Portaissa alettiin tehdä politiikkaa tai ainakin kulttuuripolitiikkaa (juttukommentit)

Sain juuri motivaatiota osallistua jokaiseen pride-kulkueeseen seuraavan vuodenkin ajan.
  • 2 / 9
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 13.8.2017 21:34
Hyödyllisempää turvallisuuden kannalta olisi ollut vasaroida ensin askelmien koholle nousseita nauloja takaisin puun sisään. Mietin joskus, että pitäsikö ottaa vasara mukaan lenkille ja naputella ainakin vaarallisimmat naulat alas.

Sateenkaariepisodin alettua en ole käynyt portaissa tarkastelemassa tilannetta.

Malminkartanon mäki on kasvattanut jatkuvasti kuntoilijoiden suosiota. Välillä porukka kulkee jonossa portaita ylös ja alas. Mäkeä voi kiertää myös vaihtelevaa kävelyreittiä. Extriimi-pyöräilijät harjoittelevat mäen toisella syrjällä. Joskus ambulanssi käy noukkimassa heitä mäen juurelta.

Mäen valmistumisen jälkeen sinne tehtiin tilataidetta. Finlandia-talon seinien murskatusta marmorista taiteilija teki valkoiset raidat Helsingin keskustan puoleiselle rinteelle. Ne näkyivät kauas. Mäen huipulla on laatoista rakennettu kompassiruusu ja lipputangoissa eriväriset tuulipussit. Marmoriraidat eivät enää näy, kasvuston peitettyä ne näkyvistä. Harmi.
Joskus loppukeväästä/alkukesästä oli fiksattu ainakin pari puuttuvaa lautaa askelmista ja mielestäni silloin oli törrönaulojakin naputeltu sisään. Toki kovassa käytössä olevissa ja luonnollisesti elävissä puuportaissa naulan kannat nousevat esiin aika nopeastikin. Juhannuksen jälkeen en ole tuolla ehtinyt vielä käydäkään kiipeilemässä.

Itse olen vähän kaksijakoisella mielellä tuosta alkuperäisestä taideprojektista. Minusta puu itsessään on kaunista katseltavaa. Kun porrasmateriaaliksi on tarkoituksella valittu säätä kestävää tavaraa, niin senkään perusteella ei maalailulle ole tarvetta. Kumma kyllä vaikkapa luonnosta ja kestävästä kehityksestä leimallisesti huolissaan olevat poliittiset voimat eivät näiden projektien kohdalla jostain syystä takerru "turhaan" maalailuun.

Kun taideprojekti (jolla kaiketi oli moninaisuuden hyväksyntää tukeva viesti) on toteutettu, en tietenkään osaa hyväksyä sen vandalisoimista. Toisaalta, ennenkin on omasta mielestä arvokkaamman taiteen nimissä tuhottu toisten tekemää taidetta; esimerkkinä Tampereen lemmenlukot kesällä 2012 ( http://ranneliike.net/teema/lemmenlukko?cid=14&aid=5887 / http://ranneliike.net/blogi.php?nick=smo&comments=25010 ).

Nyt käydään taiteeseen ja kulttuuripolitiikkaan liittyvää keskustelua.
  • 4 / 9
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 14.8.2017 21:48
Kävin tänään jälleen lenkillä mäelle. Olikohan äskeinen myrsky repinyt tuulipussit hajalle, koska nyt leppeässä tuulessa hulmusivat aivan uudet tuulipussit. Ei kuitenkaan sateenkaaren väreissä.
  • 5 / 9
  • pekka.punavuori
  • 16.8.2017 12:29
Portaat maalataan tänään uudelleen sateenkaaren väreihin. Toivottavasti nyt hiukan pidempään ilahduttavat kuntoilijoita.
https://yle.fi/uutiset/3-9776272

Taideteos on väliaikainen, koska Malminkartanon kukkulan portaita aletaan kunnostaa. Kun korjaustyöt käynnistyvät, katoaa myös taideteos.

Kommenttia muokattu: 16.08.2017 klo 12:31
  • 6 / 9
  • human
  • 17.8.2017 1:06
"kun taiteilijaryhmä maalasi askelmien etuosat sateenkaaren väreillä"

Uutisjutun ensimmäisessäkään kuvassa portaiden väritys ei ole sateenkaari-väritys, vaan näytti olevan monilla väreillä maalattu, joten mistähän tuo luonnehdinta on "repäisty"?

Vai kutsutaanko nykyään kaikkea moniväristä "sateenkaaren väriseksi"?
Sateenkaaressahan on kaikki värit, eikä värien järjestyksestä ollut nyt erityistä mainintaa. Sateenkaaren kirjohan on tasainen liukuma (lyhyestä aallonpituudesta pitkään), mutta ihmisen lopultakin vaillinainen näköjärjestelmä takertuu mukaisiinsa "pääväreihin". Ilmiö on vähän kuin seksuaalisen suuntautuneisuudenkin kohdalla: ihminen vaillinaisena ajattelee asioita (kenties helpommin hahmotettavina) lokeroina, vaikka elämän monimuotoisuus ja todellisuus on kirjo.
  • 8 / 9
  • human
  • 20.8.2017 0:37
Seli seli smo. Kyllä sitä sateenkaaren väristä yleensä on totuttu käyttämään siitä spektrin värijärjestyksen tai sitten sateenkaarilipun värijärjestyksen väristyksestä - Mitä noissa rapuissa ei ole ollut.

"Ilmiö on vähän kuin seksuaalisen suuntautuneisuudenkin kohdalla: ihminen vaillinaisena ajattelee asioita (kenties helpommin hahmotettavina) lokeroina, vaikka elämän monimuotoisuus ja todellisuus on kirjo."

Elämän todellisuudessa ei todellisesti kukaan ole kaikkea, esim. kukaan ei ole sekä homo, hetero, että biseksuaali, joten siten lokeroinnista on turhaa uikuttaa tai saarnata,

Seksuaalinen "suuntautuminen" tai "suuntautuneisuus" ovat selviä hömppäsanoja, kuten uskontojututkin, sillä ihmisen emotionaalisseksuaalinen identiteettihän ei ole kenelläkään mikään valinta, eikä myöskään kenelläkään muutu, vaan se on syntymä- ja kasvuprosessiasia, identiteetti ja sen identiteetin kehitysrakentuminen.

Suuntautua sitten taas voi vaikkapa valitsemalla pikajuoksu-suuntautumisen ja sitten myöhemmin vaikkapa jalkapallo-suuntautumisen yms.

Kommenttia muokattu: 20.08.2017 klo 00:46
Ensiksi: Lähinnä melko turhaan yksityiskohtaan takertumiseen vastasin tuon värijärjestyksen osalta. Jos niikseen tulee, voidaan toki erikseen (jossain toisaalla) käydä läpi sitä, miten spektrin tai sateenkaaren värit saadaan ihan konkreettisesti näkymään toisin kuin "sateenkaaren värissä yleensä". Mieluummin toki jättäisin asian omaan arvoonsa.

Toiseksi: Suuntautuneisuus tai suuntautuminen eivät edelleenkään edellytä esimerkiksi yksilöltä mitään valintoja tai muuttumista. Suuntautuneisuus viittaa yksinomaan mielenkiinnon kohdistumisen suuntaan. Noin yleisemmin "suunta" toki voi olla pysyvä tai muuttuva. Nykytiedon valossa seksuaalinen suuntautuneisuus on myötäsyntyinen ominaisuus ihmisessä, eikä tuota suuntautuneisuutta voi muuttaa tai valita sen paremmin omien kuin muidenkaan toimien avulla. Asiaan liittyvä identiteetti taas liittyy omaan kasvuprosessiin ja vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa.

Mitä taas tulee homouden, biseksuaalisuuden ja heterouden samanaikaisuuteen, niin... noh noiden ilmiöiden raja-aidat eivät ole kiveen hakatut.