Pitäisikö sateenkaarilippuun lisätä raitoja? (juttukommentit)

Niin, kyseessä on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kuvaava lippu, johon värit on valittu sillä perusteella. Ei ole yhtään mitään järkeä laittaa mukaan jotain erilaisia ihonvärejä kuvaavia raitoja. Oletusarvoisesti lippu ei erikseen sisällä eikä erikseen rajaa pois mitään ihonvärejä.

Naurettavaa toimintaa.
Ei, sateenkaarilippuun ei pitäisi lisätä raitoja, ellei kyse ole alkuajan vaaleanpunaisesta ja turkoosista.

Sateenkaarilipussa ( http://ranneliike.net/teema/sateenkaarilippu?aid=1106 ) hienoa on juuri se, ettei sen symboliikka ole millään tavalla kytketty mihinkään konkreettiseen toimintaan tai ominaisuuteen. Kaikki seksuaalisuuden ja sukupuolisen moninaisuutta tukevat voivat sateenkaarilippua yhtäläisesti käyttää. Se ei sulje pois, muttei mitenkään korostakaan mitään hlbtiq+ -vähemmistön ryhmiä.

On eri ihonvärin lisäksi muitakin erityisryhmiä, joiden voi ajatella jäävän jollain tavalla osattomaksi sateenkaaresta, joiden oikeus seksuaaliseen tai sukupuoliseen itsemääräämisoikeuteen tulee loukatuksi. Tällaisia ovat yleisesti heikommassa asemassa olevat; vanhukset, varattomat, vammaiset, sairaat ja vaikkapa uskonnollisen yhteisön puristuksessa elävät.

Minusta sateenkaarilippua ja pridea ei pidä liittää asioihin, jotka liittyvät muuhun kuin seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden moninaisuuden hyväksynnän tukemiseen.
  • 3 / 17
  • pekka.punavuori
  • 14.6.2017 11:04
Samaa mieltä smo:n kanssa. Jos raitoja aletaan lisätä, ei sille tule loppua. Aina tulee joku, joka kokee, ettei hänen seksuaalisuus/sukupuoli tule esiin lipusta. Eskimohomot varmaan haluaisivat mukaan valkoisen raidan jne.

Kuten tuossa aiemmassa jutussa kerrotaan, värit viittaavat elämään, parantavaan voimaan, aurinkoon, luontoon, harmoniaan ja yhteishenkeen eli ei suoranaisesti mihinkään tiettyyn seksuaalisuuteen/sukupuolisuuteen, vaan sopii niihin kaikkiin.

Ja jos raitoja aletaan lisätä, alkavat liput mennä sekaisin. Itsellänikin meni pitkään, että tajusin, että kun käydessäni Perussa Machu Picchulla ja yöpyessäni pari yötä Cuscossa lipputangoissa liehuvilla lipuilla ei juhlittu paikallista prideä, vaan se oli kaupungin ja monesti myös inkojen lippu ( http://en.wikipedia.org/wiki/Flag_of_Cusco ). Huomasin vasta myöhemmin, että lipuissa on pieni ero, joten Cuscossa astelin toiveikkain astelin katedraalin vieressä olevaan baariin, jonka ulkopuolella liehui monta sateenkaarilippua......noh, se onkin sitten jo toinen juttu ;-)

Kommenttia muokattu: 14.06.2017 klo 11:08

Kommenttia muokattu: 14.06.2017 klo 11:09
Pitäisiköhän Suomenkin lippuun lisätä varmuudeksi musta raita. Nythän siinä on vain valkoista ja sinistä kuvaamassa valkoihoisia ja smurffeja.
On puhuttu hlbti-vähemmistön piirissä esiintyvästä ikäsyrjinnästä, joten ikääntyineiden ihmisten vuoksi pitäisi lisätä harmaja raita. Varattomilla ei ole varaa edes väreihin, joten heistä muistuttamaan tarvitaan valkoinen raita - ja se samalla toisi mukaan "valkoisten" edustuksen. Mikä olisi vammaisten väri? Mikä sairaiden väri? Mikä uskonnon ikeessä elämisen väri?

Liian usein tuntuu, ettei vaan oikein ajatella loppuun asti.
Sateenkaarilippu on vanhanaikainen ja historiaa, sillä kaikkien vähemmistöjen tavoite homoista ja vammaisista värillisiin on yksi ja sama - enemmistön eli heteroseksuaalien veroinen arvoasema yhteiskunnassa. Siksi väreiksi sopisivat paremmin korkeimpien tavoitteiden sävyt, eli helmenharmaa ja beige. Transsut kautta maailman pukeutuvat mahdollisimman tarkasti tuon ihanteen sävyihin eli juuri siihen maagiseen tantta-lookiin, joka symbolisoi meille kaikille yhteisiä tavoitteita ja päämääriä. Sillä erilaisuus on kirous - eläköön tasapäisyys!
Historiallinen sateenkaarilippu kyllä jo on, mutta vanhanaikainenkin? Ei. Kyllä sateenkaarilippu on ihan tätä päivää. Ja jos katsoo kuntosalin ikkunasta ulos ulkona liikkuvia ihmisiä, niin kirkkaat värit vaatteissakin ovat taas in.
"Sillä erilaisuus on kirous - eläköön tasapäisyys!"

Ellei tuo ollut taas kerran "ironiaa", sateenkaarilippu on tasapäistävä ja "demokraattinen", jos sen pyrkimyksenä on sisällyttää koko vähemmistö?
Alakulttuureilla on omia lippuja jotka perustuvat sateenkaarilippuihin. Ehkäpä joku tehtailee myös ihonväreihin perustuvan lipun, sille olisi käyttöä aikana jolloin rasismi on framilla.

Itse tykkään miltä tuo lippu lisäraitoineen näyttää, on jotenkin ryhdikkäämpi. Mutta jos värejä pitää lisätä niin miten olisi ne kaksi, jotka eivät mahtuneet mukaan.
Tuo linkin takaa löytyvä "Queer people of Color" -nyrkkilippu on mielestäni huomattavasti fiksumpi vaihtoehto kuin lisäillä ihon väriin liittyviä raitoja - edellyttäen, että halutaan korostaa samalla rotusorron vastaista taistelua.
smo: ”Kyllä sateenkaarilippu on ihan tätä päivää. Ja jos katsoo kuntosalin ikkunasta ulos ulkona liikkuvia ihmisiä, niin kirkkaat värit vaatteissakin ovat taas in.”

Tosiaan, kuntosaleilla pukeutumisen pääväri on vuosia ollut musta, mutta ulkona saattaa vilahtaa värejäkin, sen mukaa mikä kulloinenkin trendi on.

Nyrkki sateenkaarilipussa mustuttaa mustien vapausliikkeestä, väkivallasta ja homojen nyrkkinainnista. Ei hyvä. Toivon että joskus tulee päivä, jolloin sateenkaarilippu jää unholaan ja museoidaan. Siihen voi kulua muutama sata vuotta.
"Nyrkki sateenkaarilipussa mustuttaa mustien vapausliikkeestä, väkivallasta ja homojen nyrkkinainnista. Ei hyvä."

Stonewall oli pääsääntöisesti värillisten suosima paikka, nyrkki on voimaantumisen symboli. Historian tuntien väkivaltaisiakin keinoja on pitänyt käyttää.

Ellei satu olemaan Berliinin metrotunneli, nyrkkinainnissa sormien asento on toinen.
xxx: ”Ellei satu olemaan Berliinin metrotunneli, nyrkkinainnissa sormien asento on toinen.”

Hah… roisimpia videoita katsellessa on tullut mieleen että anukseen mahtuu vaikka metrojuna. Ja missäs asennossa sormet on silloin kun sinne ahteriin tungetaan molemmat nyrkit plus käsivarret kyynärpäitä myöten? En tosiaan ole tämän harrastuksen asiantuntija, eikä minusta koskaan sellaista tule. Sairasta touhua.

Siihen lippuun nyrkin paikalle sopisi myös käsilaukku, voihan silläkin huitaista jos tarvis?
Ruskean ja mustan lisääminen Pride-lippuun ei ole ollenkaan hyvä idea, sillä se tekisi lipusta vähän samaa, kuin eräs mustakantinen kirjapahanen

https://i.ytimg.com/vi/qmhzN2d9ZCc/maxresdefault.jpg

Jenkkilässähän Pride-lippuun liittyen taisi nousta rasismi-problematiikkaa tämän takia, etenkin kun pitelee lippua tuossa totuttuun nähden väreiltään ylösalaisinkin

http://img.huffingtonpost.com/asset/scalefit_720_noupscale/5818b1d9150000d80453109b.jpeg

Ihmisten ihonvärejä kuvaamaanhan sopivat vain ainoastaan ruskean eri sävyt, sillä ihan kaikki ihmset ovat ruskeaiihoisia, vaaleanruskeasta tummanruskeaan. Valkoihoisia tai mustaihoisia ihmisiähän ei ole olemassakaan.

Tuossa mielessä se karhu-lipun yläsosan 4 raidan ruskean sävyt kuvaavatkin juuri ihmiskuntaa ihonvärien osalta. karhu-lipussa sitten ne 3 alaosan raitaa (valko-harmaa-musta) kuvaavvat sitten fetissejä tms.

"sateenkaari"monivärisen Pride-lipun nykyisen 6-väritysen värien teksti-symboliikkahan on sinällään kummajainen, koska värien tekstimääritteet eivät suoranaisesti liity seksuaalivähemmistöihin juurikaan ja symboliikkateksteitä uupuu kokonaan esim. Rakkaus, Rakastelu, Rakastaminen, joista kuitenkin on keskeisesti kyse.

http://www.uqu.com.au/images/editorimages/wednesday_markets/shoc/whatislgbtiq/shoc_gender_&_sexuality_article_pt2_rainbow_flag_8dec14_v1.jpg

Alkuperäisessä 8-värilipussahan oli mukana pink (sexuality) ja vaaleansini (art), joiden poisto oli kummajainen.

http://i0.wp.com/holidaysandobservances.net/wp-content/uploads/2015/06/Original-Gay-Pride-Flag1.png

Mutta onha tätä alkuperäistä Pride-lippuakin saatavilla tai voi tehdä itsekin
http://orig03.deviantart.net/d6f8/f/2016/187/2/e/original_gay_pride_by_pride_flags-d97f3m1.png

Kommenttia muokattu: 17.06.2017 klo 16:43
Tällä värinäkösimulaattorilla http://www.color-blindness.com/coblis-color-blindness-simulator/

voi käydä ihastelemassa sitä, miten 7% suomalaismiehistä ja jopa 12% muun maailman miehistä näkee Pride-yms-lippujen värit, suven ja kaiken muukin värien osalta. Eli miehistä 7 - 12 % on puna/viher-väri(osa)sokeita. Naisilla vastaava on harvinaista.

Lisäksi värit mielletään maailmassamme eri puolilla, eri kulttuureissa merkityksiltään moninaisesti, mistä saa kuvaa täältä

http://infobeautiful4.s3.amazonaws.com/2015/05/1276_colours_in_culture.png

Tämmöiset on komeita ideoita sateenkaari-mielihyvällä. Sydänhän on ikeasti suht'koht keskellä rinnassa, vaikka se tietyn puolen kammion pumppaaminen tuntuukin enempi toisella puolella.

http://i.ebayimg.com/images/g/8SkAAOSwLzdWSq8F/s-l1600.jpg
http://www.tcomboinc.com/images/10888_MensTank_RED.jpg
http://i.ebayimg.com/images/g/XmkAAOSw4UtWSq8G/s-l1600.jpg

Kommenttia muokattu: 17.06.2017 klo 16:40
Minä miellän sateenkaarilipun aina kokonaisuutena, en sen osina tai osien summana. Lippu on moniraitainen ja raidat eri värisiä.
Minulle nykyinen symboli riittää muistuttamaan sorrosta vapautumisesta ja moninaisuuden juhlasta.