Berliini: Katukivi raitiovaunurahastajan muistoksi (juttukommentit)

Tämä muistokivi on asiallinen huomionosoitus yhdelle kärsineelle.

Lesbojen kohdalla keskitysleirille joutumisessa oli kyse yksittäistapauksista, mutta homomiehet joutuivat järjestelmällisen vainon kohteeksi. Siksi Berliinin Homomonumentti olisi pitänyt jättää nimenomaan homomiesten muistomerkiksi.
  • 2 / 4
  • human
  • 17.11.2015 0:29
B, tuota Elli Smulan muistolaattaa ei siis laitettu sinne natsien vainon homouhrien muistomerkille (Tiergarten park), vaan noita muistolaattoja laitetaan tyypillisesti sinne, missä kyiseinen natsien uhri on asunut. Eli Elli ilmeisimmin asui tuolla Singerstrasse 120 Berlin Mitten alueella. Ja hyvä että henellekin muistolaatta saatiin - jokainen natsien uhriksi joutunut on muistamisen arvoinen.

Saksassa on paljon noita muistolaattoja eri puolilla ja eniten toki krisittyjen natsien vainoissa surmansa saaneiden juutalaisten asuntojen luona.

natsi-Saksahan oli vankileirien saaristo tuolloin, sillä natsien hallitsemilla alueilla oli 15 000 vankileiriä, Norjasta Ranskaan ja Balkanilta Viroon.

natsithan pidättivät tiettävästi n. 45 000 homomiestä/bi:tä ja heistä sai surmansa ainakin neljäsosa.

Kommenttia muokattu: 17.11.2015 klo 01:16
@human, hyvin luettu ja huonosti ymmärretty. En väittänytkään, että muistokivi olisi laitettu Homomonumentille. Feministien vaatimusten vuoksi Homomonumenttiin piti saada mukaan lesbot.