Irlantiin kansallinen hlbti-nuorisostrategia (juttukommentit)

Tällainen Suomeenkin ja vähän äkkiä. Nyt Setalle huomio että vaikuttavat seuraavan SDP-johtoisen hallituksen päätöksenteossa tämän saamiseksi mukaan uuden translain ohella.
  • 2 / 4
  • Kolmoisritti
  • 17.4.2017 23:38
Mainitaan sanat hyvinvointi ja taloudellinen turvallisuus. Valitettavaa, että koskee vain nuoria, mutta ehkä aikuiset ovat jo menetetty sukupolvi tulevaisuuden kannalta(?). Tässä halutaan rakentaa uudenlaista ja modernimpaa ( huom!) yhteiskuntamallia. Sinänsä tässä tunnustetaan, että pitää tehdä jotain, mitä ei skandinaviassa huolita tai piitata, kun kaikki on mukamas tehty, mikä on valhe. Paljon on jätetty tekemättä. Paljon on jätetty tekemättä myös monien muidenkin ihmisryhmien kohdalla, koska konservatiiviblokki haluaa pölliä rahat ja hyvinvoinnin itselleen. Syytän nimenomaan näitä rahakasan päällä istujia, jotka keräävät tarpeettomasti lisää rahaa itselleen muodossa tai toisessa ( vrt KOKOOMUS ). Minusta se on häpeällistä: hävetkää! Niitten paskamahat saisivat haljeta.
Identiteettiään vielä rakentavien nuorten kohdalla tulevaisuuden uskon valaminen ja konkreettisemman syrjäytymisvaaran kampittaminen ovat ensiarvoisen tärkeää toimintaa.

Irlannissa tehdään aivan oikein siinä, että hlbti-nuorten elämää ja kasvua koskettavat haasteet otetaan suurennuslasin alle ja niitä koetetaan pehmentää ja ratkoa.

Kyllä, meilläkin pitäisi tehdä enemmän hlbti- ja muihinkin vähemmistöihin kuuluvien nuorten hyväksi.

Tällä hetkellä julkisen sektorin toimet syrjäytymisen ehkäisemiseksi ovat hyvin hakuammuntaa, koska asiantuntemus syrjäytymisen syiden havaitsemiseksi ja täsmätoimenpiteiden rakentamiseksi ei ole kovin korkealla tasolla. Liian usein tehdään lähinnä "jotain", jotta tilastot kaunistuvat.

Toisaalta, hyvää kehitystä meillä on esimerkiksi koulujen uudessa opetussuunnitelmassa määritelty moninaisuus-tietoisuuden lisääminen. Meillä myös ns. kolmas sektori kartoittaa, tutkii, kouluttaa ja toteuttaa palveluja - myös hlbti-aihepiiriin liittyen.

Mutta enemmänkin olisi syytä tehdä.
  • 4 / 4
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 18.4.2017 11:35
Vapaaehtoissektori eli kolmas sektori tekee tänä päivänä hyvin merkittävää työtä yhteiskunnassa. Pääosin ilmaista. Sen pitäisi olla yhteiskunnan velvollisuus ja verovaroin hoidettu, mikä takaisi työn vakaamman jatkuvuuden.

Koska vapaaehtoistyö on ilmaista, arvostus on paljolti hintansa mukaista. Se on valitettavasti näkynyt myös sateenkaarikuvioissa.

Toisaalta vapaaehtoistyö antaa omalle elämälle merkitystä, sisältöä ja estää syrjäytymistä esimerkiksi silloin, kun on joutunut työelämästä sivuun tavalla taikka toisella.

Työttömien määrän arvellaan edelleen kasvavan mm. automaation seurauksena. Tämän vuoksi vapaaehtoistyön arvostukseen ja organisointiin pitäisi panostaa nykyistä paljon enemmän.