50 vuotta sitten Ilta-Sanomissa julkaistiin sensaatiojuttu homoseksuaalipesästä Helsingissä (juttukommentit)

  • 1 / 6
  • Jorma Hentilä
  • 10.8.2016 0:24
Kun Holger von Glan viestitti haluavansa luovuttaa pois arkistonsa, soitin hänelle asiassa. Tapaaminen jäi kuitenkin myöhemmän sopimisen varaa. Ei tässä ole mitään kiirettä, Holger arveli. Palasin asiaan vielä ainakin kaksi kertaa, mutta H. aina vain siirsi tapaamista. Eikä sitä koskaan tullut ennen hänen kuolemaansa. H. siis halusi antaa pois arkistonsa, mutta ei kuitenkaan oikein pystynyt siitä luopumaan. Hän puhui, kuinka siitä olisi hyötyä tutkijoille. Arkiston kohtalo on arvoitus - ainakin minulle.
  • 2 / 6
  • human
  • 10.8.2016 10:54
"Holger Glan kuoli vuonna 1989 60-vuotiaana. Hänen hautapaikkansa oli Hietaniemen uurnalehdossa, alueella 3, rivissä 13. Vuoden 2014 jälkeen ei ole löytynyt haudan hoitajaa, joten hautapaikka on ruohon peitossa."

Eli hän oli siis vasta 37-vuotias tuolloin 1966, Ilta-Sanomien jutun aikaan, eli ei mikään "vanhasetä"tyyppi lainkaan.

Jos tuo hänen hautapaikkansa on vielä uudelleen hautaukseen käyttämättä, mitähän mahtaa maksaa hoitosopimus? Oliskohan homo-historian kunnioituksena syytä / mahdollisuutta yhteisöllisesti maksaa tuo hoitosopimus? Siis jos sen ei-sukulaiset voivat tehdä? Te raamattu-uskovaiset varmaan osaatte sanoa.

- - -

Tuolloinko ei vielä ollut biseksuaalien puuhia?

Ovatko he tullatupsahtaneet sitten myöhemmin - pukki pierryt Laakson kallioilleko?

Ai niin, no tokihan se biseksuaali-"pesä" on siellä kotona, rakkaan vaimonsa xxx välissä - mutta he eivät olekaan niin luotettavasti sen pesänhoidon perään.

Kommenttia muokattu: 10.08.2016 klo 11:13
Human: Käsityksesi biseksuaalisuudesta on varmaan tuolta ajalta, jolloin homot joutuivat usein solmimaan avioliiton ja elämään kaksoisroolia, jotkut vieläkin. Toisella nimellä tätä kutsutaan kaappihomoudeksi, oman seksuaalisuuden myöntäminen voi olla vaikeaa vielä tänä päivänäkin, jolloin homous ei ole sairasluokituksessa tai kriminalisoitu.


Miksi, hyvä Human, haluat leimataja pilkata itsensä kanssa kamppailevia henkilöitä?
  • 4 / 6
  • Zephyr
  • 10.8.2016 16:10
Äärihomo-Humania ei kiinnosta kuin oma napa eli homomiehen oikeudet.
  • 5 / 6
  • Ilkka P.
  • 10.8.2016 21:09
Ilkka P. 59-vuotta

Olin nuorena poikana 17 -vuotiaana Holgerin kumppani. Silloinkin oli mukana mies "kamaripalvelija E.", jota Eedlaksi kutsuttiin. Hänkin oli aikaisemmin varakas, kun oli perinyt jonkin herran. Taisiko olla juuri tuo kerrottu rakennusmestari. Nimeä en muista tai kuulinko sitä lainkaan, en muista. Eedla hummasi kaikki rahansa ja hän kertoi hauskoja tapahtumia Hotelli Aulangossa "nuorten rikollisen" ja siipiveikkojen kanssa niin kun hän heitä kutsui. Kun asuimme Holgerin kanssa Tukholman kadulla, niin Eedla sai uuden kaupungin asunnon Kannelmäestä. Kesämökkimme sijaitsi Hattulassa Tyrvännössä. Edlalla oli oma huone ja hän toimi koko ajan ns. kamaripalvelijana tai voisiko kutsua sisäköksi. Holger opetti minut rakastamaan antiikkia, taidetta ja lasitavaroita. Vanha lasi oli hänen intohimonsa. Tuohon samaan porukkaan kuului myös eräs kunnan lääkäri itäisestä suomesta. Minulle ei koskaan kerrottu oliko hän jotain sukua Holgerille. Mutta hän oli kesät Tyrvännön mökillä. Siellä Tyrvännöllä tapahtui paljon ja usein. Siellä otettiin Mossen poikakaverista alastonkuvia Urpo Lahtisen Hymy ja muihinkin lehtiin. Ursula Raino ja muut missit ja komea miehet olivat liian usein meillä Tyrvännössä. Siihen meidän suhde Holgerin kanssa loppui. Silloin enne kirjoitettiin paljon ja postia tuli ja meni. Kun kaverini kirjoittivat matkoiltaan kortteja, niin postipaikkana oli aina Kyrväntö. Ja aina ne kortit perille löysivät.
  • 6 / 6
  • sitrofus
  • 19.11.2016 15:20
Holger von Glan asui Pähkinä rinteessä Vantaalla muutamia vuosia
ennen kuolemaansa.
Kävin häntä auttamassa koti askareissa viimeisinä elin vuosinaan.