Venäjän touhuissa ei ole mitään uutta, mutta kuka olisi uskout että USA alkaa kääntyä homovastaiseen suuntaan. Itse en voisi asua missään tuppukylässä, vaikka erakon elämää vietänkin.
Pelkään, että olemme todistamassa trendin kääntymistä. Suhteellisen pitkään jatkunut hyvä aika sai monet kuvittelemaan, että kehitys johtaa jatkuvasti vain suurempiin vapauksiin, ja unohtamaan, että historialla ei ole "suuntaa".
Ilmapiiri niissäkin maissa, joissa poliittinen tilanne ei ainakaan vielä ole kovin hankala, on jotenkin muuttumassa. Internetissä levitetään nykyään sellaista homofobista propagandaa, joka tuntuu aivan uudenlaiselta. Argumentointi on samanlaista kuin 1900-luvun alun antisemitismissä: homojen salaiset verkostot tahtovat tuhota perinteisen yhteiskunnan ja ovat valtavan vaikutusvaltaisia esimerkiksi mediassa.
Tällainen uusi homofobia ei edes ole yksinomaan uskonnollista tai oikeistolaistakaan. Yhdysvalloissa jotkut demokraattiset tai "vasemmistolaiset" piirit syyttävät vaalitappiosta "identiteettipolitiikkaa" eli esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman korostamista. Ns. alt-left -piireissä homofobia on toisinaan yhtä karkeaa kuin oikeistolla.
Kehitys on aina sahaamista, aallonharjalta aallonpohjaan, mutta rannan alkaessa häämöttää laineet loivenevat. Nyt on menossa konservatiivien viimeinen taisto, heidän rivinsä kuitenkin harvenevat ja uusi normaali vielä koittaa. Nuorille sukupolville "arvokonservatiivien" öyhötys on lähinnä päänpudistelua herättävää kaikua menneestä maailmasta.
Kun kirjoitin internetin pornosisällöistä, tarkoitin reaktioita USA:ssa, en Venäjällä. USA:ssa ei ole mitään uskonnollista herätysliikettä meneillään, joten miksi perus-jenkki on kääntyisi vihaamaan homoja?
Voi totta, että internetin homoporno on ainakin syy, jolla monet näistä uusiohomofobeista fobiaansa perustelevat. Kun se on niin inhottavaa. Sitten nämä samat ihmiset linkittävät sivuillaan näitä homopornopätkiä ja hengenheimolaiset katsovat niitä ja keskustelevat niistä. Kuitenkaan en usko, että tämä voi olla oikea syy homofobialle vaan vain osa arsenaalia homoja vastaan. Miksi kukaan homomyönteinen hetero tieten tahtoen altistaisi itsensä "vastenmieliselle" homopornolle. Uskoisin, että näiden tahojen toiveena on vain levittää homofobiaa ja puolustella sitä esimerkiksi homopornolla.
Tässä esimerkiksi yksi vasemmistolaiseksi itseään kutsuva tyyppi ja ilmeisesti inhon herättämisen tarkoituksessä väsätty homopornojuttu USA:sta
in budio: "Kuitenkaan en usko, että tämä voi olla oikea syy homofobialle vaan vain osa arsenaalia homoja vastaan."
Mikä on se muutos josta viha on saanut alkunsa? Mistä arsenaalista sä puhut?
Mä vaan ehdotin pornoa, koska en heti muutakaan keksinyt. Pornoa on joka tuutissa ihan liikaa jo nyt, ihan kaikenlaista lajia. Se leviää jokaiseen maailman kolkkaan kuin ympäristömyrkyt. Ei sitä voi noin vain ohittaa. Ja turha sanoa, että ”ei sitä ole kenenkään pakko katsoa”, mutta mene sanomaa se 7-vuotiaalle lapselle joka vasta opettelee elämisen aakkosia.
Pornoa taidetaan joidenkin tutkimusten takia katsottavan maissa, joissa homoseksuaalisuus on tavalla kielletty tai sen muutoin lailla estetty (Venäjän homolait). Tämä johtuneen kielloista, ei siitä että sitä katsottaisiin sensuurimielialassa. Tietenkin homoseksuaalisuuden esittäminen pelkästään seksuaalisessa yhteydessä johtaa ennakkoluuloihin (joita saimme täälläkin kuulla kaikuja edustaja Ronkaisen hallitukselle tekemässä kysymyksessä koskien vuoden homo äänestystä). Muutosvastarinta lienee korostunut ja kärjistynyt tasa-arvoisen avioliittolain edistyessä. Sitä miten "homoliitot tuhoavat perinteisen avioliiton" populistipolitikot ovat käyttäneet saamaan nostetta agendalleen.
Pornon, hyvä 1965, voi ohittaa olla katsomatta sitä. 7-vuotiaalle lapselle voi puhua pornon katsomisesta kuten myös muista vaikeista aiheista. Ympäristömyrkyt ovat haitta ekosysteemeille, pornosta kärsii siitä ahdistuneet ja ennakkoluulojensa kanssa painivat. Ja pornoaddiktion itselleen kehittäneet.
Postasin tuon sinne robertlindsay blogiin mutta tuskinpa jätkä julkaisee:
4:34 AM
Your comment is awaiting moderatiLost
This biggot idiot throws a lot of numbers and percentages around with no references to sources whatsoever.
Only thing he has done is apparently spent huge amount of time on pornsites, gay and other, probably just tiching together that porn flick he planted to youtube himself.
Of why it is all the sudden removed after he apparently has been flagging it hundreds of times? He put it in there so he can link it into this hatemongering blog of his and YT removed it swiftly.
1965: Aivan näin. On helppo sanoa, että pornoa ei ole kenenkään pakko katsoa. Se on myös totta. Jos 7-vuotiaan vanhemmat eivät aseta pornofilttereitä ja valvo lapsensa netin käyttöä, on se ainakin osin heidän vikansa.
Arsenaali, josta puhuin, koostuu kaikenlaisista homovastaisista argumenteista. Pornoon liittyvät ovat vain yksi osa. Internetistä löytyy argumentaatiota, että homot ovat psyykkisesti labiileja, joten heitä ei voi nimittää mihinkään julkiseen tehtävään. Homot ovat kuulemma myös niin epäluotettavia, että liittoutuvat sotatilanteessa vihollisen kanssa. Täten heitä ei voi olla missään sellaisissa tehtävissä, joilla mitään tekemistä maanpuolustuksen kanssa.
En ole huomannut, että porno leviää kuin ympäristömyrkyt. En ainakaan itse tiedä altistuvani pornolle kuin silloin, kun sitä tietoisesti haluan katsoa.
Joka tapauksessa on naiivia kuvitella, että tämä uushomofobia johtuisi pornosta. Syy lienee lähinnä siitä, että tietyt tahot, joissa on sekä perinteisesti oikeistolaisiksi että vasemmistolaisiksi luokiteltavia, pelkäävät omien asemiensa puolesta. Pornosta puhuminen on vain tapa väittää ihmisille, että homot ovat jollain erityisellä tavalla kieroutuneita.
Kannattaa muistaa, että tämä on maa, jossa yritetään suojella ydinperhettä kuviteltuja uhkia vastaan mm. dekriminalisoimalla perheväkivaltaa. Venäjällä ei Putinin äskettäin allekirjoittaman lainmuutoksen jälkeen voi saada vankeutta vaimon hakkaamisesta muutoin kuin vuodattamalla verta ja/tai rikkomalla luita. Venäjän laajalevikkisimmässä lehdessä lakia juhlistettiin artikkelilla, jossa naisia kehotettiin olemaan "ylpeitä mustelmistaan", koska erään kiistanalaisen japanilaistutkijan mukaan väkivaltaiset miehet siittävät muita miehiä todennäköisemmin poikalapsia. Miten kukaan voi kuvitellakaan, että homot kohtaisivat mitään muuta kuin armotonta demonisointia yhteiskunnassa, jonka sukupuoliasenteet ovat näin barbaarisia?
Venäjä ja USA ovat ääriuskonnollisia kehitysmaita, joissa nyt aina tapahtuu kaikenlaista primitiivistä abrahamilaista paskanjauhantaa. Näistä kannata välittää. Länsi-Eurooppa on maailman sivistyksen ja älyllisen elämän kehto, nyt ja tulevaisuudessa. Ei kiinnosta nämä tapahtumat sen enempää kuin jonkun zimbabwelaisen paikallispapin sekoilut.
xxx, "Ympäristömyrkyt ovat haitta ekosysteemeille, pornosta kärsii siitä ahdistuneet ja ennakkoluulojensa kanssa painivat. Ja pornoaddiktion itselleen kehittäneet."
Porno on ympäristömyrkkyä ja saastaa ihmiskunnalle, noin lähtökohtaisesti, varsinkin lapsille. Et sinäkään sukeltele merien syvänteissä ympäristömyrkkyjä etsien.
in dubio: "Joka tapauksessa on naiivia kuvitella, että tämä uushomofobia johtuisi pornosta. Syy lienee lähinnä siitä, että tietyt tahot, joissa on sekä perinteisesti oikeistolaisiksi että vasemmistolaisiksi luokiteltavia, pelkäävät omien asemiensa puolesta."
Mutta missä USA:n homojen yhteiskunnallinen vaikutus ja esillä olo on niin näkyvää, että se ylittäisi ärsytyskynnyksen ja saisi aikaan konservatiivisten perusarvojen kannatuksen nousun? Ei ainakaan siellä missä Trumpin kannatus on suurinta, koska sieltä ne vähätkin homot ovat muuttaneet pois suurempiin kaupunkeihin jos vaan mahdollista. Suurkaupungit ovat sulatusuuneja, joissa on porukkaa joka lähtöön.
^^ USA on kaikkea muuta paitsi kehitysmaa. Läppäri jolla kirjoittelen tänne on hieno Applen MacBook Pro. Sulla tuskin on kotona mitään Made In Russia -tekniikkaa, tai mitään muutakaan venäläistä, vodkapullo korkeintaan. Venäjä on kesitysmaa, lähes yksinomaan pelkkä raaka-aineiden tuottaja.
Farkut on USA:sta lähtöisin, samoin rock´n roll ja miljoona muuta hienoa asiaa.
"Nyt vuonna 2017 tilanne on muuttumassa.... Ahdistuneisuuden tunne on siellä valtava. ... Nyt kaljapullo voi lentää päähän. Jos heillä on siellä työpaikka, he joutuvat jättämään kaiken. Ollaan palaamassa pimeään aikakauteen."
Jotenkin tässä haiskahtaa sama juoni kuin Obaman noustua valtaan tosin vastakkaisesta näkökulmasta. Tuolloinhan oikeistolaiset kertoi faktana tulevista kuolemanpaneeleista, keskitysleireistä valkoisille amerikkalaisille jne.
Kai tuo "homovihamielinen konservatismi nousee" -idea on lähtöisin Trumpin voitosta. Clintonin kannattajat ei suostu myöntämään, että hän ei ollut mikään erityisen hyvä ehdokas. Sitten keksitään, että Trumppia äänestäneet on rasisteja, homofobeja jne., joten rasismi ja homofobia on näin ollen nousussa. Eikä Trumppia äänestetty vaikkapa hänen talouspolitiikkansa vuoksi.
Kyllä nuo pelot nousevat ihan Trumpin omista sanoista ja hänen valitsemisensa ministereiden ja neuvonantajien sanoista. Vähitellen sanat ovat muuttumassa myös teoiksi.
vaeltaja2006: "Tässä välillä oli aika, jolloin eri puolilla USAta voi osoittaa rakkautta kumppanilleen vaikka kulkemalla käsi kädessä tai halaamalla."
Voin kuvitella että tuollainen avoimuus alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään valtaväestöä. Kuvaan astuu toiseus, eli homot alkaa tuntumaan yhä jyrkemmin ”niiltä”, ei meiltä. En muista että olisin pitkiin aikoihin nähnyt (huomannut) heteroavioparin kävelevän käsikädessä tai halaavan toisiaan julkisesti. Mulla ei tulisi mieleenkään halailla tai kävellä käsikädessä toisen miehen kanssa Helsingissä. Enkä edes kaipaa sellaista. Suuntautumiseni ei kuulu kenellekään, enkä keksi mitään syytä olla niin avoin asian suhteen.
Olen ennenkin puhunut täällä tasapäistämisen ihanteesta, joka monella kuumakalle-homolla on tavoitteena. En usko sellaisen toteutumiseen. Me ollaan vähemmistö ja marginaalissa. Asiat on Suomessa jo aika hyvin. Voin erinomaisen hyvin sopeutua siihen, miten asiat nyt on. Kannatan tietenkin tasa-arvoa, kuten kannatan myös savutonta suomea yms., mutta en lähtisi kummankaan asian puolesta ilmapallojen kanssa meuhkaamaan ulos kaduille.
kai ymmärrät miten ravintoketju toimii, ei siinä tarvitse paljon sukellella.
Rinnastuksesi on outo ja kertoo omasta suhtautumisesta pornoon, ilmeisesti olet sitä katsellessasi ahdistunut ja ajattelet (miten suojella) lapsia.
"Voin kuvitella että tuollainen avoimuus alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään valtaväestöä."
Vai jotain jo ennakkoluuloja homofobisia ajatuksia omaavia? Toisaalla kuvailet miten paljon vaikeuksia sinulla on seurahaussa, kun ainut kosketuksesti homoaalimaan on deittisovellukset ja baari. Homot ovat sinulle toppeja ja bottomeita tai siten jotain häiriintyneitä kuvatuksi (vai miten näitä sovellusnaamoja kuvailit). Ehkä sinä myös tarvitset "tuollaista avoimuutta", kokemuksesi homomaailmaan on aika rajoittunut - tosin et taida olla ainut tässä. "Outous" ja seksuaalisuuden ylikorostuminen tulee marginaalista, kun ei ole muutakaan?