Jani Toivola ei aio enää ehdolle eduskuntavaaleissa (juttukommentit)

  • 1 / 17
  • Kolmoisritti
  • 6.10.2018 12:43
Ilmeisesti oli liian suurissa saappaissa.

Eduskuntatyö on hyvin vaativaa ja siellä on minuuttiaikataulu: Suomen eduskunta kehuu itseään olemalla Euroopan tehokkain parlamentti. Tämä tehokkuus on itseisarvo, mutta siinä palaa ( poltetaan ?) nopeasti loppuun. Sitten on se, että jos hajottaa itseään liikaa, niin mikään asia ei suju kunnolla, vaan menee käsistä eikä hallitse. Joka tapauksessa siinä pitää opetella täysin uusi , vaativa ammatti, kun menee eduskuntatyöhön.

Työn kuormittavuus lisää riskiä masentumiselle, vaikka nykytutkimuksen mukaan ollaan yhä edelleen sitä mieltä, että suoliston bakteeriflooralla olisi merkittävä rooli kuten on esim. lihavuudessa.

Sitten voi olla myös, että hänet " ammuttiin alas " tällä taksijutuilla jne. Tuhottiin poliittinen ura ja sillä tavalla pelattiin ulos.
Hyvin monissa työtehtävissä on minuuttiaikataulu. Eduskunnassa on protokollansa, mutta kansanedustajalla on mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä laajemmin kuin monilla muilla. Toivolalla on ollut varsinaisen eduskuntatyön ohella monta rautaa tulessa. Tulee mieleen, että kuinka tuollainen mahtaa polttaa kynttilää molemmista päistä.

Ennemmin näyttää siltä, että mahdollisuudet äkännyt hyödynsi sen, mitä sopivuuden rajoja koetellen mutta juuri ja juuri sääntöjen puitteissa hyödynnettävissä oli. Kun tällaista tekee juuri tällaista toimintaa näkyvästikin moralisoineen (poliittisen) ryhmittymän jäsen, niin medialle on herkullinen paikka ampua kovilla.
Veikkaan että kestää kauan, ennen kuin seuraava homomies eduskunnassa tulee kaapista, vapaehtoisesti tikkatauluksi kitumaan, vaikka Ranneliike ja Seta edelleen kannustavat kaapista ulos tulemiseen - uhratkaa itsenne - tyyliin. Jani Toivosen kansanedustajaura oli kärsimysnäytelmä, jota hammasta purren jatkettiin monista vaikeuksista huolimatta. "Me ollaan ihan samanlaisia kuin heterot" -hölynpölyn voisi lopettaa. Ainoat ystävät ja juttukaverit Toivosella eduskunnassa olivat naisia. Surullista, sillä heteromiehet ovat mukavia kavereita ja juttuseuraa.

Muistakaa tämä: Homouttaan ei kannata kertoa kenellekään muulle kuin parhaalle kaverille. Kaapista tuleminen on hanurista.
Hölöpönpölöpon 1965. Kaapista tuleminen kannattaa. Mutta ei ennen kuin on sinut itsensä kanssa.

Ja onhan siellä eduskunnassa kaksi muutakin homomiestä ja vieläpä yksi nainen.
smo: "Kaapista tuleminen kannattaa. Mutta ei ennen kuin on sinut itsensä kanssa."

Kaapista tuleminen on todella eilistä - ihan hölmöjen hommaa. Mutta jos haluaa pilata tulevaisuutensa ja leiman otsaansa niin siitä vaan. Tälle lahkolle uhrinsa antaneet ovat pelkkää julkisuus-materiaalia, palkaksi tulee vain taputuksia. Mitään muuta tukea ei kannata odottaakaan. Yksin jäävät kärsimään ongelmiensa kanssa.

Mutta jos on julkisuushakuinen meikeillä läträävä tyyppi, eli "on sinut itsensä kanssa", ei kaapista tarvitse tullakaan, kun jokainen näkee muutenkin mistä on kyse.

Julki-homoudesta ei ole kantajalleen mitään muuta kuin haittaa. Ja vaikka tämän asian moni kaapista tullut on minulle kertonut, tässä lahkossa se ei merkitse yhtään mitään. Eli tästä asiasta on turha keskustella täällä, se on yhtä turhaa kuin yrittäisi puhua uskovaiselle järkeä päähän.

Kenenkään seksuaalisuus ei kuulu kenellekään, mutta tässä lahkossa seksuaalisuus on ihmisen tärkein ominaisuus, muista lahjakkuuden lajeista tai ominaisuuksista viis.
En ole kirjoittanut "seksuaalisuudesta" vaan seksuaalisuudesta, ja minulle ne ovat ihan samoja asioita. Toivottavasti sinullekin.

smo: "Kaapista tuleminen kannattaa."

Ihan suoraa valehtelua ja tosiasioiden vääristelyä, kuten lahkolta sopii odottaakin.

Kaikille nuorille haluan sanoa - kaapista tuleminen vain sotkee elämänne. Panostakaa itsenne kehittämiseen ja opiskeluun - se on suomessa ilmaista ihan huipulle saakka.
Olin kerran käymässä eduskunnassa ja huomasin, että siellä on aivan omat sääntönsä ja se tuntui minusta pelottavalta. Jotkut Kokoomuksen poliitikoista antoivat itsestään aggressiivisen vaikutelman. Kova on työpaikkana, tuumin silloin. Tää jengi joka on siellä ian kaiken istuneet, antoivat hyvin kaksinaamaisen kuvan itsestään: julkisuuskiuva oli erilainen kuin mitä he tosiasiassa olivat.
Minusta Toivola ei ollut tarpeeksi terävä, vaan kiltin rooli korostui. Juoksi kouluissa. Olisi keskittynyt enemmän sateenkaariasioihin. Jos on koko ajan ravaamassa jonnekkin ulos työpaikalta, niin vaikuttaa välttelemiseltä.
Tietenkään ei voi olla kuin se yksi mies joka jankutti vain yhtä lausetta sotaveteraaneista, vaan siellä käsitellään kaikkea yhteiskunnallista ja täytyy osata taloustiedettä jne. Mutta homot ovat niin pieni ryhmä, että meidän asiat saataisin vähällä rahalla kuntoon. Mutta ei siitä kukaan piittaa. Me ei olla mitään! Me ei olla edes sen arvoisia, nimittäin.

Maailman polttavimpia kysymyksiä on väestönkasvu, köyhyys, korruptio. Yksi keino hallia massoja on Kiinan esimerkki, missä puolueesta tulee uskonto ( marxismi ). Väkisin alistetaan sille. He eivät ole nimittäin myöskään luovuttaneet maailmanvallankuomouksen ideasta...

Sitten on tietenkin että kun on miljardeja köyhiä, ei riitä mielenkiintoa luonnon vaalimiseen. Mutta ei sitä tee länsimaatkaan! Miksi?
Mikä 1965 on sama asia minkä kanssa? Ja mitä niillä "samoilla asioilla" tarkoitat? Mihin siis viittaat.

Kaapissa oleminen tarkoittaa olemista se henkilö, joka ei lounaalla, kahvipöydässä tai muissakaan sosiaalisissa tilanteissa ole avoin - jos näihin tilanteisiin lähtee ylipäänsä mukaan. Kaapin kontrolli omista sanomisista ulottuu oikeastaan jokaiseen omaan vuorosanaan. Se uuvuttaa ja saattaa joskus näkyä muille hämmentävinäkin ristiriitoina. Toimiva sosiaalinen kanssakäyminen taas helpottaa monissa tilanteissa työelämässäkin.

Ja Kolmoisritti; eduskunta tosiaan on yhteisönä laisensa. Helsingin Sanomissa oli mielenkiintoinen juttu aiheesta, sillä eduskunta elää vastakkainasetteluista ( https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000005852114.html ), joiden aiheuttamia konflikteja pyritään hallitsemaan ennakkoon esimerkiksi vakiintuneilla käytännöillä ja sanattomilla säännöillä. Jutun taustalla on Anna Kontulan (vas) kirja "Eduskunta – Ystäviä ja vihamiehiä".

Homojen (ja muiden hlbti-vähemmistöihin kuuluvien) asiat saadaan kyllä käytännössä ilman erityistä lisärahaa kuntoon. Mitä tiukemmin hlbti-aihepiiri saadaan leivottua osaksi yleisiä yhteiskunnan toimintoja ja rakenteita sitä kestävämmin hlbti siellä on.
Jani Toivola on tehnyt mahtavan hyvää työtä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asioiden ja lainsäädännön edistämisessä, jopa oman terveytensä (masennus) kustannuksella. Hänelle olen todella kiitollinen. Tästä tulikin hyvä syy muistaa häntä kiitoksilla juuri nyt.

***

Kaapissa kykkivä henkilö ei kenties tajua sitä, että hän saattaa sulkeutuneella käytöksellään oikeasti paljastaa oman kaappinsa. Sen lisäksi kaappeilu, jatkuva piilottelu, kuluttaa valtavasti omaa henkistä pääomaa ja energiaa aivan turhaan.

Minä istuin kaapissa vuosikymmeniä sitten mm. johtuen silloisesta lainsäädännöstä. Työtoverit ovat jälkeenpäin kertoneet minun käyttäytyneen eri tavalla kuin toiset. Eli en kertoillut/rehvastellut kahvitunnilla naisystävistäni ja muista heteropariutumiseen liittyvistä koreografioista. Monelle kolleegalleni käytökseni oli päivänselvästi merkki homoudesta. He eivät kuitenkaan yleensä uskaltaneet ottaa asiaa puheeksi peläten minun kielteisiä reaktioitani.

Muutama henkilö koetti auttaa minua kaapista. Naispuolinen esimieheni totesi kerran ollessamme kahden kesken "Juhani, me täällä emme tiedä sinusta mitään muuta, kuin että asut Lauttasaaressa ja käyt kuntosalilla. Kerro, kuka sinä olet."

Tuosta lausumasta seurasi, että kerroin hänelle olevani homo ja eläväni parisuhteessa miehen kanssa. Itselleni se oli suunnaton helpotus. Seurasi muutakin hyvää. Pomostani ja hänen perheestään tuli meille perhetutut ja ystävät, jota jatkui hyvin pitkään. Tulin työyhteisössäni ulos kaapista hieman tuon keskustelun jälkeen. Välit työyhteisöön paranivat merkittävästi, koska muutuin avoimemmaksi ja seurallisemmaksi. Lähes kaikki työtoverini halusivat tutustua myös mieheeni, joka myös toteutui.

Minulla on hyvin monta hyvin myönteistä kokemusta kaapista ulostulosta. Kun on pystynyt hyväksymään oman seksuaalisen identiteettinsä, erittäin hyödyllinen jatko omaa itseään ajatellen on kaapista ulostulo.
Suositteletko nimim. 1965 heteroseksuaalisesti suuntatuneita pysymään kaapissa, eikä tuomaan esiin seksuaalista suuntautumistaan?

Jani Toivolalle Eduskuntakaan tuskin on ollut ainakaan "masentavan" homofobinen, sillä on hyvä muistaa että ylivoimainen enemmistö kansanedustajista äänesti yhdenvertaisen avioliittolaki-petrauksen puolesta.

Ja kaappiin biiloutumalla, HLBTIQ-ihmisiä selkään puukottamalla, tuokaan ei olisi onnistunut - sillä etenkin rakkaudessa pitää arvostaa ja rakastaa itseään, jotta muutkin voivat arvostaa ja olla rakastavia lähimmäisiä ja tuttavia ja työkavereita.

Ainakaan omasta mielestäni kyseisen Jani Toivolan seksuaalinen identiteetti ei ole ollut se keskeinen asia eduskunta-politiikka-kommelluksissaan, vaan ihan muut asiat.

Tokihan Eduskunnassakin näkyy se ristiriita, että esim. persujen hetero-törttöilyt saavat heiltä vain jatkua ja persu-ryhmä vain taputtaa heitä liki jatkamaan samaa rataa. persu Teuvo Hakkarainen on sentään oletus-heterona käynyt väkivalloinkin naisen kimppuun Eduskunnassa. Mutta ilmeisesti kristillis-väritteisillä persuilla omiensa synnit kuitataan jo kauan sitten sovitetuiksi ja niiden annetaan kuulua kuvioihinsa.
smo, juhaniV ja human, - voisitteko lukea uudestaan mitä kirjoitin.

Olen kirjoittanut tänne monta monta kertaa että omasta suuntautumisesta voi ja kannattaakin kertoa esim. parhaalle kaverille. Jo se on monelle rohkeutta kysyvä ulostulo. Työyhteisössä yksilön (myös omani) homous paljastuu kai ihan luonnostaan, jos ei puhunut naisista työpaikalla koskaan mitään. Mä keskityin duuneihini, ja sainkin todella paljon aikaan. Homouttani ei sanottu ääneen (pientä vihjailua lukuun ottamatta) ja toisinaan teki mieli huutaa ääneen mikä on totuus. Erilaisuuteni siis kuitenkin hyväksyttiin, vaikka siitä ei puhuttu mitään. En tiedä olisinko edes halunnut siltä osin avata yksityisyyttäni. Minulla ei ollut erityistä haluakaan ystävystyä työkavereideni kanssa. Sosiaalinen elämäni oli ihan muualla.

Tämä ketju alkoi Jani Toivolan tapauksesta, ja hän on julkisuuden henkilö. Julkisuus itsessään on niin raadollista, että en ikinä suosittelisi kenellekään kaapista tuloa koko kansan äimisteltäväksi. Ja tätä näkemystä te ette muuta miksikään, vaikka julistaisitte taivaallisen autuuden ja rauhan alkavan kaapista tulon jälkeen, sillä liian monta masentavaa esimerkkiä on tiedossani.
Noh 1965, minä taas en näe, että kaapista ulkona oleminen on ollut tässä(kään) tapauksessa ongelmia aiheuttanut yksityiskohta. Varmaan yksi sinua ja minua erottava asia 1965 on se, että minulle työyhteisössä sosiaalisten suhteiden (onko se ystävyyttä vai työkaveruutta tai jotain) synnyttäminen ja ylläpito on itsestään selvää.
Nimimerkki 1965, ymmärrän kantaasi vallan hyvin, jos työsi on liukuhihnan ääressä mutterin vääntämistä. Nykyaikaisissa työyhteisöissä sosiaaliset taidot ja empatia ovat tärkeitä avuja oman menestymisen ja hyvän työyhteisön hengen vuoksi. Kaapissa kököttäminen ei ole mitenkään sellaista.
  • 15 / 17
  • Kolmoisritti
  • 9.10.2018 11:49
Joillekin, jotka ovat mukana järjestötoiminnassa aktiiveina siitä voi olla hyötyä.
Nyt on menossa brasilian vaalit ja siinä yksi ehdokas kertoo äänekkäästi mitä mieltä on homoista ja hakee ääniä äärikonservatiiveista helluntailaisista. Tämä uutisoidaan koko maailmalle: " jos poikani olisi homo, niin ...." Se on tietenkin taktikointia ja homot ovat helppo maalitaulu. Sama juttu Venäjällä menossa. Se on keino vältellä todellisia asioita kuten rikollisuus, köyhyys, korruptio, mutta tavallinen talliainen uskoo auktoriteetteja eikä epäile, että valehdeltaisiin, kuten he tekevät. Samaa tehtiin Hitlerin Saksassa ja samaa tehdään Kiinasssa, missä korruptiosyytteen varjolla pidätetään toisinajattelijoita. Maailma on tällainen valheitten verkko. Mustamaalaaminen on helppo ottaa aseeksi. Mitään todellisia faktoja ei pyydetä, vaan saa sen oman paskaisen mielipiteensä aina kertoa.
Liike-elämässä on tärkeä syöttää firmoja ja sitä tehdään. Facebook on hyvä esimerkki, missä ihmisten tietoja leviteltiin yrityselämässä. Näitä myydään eteenpäin ilman lupaa. Siellä kaikenlainen kansalaisoikeuksista puhuminen on sosialismia ja kommunismia.
Millainen maailma sitten on? Minusta homot eivät oikein ymmärrä, millainen maailma todella on ja miten siellä kilpaillaan ja käytetään kaikkea hyväksi.
Sitten on tämä riski saada näitä stalkereita.
Meidän pitäisi kaikin voimin tukea Eurooppaa maanosana, koska tämä on kaikista demokraattisin alue koko maailmassa. Työtä pitäisi tehdä jotta estetään sellaisten maiden kuten Kiinan, Venäjän ja Yhdysvaltojen hajottava työ. Nämä maat eivät halua, että EU olisi olemassa. Kiina on jo luonut oman kauppaliittonsa, jonka vetäjänä se on. Sen lisäksi se levittäytyy Afrikassa ja on rakentamassa uutta "silkkitietä". Kiina on hyvin vaarallinen, koska se on totalitaristinen maa. Kiina haluaa näyttää koko maailmalle, että voi olla menestyvä ilman demokratiaa. Kaikkea tällaista pitäisi voimakkaasti vastustaa.

Soini oli EU:ta vastaan, mutta haki kumminkin rahat pois eli käytti hyväksi systeemiä omaksi hyödykseen.
JuhaniV: "Nimimerkki 1965, ymmärrän kantaasi vallan hyvin, jos työsi on liukuhihnan ääressä mutterin vääntämistä. Nykyaikaisissa työyhteisöissä sosiaaliset taidot ja empatia ovat tärkeitä avuja oman menestymisen ja hyvän työyhteisön hengen vuoksi. Kaapissa kököttäminen ei ole mitenkään sellaista."

Hohhoijjaa ja halleluja.... Olen luovan työn tekijä, jossa oma rauha on yksi onnistumisen edellytys. Maalaat työstäni ja henkilökohtaisesta elämästäni epäsosiaalisen erakon kuvaa, mutta kuva on epäonnistunut ja väärä. Lopeta syyttely ja henkilöön meneminen. Moderaatio (smo) ei suoltamaasi potaskaan ole aikaisemminkaan puuttunut, joten kokeile muuttaa itse asennoitumistasi aikuisempaan suuntaan.
Sitten on tällainen aivan käytännön asia, että ketä äänestää vaaleissa. Sillä on suuri merkitys. Nyt nähtiin, miten perussuomalaiset vedättivät omia äänestäjiään ja lopputulos oli hajoaminen, koska parlamentissa istuvat eivät halunneet luopua omista tuloistaan ja pressa joka on myös konservatiivi puuttui asiaan...outoa. Mutta tässä näkee, mihin ollaan valmiita ja ettei pelisääntöjä noudateta. Jos äänestää konservatiiveja, niin he eivät aja meidän asiaa millään tasolla- he ajavat ainoastaan hyvätuloisten asiaa ja yritysmaailman etuja. Tällaista samaa tapahtuu joka puolella Eurooppaa. Se tarkoittaa ihmisryhmiä, jotka haluavat kaikki rahat ja omat rikastumiskanavansa eivätkä välitä huono-osaisista. Voi matkustaa Ukrainaan katsomaan millaista se on käytännössä tai Kreikkaan: ihmisiä makaa kaduilla! Seksuaalisten vähemmistöjen olisi hyvä olla poliittisesti valveutuneita ja vetää yhtä yli puoluerajojen, muuten tullaan päähänpotkituiksi ja syrjäytetään. Ei tässä mitkään vuorovaikutustaidot tai pehmeät arvot auta. USA:ssa nähtiin millainen paskiainen tuli pressaksi, joka ei vttu viis välitä luonnosta eikä mistään: hän pääsi siihen tällaisella toisten kandidaattien mustamaalamiskampanjalla. Kun mietitään jälkikäteen miten hyvä pressa Obama oli ja millaista lokaa sai niskaansa siellä, niin näkee miten rasisistista ja homofobista koko touhu on. Viime kädessä siinä on kyse vain rahasta: kuka saa ja miten paljon.

Törmätään aina rahaan ja siihen miten hyvinvointi jakautuu ihmisryhmien kesken. Sitten on tällaista aktiivista toisten työntämistä marginaaliin propagandan eli valehtelemisen avulla. Puhutaan paskaa ja yllytetään, koska tiedetään miten turvallisuushakuisia ihmiset ovat. Monissa maissa homoja pelätään, koska meidät on niin stigmatisoitu ja loattu. Estetään saamasta työtä ja työnnetään jonnekin syrjään köyhyyteen. Millä elää? Toiset joutuvat myymään itseään rahasta. Mitä valintoja silloin voi tehdä muuta kuin nostaa kytkintä ja muuttaa pois. On maita ja ympäristöjä, missä ei voi elää ja suurin osa maailmaa on tällaista. Siksi on tärkeätä, että Eurooppaa varjeltaisiin ja vaalittaisiin yhtenäisenä kauppa-alueena, koska se turvaa meille paremmat olosuhteet elää. Toinen seikka olisi varautua sen hajoamiseen. Skandinavian maitten tulisi minusta muodostaa yhtenäisempi ja kiinteämpi yhteenliittymä. Enemmän yhteistyötä.

Eu tullee hajoamaan (, jos hajoaa ) vain sen takia, että mukaan otetaan maita, jotka viis veisaavat demokratiasta. Ne haluavat vain hyödyt. Ei pitäisi kaikkia ottaa.

Sitten ongelmaksi tulivat Kreikka, Italia ja Espanja, missä ei makseta veroja, vaan kierretään ne. Tällaiset turistimaat, missä kauppiaat tekevät kuitintonta kauppaa ja turistit ummistavat silmänsä- ei saisi ummistaa silmiänsä, koska se kolahtaa omaan nilkkaan. Yksikin yrittäjä sanoi minulle Kreikassa, että " meidän tulee selvitä! ". Siellä on eri hinnat turisteille ja omalle väelle. Ryöstetään toisia . Yksikin taksi sanoi minulle, kun häpesi, että: " Otinko minä sinusta liikaa ? ".