyytää avoimempaa suhtautumista abrahamilaisiin uskontoihin?
Ongelma vain on siinä, että seksuaalisen suuntautuneisuuden tai sukupuoli-identiteetin tukahduttamisella voi olla yksilön henkisen hyvinvoinnin kannalta tuhoisia seurauksia; sisäinen tai ulkoinen vaatimus tukahduttaa niin muille kuin itsellekin haitaton ominaisuus itsessä pakottaa yksilön vajavaiseksi, vieraaseen muottiin.
Niin sosiaalisesti kivaa kuin relativismi olisikin, se ei ole kestävää.

Kaikki kukat eivät missään nimessä voi kukkia, kun kyse on toisen ihmisen henkisestä vahingoittamisesta.

"Eheyttäminen" ei ole edes kukka, vaan pimeää tietämättömyyttä ja taikauskoa ja ihmisen pitäisi päästä sellaisesta irti, jotta oikeat kukat pääsevät valoon kukkimaan.