Vihkimisestottoman papin voi löytää nyt netistä (juttukommentit)

Kait Hämeen vanhan linnan kappelikin on saatavissa tähän tarkoitukseen, onhan se valtion ylläpitämä rakennus kuten Turun linnakin.
kirkko ja kristinuskovaiset kieriskelevät ja piehtaroivat edelleenkin asian suhteen ja arkkipiispakin pyörittelee kantojaan:

http://yle.fi/uutiset/3-9426872

Vaikka asiassahan ei pitäisi liiemmin epäselvää luterilaisille olla:

Tuntuu että luterilaisista osa on ihan pihalla siitä, mitä uskontojohtajansa kirjoitti:

"Vähä katekismuksen liitteet
Opas tavallisille papeille
Liite: Avioliittoon vihkiminen

martti luther

Maassa maan tavalla, sanoo sananlasku. Koska häät ja avioliitto kuuluvat yhteiskunnallisen järjestyksen piiriin, ei siis ole meidän pappien ja kirkon työntekijöiden asia antaa niistä säädöksiä ja määräyksiä. Jokainen kaupunki ja maa noudattakoon omaa käytäntöään ja totuttuja tapoja. Antaa ruhtinaan ja raadin järjestää semmoiset asiat kuten haluavat, minulle ne eivät kuulu.
Mutta jos meitä pyydetään siunaamaan morsiuspari, rukoilemaan sen puolesta tai vaikka vihkimäänkin se - kirkon edessä tai kirkossa - on velvollisuutemme tehdä, mitä pyydetään."

Lisäksi vatikaanista löytyy tieto, että silloin kun kristinusko tuotiin miekkalähetyksenä Suomeen, kirjoitti silloinen paavi käskykirjeen että suomalaiset voivat pysyä avioliitoissa, joita omat tapansa ja uskontonsa ovat vihkineet - eli paavillekin kävi muiden kulttuurien ja uskontojen solmimat avioliitot, eikä niitä tarvinnut uudelleenvihkiä kristillisesti.


Ihan kaikkein surkuhupaisinta ovat joittenkin änkyräkristittyjen kirjoittelut siitä että pitäisi kirkon ja kristittyjen elää "raamatun mukaisesti", eli siiskö niin kuin profeetta-jesse selväsanaisesti raamatussa julistaa
- ei esiaviollista seksiä, eikä avioliiton ulkopuolista seksiä!
- avioliitto on ikuinen, eikä siis erota saa!
Kovin on jännää, miten änkyräkristityt ukkelit etenkin ovat hissunkissun noista raamatullisista vaatimuksista media- ja somekirjoitteluissaan.

Ainakin esim. persujen akkamies, ex-kd:läisellä Toimi Kankaanniemelläkin oli ylivoimaisia vaikeuksia noiden "raamatun mukaisten" juttujen kanssa, avioliitossa ollessaan tyttöjä vikitellessään. Ja helluntailainen homofoobikko Mika Niikko oikein lohdutteli häntä ja anteeksiantoa tyrkytti auliisti jessen julistuksia vastaan toimineelle.

Kommenttia muokattu: 27.01.2017 klo 14:10
Siis meneekö tuo samasukupuolisia pareja vihkimään suostuvien evl-kirkon pappien suorittama avioliittoon vihkimys kirkon kirjojen kautta viralliseksi avioliittoon vihkimiseksi, eli hyväksyvätkö nuo kirkkokunnat sen, vai onko käytävä maistraatissa, eli onko tuo iha samanlainen kirkon suorittama avioliittoon vihkiminen, kuin heteroseksuaalisesti suuntautuneitten avioparienkin avioliittoon vihkiminen kirkossa?

Vai tuleeko tuosta taisto 1.3.2017 ?
Uutinen ja tuo sivusto on epäselvä asian suhteen.
  • 5 / 13
  • Public eye
  • 27.1.2017 16:34
Oikeus vihkiä avioliittoon annetaan henilölle, ei yhteisölle. Ei maistraatilta vihkimisoikeuden saaneen papin suorittamaa vihkimystä voi julistaa pätemättömäksi sillä perusteella, että papin työnantaja paheksuu tällaista vihkimystä.
Kansalaisen oikeusvarmuus edellyttää, että virkamiehen valtuuksin toimivan henkilön virkatoimi on pätevä riippumatta siitä, onko joku ulkopuolinen henkilö sitä mieltä että kyseistä virkatointa ei olisi saanut suorittaa.

Avioliittolain 15 §:
"Vihkimisessä kihlakumppanien tulee samanaikaisesti olla läsnä. Kun kumpikin kihlakumppani on vastannut myöntävästi vihkijän hänelle tekemään kysymykseen, tahtooko hän mennä kihlakumppaninsa kanssa avioliittoon, vihkijä toteaa heidät aviopuolisoiksi."
16 §:
"Sen lisäksi, mitä vihkimisestä säädetään 15 §:ssä, kirkollisen vihkimisen muut ehdot ja muodot määrää se uskonnollinen yhdyskunta, jossa vihkiminen toimitetaan."

16 §:ssä mainitut "muut ehdot ja muodot" eivät voine ohittaa edellisen pykälän määräystä, jossa vihittävien sukupuolesta ei sanota mitään.
Tuosta Public eyen esilletuomasta kenties sitten kinataan reilun kuukauden päästä,
sillä ainakinhan uskonnollinen yhdyskunta voi edellyttää 15§ lisäksi kyseisen uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyyttä. Joten onko tuo 16§ mainittu kattava myös muuhu, se jäänee nähtäväksi. uskomuskunnillahan on muitakin erivapauksia, mm. anniskella alkoholia alaikäisille, sekä pappien erivapaus olla kertomatta virnaomaisille rikoksista, kun taas jokaisella kansalaisella on velvollisuus kertoa viranomaisille tietämästään rikoksesta. yms

Muutenkin tämä lakitekstikohta on löperö: ""Sen lisäksi, mitä vihkimisestä säädetään 15 §:ssä, kirkollisen vihkimisen muut ehdot ja muodot määrää se uskonnollinen yhdyskunta, jossa vihkiminen toimitetaan.""
- eli alussa puhutaan kirkosta ja sitten uskontokunnasta vs vihkimisoikeushan on (tietääkseni) myös juutalaisilla ja islam-yhteisiöillä, eli niihin tuo "kirkolinen vihkiminen" -ilmaus ei tietenkään sovi, vaan se pitäisi olla kait muodossa "uskontokunnan vihkimisen muut ehdot..."

- - -

Tässähän on ihan kuin suomalais-ugrilainen miespari

http://www.passportcontrol.eu/UserFiles/hvarna_theatre_of_music_11(1).jpg

Ennen kristinuskomuksen tänne tuppautumista jo olleita kansallisia perinteitähän voisikin mainiosti ottaa yhdenvertaiisiin avioitumishäihin mukaan : )

Kommenttia muokattu: 27.01.2017 klo 16:56
  • 7 / 13
  • Public eye
  • 27.1.2017 17:34
On eri asia, mitä ehtoja uskonnollinen yhdyskunta asettaa työntekijöilleen näiden tehdessä päätöstä siitä, voidaanko kihlapari vihkiä vai ei, ja se, onko suoritettu vihkiminen lainvoimainen.

Lain säännösten mukaan suoritettua vihkimistä ei mielestäni voida mitätöidä sen vuoksi, että vihkijä on sattunut suorittamaan seremonian työnantajansa mahdollisten ohjeiden vastaisesti. Laki menee aina muiden ehtojen edelle.

Sinänsä on aivan järkeenkäypä ehto esimerkiksi se, että kirkko tms. edellyttää vihittävien olevan kyseisen yhteisön jäseniä.
Laissa määritellään myös, kuka _saa_ toimittaa kirkollisen vihkimisen, ja kuka on _velvollinen_ suorittamaan siviilivihkimisen. Kirkollisen vihkimisen suorittaminen ei siis ole velvollisuus vaan oikeus.
Avioliitto keskustelu tuskin koskee henkilökohtaisesti harha-Humania henkilökohtaisesti kun ei edes seurustele ja luonteensa vuoksi ei koskaan tulekaan niin tekemään. Piinaa vaan muita homokuppiloiden baaritiskillä, hoitolaitoksessan sekä trollaa netissä.
Noita pappeja ja paikkoja on ihan sika vähän luettelossa. Eikö sivusto ole ottanut tuulta alleen vai eivätkö vihkimiseen halukkaat papit tätä halua julkisesti mainostaa vai onko oikeasti vain 0,5 prosenttia papeista samaa sukupuolta olevien vihkimiseen halukkaita tällä hetkellä?
Taustalla tapahtuu!
Odotellaan rauhassa.
Vielä pitää kuukausi malttaa.
  • 11 / 13
  • ihmettelijä
  • 31.1.2017 14:27
Tuossa hulabaloossa "kirkon hämmenyksestä" on selvästi se sävy että jos vielä saataisiin loppumetreillä tekosyy kaataa koko laki. Kun "kirkko on hämmenyksissään" perutaan koko laki. Ne jotka vaativat suu vahhdossa kirkkovihkimystä voivat olla trolleja ketunhäntä kainalossa. itse toivoisin että kirkko päätyisi samaan kun Norjassa mutta ilman aktivistien hillumista.
  • 12 / 13
  • AfrikastaAlunperin
  • 2.2.2017 0:29
Hienoa että pappeja löytyy jotka ovat valmiita vihkimään samaa sukupuolta olevia.
  • 13 / 13
  • AfrikastaAlunperin
  • 2.2.2017 13:54
Minulla itselläni on vaikeaa kun olen yksin ja en löydä ketään mutta hienoa että jotkut papit uskaltavat vihkiä samaa sukupuolta olevia.