Marko Hamilo väittää, että homojen ja lesbojen kanssa tehtiin yhteiskuntasopimus 1990-luvulla: eivät keikuta vanhoja instituutioita (juttukommentit)

"Sateenkaari-ihmisistä sallitaan vain yksi mielipide"
Niin, mikä tässä on ongelma? Ihmisoikeudet kun eivät ole mitään vitun "mielipidekysymyksiä".

Pakolaisuuspolitiikka ja Euroopan Unioni taas ovat aivan eri asioita ja eivät kosketa samalla lailla ihmisoikeuksia, joten niistä voitaneenkin sallia myös näitä eriäviä mielipiteitä.

Kommenttia muokattu: 18.09.2017 klo 16:06
Hassu näkemys myös että 90-luvulla asiat olivat hyvin. Siihen aikaan ei ollut edes translakia vielä olemassakaan ja homojenkin syrjintä oli yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla yleistä. Sekö ei ole näiden "arvokonservatiivien" mukaan ongelma?
  • 3 / 20
  • Homopallero
  • Homopallero
  • 18.9.2017 17:14
Niin ne "enemmistön vanhojen instituutioiden" rajat ovat siirtyneet aikuisten välisistä vapaaehtoisista seksisuhteista aina viimeiseen avioliittolinnakkeeseen asti ja ihan voivat vastustaneet omaa ylimielisyyttään tappiostaan syyttää. Omaa narsismia, ylenkatsetta ja inhoa kun on hyvin vaikea esittää järjellisinä saatikka edes moraalisesti ymmärrettävinä perusteluina erottelun ja eriarvoisen kohtelun vaatimiselle.

Kommenttia muokattu: 18.09.2017 klo 19:22
"Heitä on aina ollut ja jos he ovat avioliitossa, tuskin kukaan kadulla sitä huomaa."

Muuttuvatko homot näkymättömiksi mennessään naimisiin?

"Roman Schatz soisi seksuaalivähemmistöille että ”pitäkää nyt hauskaa ja olkaa vähän rivoja, kun teillä on ollut niin vaikeaa ja 70-lukuun saakka lailla kiellettyä”."

Itse "soisin" Roman Scahtzille tutustumista homokulttuuriin, tai pikemminkin kulttuurihistoriaan ennen ja jälkeen 1970-luvun murroksen. Vaikeudet tuskin ovat minnekkään kadonneet vaan tulleet näkyviksi. Se, että samaa sukupuolta väliset liitot sallitaan laissa ei ole nyt kauhean revittelyn paikka vaan tasa-arvokysymys eikä mikään päätepysäkki, jonka jälkeen vaaditaan vielä vähän enemmän.

"Puna-vihreään ajattelutapaan kuuluu, että suvaitaan sekä homoja vihaavaa islamiin uskovaa että homoja."

Eikä kuulu.
Tuo Marko Hamilo on ristiriitaissuuden malliesimerkki.

Hamilo vaahtoaa että "Ihmiset ovat puolesta tai vastaan. Polarisaatio on raju. Keskellä ei ole tilaa ihmisille, jotka olisivat jossain asiassa yhtä mieltä ja toisessa asiassa toista mieltä."
Mutta, hän leimaa ne, jotka eivät kannata hänen ääri-kristillisiä, natsi-aatteitaa, muka vihervasemmistoksi, eikä hän itse kykene, eikä halua ymmärtää että noista äärileireistä erossa pysytteleviä, "kultaisen keskitieen kulkijoita" on valtaosa suomalaisistakin.

"Hamilo nostaa esiin kysymymyksen islamilaisista maista tulevista pakolaisista ja homoista. Homot ovat valitsemassa puolensa. Olisiko homojen oltava suvaitsevaisia myös niitä kohtaan, jotka eivät suvaitse homoja."

Katsot Hamilo, kun ajatustesi kaltaiset juuri äskettäin, vain 75 vuotta sitten terrorisoivat ja joukkosurmasivat homoja yli 10 000 tuossa ihan keskellä Eurooppaa, joten homoilta meni kyllä luottamus moisiin nationalisti-äärikristittyihin.

Samoin, monien kokemusten mukaan Hamilon ideologiakumppanit (persut, vimpan päälle kristityt, natonalismifanaatikkouskovaiset) "suvaitsevat" homoja selvästi vähemmän, kuin monet, varsin maallistuneet pakolaiset, jotka tulevat islamilaisista (lue: itse asiassa uskovaispersuja varsin lähellä olevien fanaatikkosaarnaajien) maista.

Hamilo: "koko ajan ollaan praidaamassa kaduilla törkeällä ja epäsiveellisellä tavalla, jota ei heteroille sallittaisi"
Kertoisikto Hamilo, koska homot muka ovat olleet kieltämässä sadomaksokistista pääsiäiskekkulointia kaupungilla, saatika varsin heteroseksuaalista Samba-karnevaaliakaan yms.?

"Hamilo on kristillistä traditiota arvostava ateisti" ... öööh ... eli siis sellainenko, joka kristityt olisivat Suomessa tuominneet kuolemaan 1800-luvullakin? Vaiko sitä kristillistä 'valehtelu ei ole synti eikä mikään' -traditiota arvostava?

Hamilolla on kuitenkin ilmiselvä rakkaus-suhde sekä äärikristittyjen että ääri-islamistien yhdessä, samanlaisena harrastamaan naisten dissaukseen ja homojen syyttelyyn. Onkos hän salaa virallistanut jo 3some-suhteensa noiden kanssa?

Olisikohan Hamilo samoin suuntautunut, kuin Sebastian Tynkkynenkin, Markku Koivisto yms. homo-kateelliset?

Kommenttia muokattu: 18.09.2017 klo 19:57
Täältä löytyy sellainen neutraali kirjoitus Marko Hamilosta, joka asustaa Eirassa, samoilla kulmilla Jussi Halla-ahon kanssa.

https://www.journalisti.fi/artikkelit/2017/3/ulos-omasta-ovesta/

Hänen radikalisoitumisensa (eli persu-saarnaajien vaikutuksen) toki huomaa, sillä 1997 päätoimittaja Hamilo kirjoitti nuorsuomalaisten verkkolehdessä Livessä näoin:

”Kokoomus edustaa konservatiivista traditiota, me liberaalia (tämä näkyy esimerkiksi nuorsuomalaisten suvaitsevassa ja Kokoomuksen nuivassa suhtautumisessa homoseksuaaleihin ja ulkomaalaisiin).”
Jos M.Hamilon media olisi valtamediaa,olisi se kammottavaa meidän kan-
nalta,Suomi olisi masentava maa asua uutiset olisivat yksipuolisia ja vah-
vasti säänneltyjä, saataisiin olla kaapissa vielä mahdollisesti pitkään,totuut-
ta saisi hakea uutisista muualta,Marko.H saa ihan vapaasti arvostella kaik-
kea mitä haluaa. Éikö hänelle mikään riitä? Homotko risoo?
Onkohan tämä elitisti Hammilo sama henkilö, joka on käynyt helsinkilaistä kielieliittikoulua, on arkkitehtiperheen vesa ja elänyt vanhempineen Kaivopuistossa?

Hän halveksii tavallista kansaa, kute käy ilmi hänen monista kirjoituksistaan, vaan eipä ole kummoinenkaan tieteellinen toimittaja itsekään, ei edes kunnon tieteelistä koulutusta.

Muuten, onko Human viimeissa toteamuksesaan oikeassa, jos, niin on se vaan outoa kun hän ja tuo Tunkkynenkin osoittavat tyhmyytensä homofobian ja muiden vastaavien avulla.
Kyllä Hamilo on mielestäni oikeassa tässä "Hamilon mukaan valtamedia jättää käsittelemättä kolme tabu-aihetta. Niissä vain tietyt näkökulmat sallitaan. Yksi on maahanmuutto, toinen Euroopan unioini ja kolmas on homosaatio, seta-agenda, sateenkaariasiat. Näistä saa olla vain yhtä mieltä. Jos näistä on eri mieltä, on ihmisvastainen tai populisti. Lisäksi Trumpista ja Venäjästä vain yksi mielipide on sallittu. Ihmiset ovat puolesta tai vastaan. Polarisaatio on raju. Keskellä ei ole tilaa ihmisille, jotka olisivat jossain asiassa yhtä mieltä ja toisessa asiassa toista mieltä. Jos on asioista eri mieltä, joutuu hyvin herkästi huonoon valoon. Ilmiantajat sosiaalisessa mediassa nopeasti paljastavat ”väärät” mielipiteet." Ei noista tosiaankaan näe asiallista keskustelua ns. valtamediassa. Siellä maahanmuuttokriittisyys rinnastuu persuun, EU-kriittisyys Väyryseen(/Soiniin) ja homasaation vastaisuus Räsäseen. Nuo puolestaan aktivoivat useimmissa "oikeinajattelevissa" sellaisen kimpun mielleyhtymiä että keskustelu nyrjähtää asialinjalta, jos sillä on kerennyt olla, mitä tulee em. teemoihin. Tämä siis ottamatta kantaa itse teemoihin, itse liberaalina.
On se tietysti ikävää homo-ongelmaisten kannalta kun seksuaalista tasa-
arvoa pitäisi kannattaa,eihän tällaiseen mitään homosaatiota tarvita eikä
salaliittoja.Asiatiedon levittäminen kuuluu sivistysvaltion periaatteisiin ja kun on ihmisoikeuksista kyse on asiatiedon oltava vahvasti perusteltua.
On kohtuullisen epätieteellistä väittää, että homojen kaltainen pieni vähemmistö pystyisi ylläpitämään jotain "homosaatiota".

Olen vuosien ja vuosikymmenten aikana nähnyt ja kuullut monet homoja koskevat keskusteluohjelmat, joissa ei ole ainoatakaan "asianosaista" eli homoa. Ja kas kummaa Hamilon ja Schatzin juttu kuulunee tuohon samaan joukkoon.

Ehkä muutoksessa onkin "heterosaatio" eli liberaali vs. konservatiivi heterosaatioporukka ovat kinanneet keskenään heteromonian (vrt. hegemonia) muuttumisen tarpeesta ja suunnasta.

Tuon kinaamisen aikana homot ovat lähinnä miettineet miten pysyä hengissä, mitä työtä voi tehdä ja voiko mitään elämänsä unelmia edes yrittää toteuttaa.

On siis erilaisia näkökulmia jännästi uusiin sivistyssanoihin. Bill Maherilla on myös uusi näkökulma.
https://www.youtube.com/watch?v=-mDl8GqRxuw Jälleen kerran hauska ja oivaltava.
Hamilo on vain yksi esimerkki Suomessa onneksi vielä aika vähäisestä "uudesta homofobiasta". Sen kannattajat eivät välttämättä ole perinteisessä mielessä uskonnollisia tai konservatiivisia.

Tällainen ajattelu on noussut yleiseksi esimerkiksi Yhdysvaltain alt-rightin, "alt-leftin" ja "miesten oikeuksien" kannattajien joukossa (esim. Chateau Heartiste). Tällä tavoin ajattelevista monet ovat oman ilmoituksensa mukaan ateisteja ja tieteellisen maailmankatsomuksen omaavia. Suomessa jonkun Henry Laasasen puheissa saattaa ehkä kuulla heikkoja kaikuja samantapaisesta ajattelusta.

Jostain on syntynyt tämä ajatus, että homoilla on jo liikaa oikeuksia, pride-kulkueet ja homoporno ovat säädyttömiä ja homot ovat omalla "provosoivalla" käytöksellään" oikeuttaneet homofobian. Kuitenkaan esimerkiksi heteropornoa nämä henkilöt eivät usein vastusta.

Olen huolissani tästä "uudesta homofobiasta". Perinteinen uskonnollinen homofobia on jotenkin helpompi kumota, kuin näiden "uusien homofoobikkojen" osin tieteellisen kieleen (esim evoluutiopsykologia) puetut viha-argumentit
Kun Suomalaisilla on tietoa enemmän seksuaalivähemmistöistä ja tukea
alkaa tulla enempi muiltakin kuin vain Hlbtiq ihmisiltä se on sitten sitä "ho-
mosaatiota" joka on vaarassa viedä kaikki mukaan,ja sitä sitten pitää mie-
lipide asiana vastustaa.Pahinta heterosaatiota on vihaisten ääriryhmien toi-
minta meitä vastaan ja sehän on kansainvälistä.
”mutta myös seta-agenda aiheuttaa nopeasti kielteisiä reaktioita. Hamilo sanoo, että osa homoista ja transsukupuolisista alkaa olla kyllästyneitä siihen.”

No nythän on niin, että me homot olemme kyllästyneet Hamilon höpötyksiin jo ajat sitten. Hyvin harva Hamilon kirjoitelmia edes viitsii lukea.

Yhdeksän vuotta sitten Hamilo yritti todistaa Tiede-lehdessä, että (kaikki) heteromiehet pitävät homomiehiä ällöttävinä. Sen jälkeen Hamilolta ilmestyi kirjoitelmia, joilla hän yritti todistaa, että mustat ihmiset ovat tyhmempiä kuin valkoiset. Pian sen jälkeen Hamilo ei enää kirjoitellut Tiede-lehteen.

Hamilo kirjoittelee nykyisin persujen äänenkannattajaan ja Oikea media -nimiseen höpöjulkaisuun. Tämän ”oikean median” tasosta kertoo mm. se, että sen päätoimittaja on Aa-joukkion entinen puheenjohtaja Jukka-Pekka Rahkonen. Marko Hamilon ohella ”oikeaan mediaan” kirjoittelee mm. Patmos-säätiön hörhöilijänä tunnettu Juha Ahvio ja sivustolla kehutaan mm. Aa-joukkion profeettana pitämän Tapio Puolimatkan, Patmos-säätiön selittelijän Pasi Turusen ja persujen Mika Niikon kirjoitelmia. Voidaan todeta, että Marko on viimein päässyt kotiin kaltaistensa joukkoon. Kieltämättä joskus kummastuttaa, miksi jotkut vajoavat niin alas, ehkä se on luonteessa.

Marko Hamilon tyyppinen alati kitisevä toinen tapaus on Sakari Hankamäki, joka päästelee aivopierujaan mm. Uuden Suomen Puheenvuoroon. Onneksi meillä Suomessa kiihkouskovaiset ja heitä hännystelevät hamilot ja hankamäet eivät ole määräävässä eivätkä päättävässä asemassa.
Kummallista että homosaatio ja islamisaatio saavat kristityn heterosuomen vapisemaan kauhusta kun muslimeja on vain reilu prosentti ja hlbtq-väkeä vajaat kymmenen (lonkalta heitetty arvaus tämä).
"Kummallista että homosaatio ja islamisaatio saavat kristityn heterosuomen vapisemaan kauhusta kun muslimeja on vain reilu prosentti ja hlbtq-väkeä vajaat kymmenen (lonkalta heitetty arvaus tämä)."

Alistuvaa kansaa tämä heterosuomi.
Oscari: "Onkohan tämä elitisti Hammilo sama henkilö, joka on käynyt helsinkilaistä kielieliittikoulua, on arkkitehtiperheen vesa ja elänyt vanhempineen Kaivopuistossa?"
Ei näitä hamiloita nyt niin kovin montaa ole, ja arkkitehtivanhempia mahdollisesti lukuunottamatta nuo muut ainakaan eivät täsmää.
Hassu otus tuo Hamilo muuten kyllä on, sitä ei voi kieltää. Yllä kiinnitti huomiota taas se, kuinka on hyvin valikoiva kokemusmaailmansa suhteen: yllä mainitussa kirjan esittelyssä väittää olevansa maabongari, mutta on kuitenkin parhaansa mukaan vältellyt muslimimaita, ettei todellisuus vaan pääsisi sotkemaan itse väsättyjä ja netista ladattuja ajatusrakennelmia. Joillekin ihmisille pienen pienikin määrä yliopistokoulutusta (tai vaikkapa lukiokoulutusta) voi olla älyllisesti paljon huonompi kuin ei koulutusta ollenkaan.
Olen seurannut Hamilon juttuja jo pidempään. Pidin häntä vielä 5 vuotta sitten ihan fiksuna kaverina, mutta sitten mies on joutunut jollekin kaltevalle pinnalle ja valunut jonnekin minun käsityskykyni ulottumattomiin.
Kuuntelin juuri tuon Schatzin kanssa käydyn keskustelun. Kummallisinta näissä Hamilon jutuissa on se, että häneltä puuttuu melkoisen täydellisesti kyky nähdä maailman monisyisyys ja asioiden monimutkaisuus. Kaikki asiat ovat hänelle hyvin yksinkertaisia kyllä-ei-asioita. Haastattelussa (ja muuallakin) hän täysin yksikäsitteisesti leimaa islamin ja muslimit homovastaisiksi. Muinainen islam varmasti homot tuomitsee, kuten Raamatun kristinuskokin, mutta tästä on hyvin pitkä matka nykytodellisuuteen ja nykymuslimeihin, joista suurelle osalle homoissa ei ole mitään erityisen kummallista tai vastenmielistä. Enemminkin homovastaisuus tai -myönteisyys liittyy kulttuuripiiriin, ei niinkään uskontoon. Muutenkin tuo homous näyttää Hamiloa kovasti vaivaavan: mitä ihmettä niissä pride-tapahtumissa oikein tapahtuu, että Hamiloa ihan selvästi puistatti kun niistä puhui? Ei tarvitse mennä katsomaan, jos siitä alkaa voimaan huonosti. Itse olen homojuttuja ylivoimaisesti kaikkein eniten saanut eteeni Hamilon ja muiden vastaavien aitoavioliittolaisten kirjoittelusta, en mistään muualta. Symptomaattista.